Olimme viikon mummulassa miehen vanhempien luona. Menimme tytön kanssa sinne bussilla ja Puoliso tuli kissojen kanssa autolla. Matkat menivät hyvin, vaikka on tuo 8t junassa + 1t autossa julmetun pitkä. Junamatka kuitenkin on paljon autoa helpompi, kun tyttö saa touhuta rauhassa, juosta, liukua, kiipeillä, pomppia jne. Niitä hän tosissaan tekee. Hetkeksi saa ipadin avulla istumaan rauhassa, mutta melkoinen sähikäinen tyttö on, vaikka rauhallinen luonne onkin.
Mummulassa meni myös hyvin. Oli ihana nähdä, miten paljon rohkeammin tyttö otti yhteyttä muihin ihmisiin. Esimerkiksi, edellisellä kerralla käydessämme tyttö ei paljoa tätinsä kanssa jutellut, mutta nyt jutteli vaikka kuinka. Vielä ei halannut, mutta pelasivat jo yhdessä. Ukki otti tyttöä kädestä ja vei katsomaan muurahaispesää. Olisi tehnyt paljon muutakin, mutta siellä oli julmetusti hyttysiä, eikä tyttö yhtään tykännnyt, kun kävivät naamaan kiinni muiden osien ollessa suojassa ulkohaalarin alla.
Jännittävin kohta minulle tuossa lomassa oli se 2 vuorokautta, jotka melkein kokonaan olin poissa tytön luota. En ole tainnut koskaan, tai ainakaan sen jälkeen, kun tyttö täytti 8kk, ollut niin paljon poissa tytön luota. Taitaa olla niin, etten ole koskaan ollut noin pitkään poissa, koska hänen ollessa 8kk olin vain pari peräkkäistä yötä poissa, mutta päivät paikalla. Olin ensin perjantaina viisi-kuusi tuntia poissa, mutta tulin takaisin nukuttamaan tytön. Hänelle, pienelle paralle, oli tullut jo uskonpuute, että ei se äiti tulekaan, vaikka lupasi. Sitten oli iloa rinnassa, kun tulin kuitenkin ja hän sai varmistuksen siitä, että kyllä se äiti tulee, jos kerran lupaa. Voi, miten sain pusuja tytöltä! Sitten aamulla lähdin ja olin hivenen yli vuorokauden poissa. Kaikki oli mennyt valtavan hyvin ukin ja mummun kanssa. Ei ongelmia, ei kyyneleitä, vain mukavaa yhdessäoloa. Ukkikin sai leikkiä tytön kanssa rakennuspalikoilla ym. kun en ollut paikalla. Taitaa olla niin, että jos olen paikalla, minä olen se juttu. Eli välillä ei vaan voi olla paikalla, jos haluaa antaa muillekin tilaa tytön kanssa ja elämässä. Tullessamme takaisin Puolison kanssa oltuamme poissa, tyttö tuli syliin ja kertoi, että "minulla on keltainen hattu. Minulla on uusi keppi. Löysin sen takapihalta. Saanko sinun tissukkaasi?" Olen vielä välillä antanut tissua, jos tyttö on sitä kysellyt. Eipä tuo edes päivittäin kysele enkä tiedä, miten sieltä enää maitoa tulee, mutta kipeänä tai läheisyyttä kaipaavana tuo joskus sitä pyytää, enkä raaski kieltäytyä. Loppuu se joka tapauksessa pian kuitenkin. Muuten teimme aika vähän juttuja. Puoliso teki töitä lähes joka päivä, joten mummulan reissu oli tällä kertaa varsin rauhallinen reissu tapaamaan mummua ja ukkia ja se oli hyvä niin.
Mummulassa tyttö kysyi ensimmäisen miksi-kysymyksensä. Se oli yhtenä iltana, kun juttelimme siitä, että jotkut jutut työn sängyssä olivat kovia (ikkunalauta, sängyn pääty) ja jotkut pehmeitä (peitto, tyyny, patja). Siinä hän sitten kysyi, miksi se on kova. En oikein osannut selittää kunnolla, miksi sängynpääty oli kova. Ehkä ne miksi-kysymykset ovat sieltä siis tulossa... Toinenkin tärkeä virstanpylväs täyttyi myös, sillä tyttö kysyi autossa, joko me olemme perillä :).
Lähtiessämme takaisin päin tyttö päätti pistää esityksen pystyyn juna-asemalla. Hän kiipesi korokkeen päälle ja sanoi "hyvät naiset ja herrat ja äiti" ja teki hyppyesityksen. Toisella kertaa "hyvät naiset ja herrat ja ihmiset". Hän mielellään tekee sekä tanssiesityksiä että nokkahuiluesityksiä. Tuo myös paljon yllätyslahjoja.
Nyt olemme nähneet pari kertaa erään äitikaverin ja hänen kolme kuukautta Tytärtä nuoremman tytön kanssa. Tytöt leikkivät kohteliaasti vierekkäin lähes ilman ongelmia ja tytär ottaa tosi hienosti kontaktia molempiin. Hän käyttäytyy niin hienosti,että on upeaa olla hänen äitinsä. Hän kiittää, sanoo ole hyvä, pyytää lupaa, ei ota kädestä (paitsi ehkä tänään hieman, en nähnyt, miten tilanne alkoi), ei riehu tai riko juttuja ym. Hän osaa keskittyä upeasti. Hän kiipeilee äärimmäisen taitavasti (muun muassa monikerroksisen kissatelineen päälle) ja varovasti ja hermostuessani sanoo minulle "ei hätää äiti". Hän on mahtava pieni ihminen, joka nukkuu nukuttamisesta aina aamuun asti sen 11t keskimäärin. Vaihteluväli on 10,5-12,5 tuntia. Jos ottaa torkut, on se poissa yöunesta. Hänen syömistään haittaa se, että hampaita on tulossa (vielä ja edelleen, tuntuvat tulevan tosi hitaasti) ja jäitä syödään paljon. Mutta ihan mahtava on hän. Nyt nukkumaan, niin pysyn tämän sähikäisen perässä huomennakin.
