Työisi ja muuta pientä

Edellisessä raportissa jäi mainitsematta että Tiitäinen kävi ennen Jouua myös Laavulla paistamassa makkaraa. Hän ihasteli (silloin vielä) lumisia puita ja varoi hienosti nuotiota sekä söi melkein kaksi kokonaista makkaraa. Laavun lähteeltä maisteltiin vettä lippoa käyttäen. Isiä kiellettiin putoamasta veteen ja isi totteli.
Eilen Tiitiäinen seikkaili sekä käymällä uimassa Katinkullassa että touhuamassa Vuokatin Angry Birds puistossa. Katinkullassa Tiitiäinen oli aivan innoissaan, uiskenteli eri altaissa ja kokeili sekä isoa että pientä liukumäkeä. Ulkoaltaassa oli liian kylmä ja sieltä Tiitiäinen tahtoi heti pois. Angry Birds puistossa kokeiltiin useimpia laitteita, polkuautoilu ei vielä onnistunut ilman isiä tai äitiä, mutta kiipeilytelineet käytiin huolellisesti läpi ja lähes kaikista liukumäistä laskettiin. Tiitiäinen kokeili myös vaijeriliukua useita kertoja eikä isin peloista huolimatta pudonnut tai pelännyt edes keinun heilahtaessa liu'un loppupisteessä. Nauroi vain ja kiljui innoissaan.
Paluumatkalla mummolaan Tiitiäinen nukahti autoon, mikä touhuamisen määrän huomioiden ei ollut lainkaan yllättävää.
Illalla isi yritti lukea iltasatua, kuten on ollut tapana, mutta Tiitäinen halusi että iltasadun lukee äiti. Isin yrittäessä sanoa että isi lukee iltasadun joka ilta, Tiitiäinen vastasi että isi lukee iltasadon kotona. Nyt lukee äiti. Isi sai sitten laulaa iltalaulun, joka yleensä on äidin tehtävä.
Nyt kun on palattu arkeen ja isi tekee (etä)töitä, Tiitiäinen ilmoitti että isi on työisi. Tällä tarkoitettaneen että isi on tylsä eikä keskity koko aikaa Tiitiäiseen. Äidin työssäkäymiseenkin Tiitiäisen kanta on selvä: Äiti ei voi mennä töihin kun isi on jo töissä.

Pieni joulutyttö

Olemme viettämässä joulua mummulassa Puolison vanhempien luona. Täällä vietetyssä joulussa on ihan erilaista viehätystä, kun kaupungissa etelässä vietetyssä joulussa. Meillä on ollut ihanan valkea joulu. Olemme rakentaneet lumiukkoja, joita tyttö halailee ja joiden käsistä tyttö pitää kiinni ja auttoihan hän myös niiden rakentamisessa. Olemme käyneet laskemassa pulkkamäkeä useana päivänä. ensimmäisenä päivänä hän vähän jännitti, mutta eilen meni jo kuin vettä vaan. Kävimme hakemassa joulukuusen metsästä. Tyttö sai valita kuusen ja ukki kaatoi sen ja toimme sen talolle. Koristelimme sen kaikki yhdessä eilen. Koristelun tuloksena kuusi on hyvin koristeltu, kun tyttö halusi kaikki mahdolliset koristeet siihen, mukaan lukien yhden muumi-ilmapallon. Vietimme eilen aattoa, kun se sopi kälyn aikatauluihin paremmin. Söimme aamulla puuroa, kävimme päivällä savusaunassa elämäni pehmeimmissä löylyissä (kahdestaan, tyttö halusi jäädä leikkimään tädin ja muiden kanssa) ja illalla söimme ja jaoimme lahjat. Tytär sai päivän mittaan avata lahjojaan siten, että avasimme yhden lahjan ja sitten leikimme sillä jonkin aikaa. Lopputulos oli aivan loistava. Hänelle oli selvästi kivampaa se lahjojen kanssa leikkiminen kuin niiden saaminen. Hän sai ihanan nukkekodin mummultaan, vaatteita, muovailuvahaa ja uuden pöllöpehmon tädiltään, ukki antoi hauskan älypelin (sellaisen, missä rakennellaan osista erilaisia kokonaisuuksia), meiltä vaatteita, kirjoja, pelin ja legoja, ja kaikenlaista tämmöistä. Täti leikitti tyttöä ihan hurjasti koko päivän, tai taisi enemmän tyttö leikittää tätiä :). On ihanaa, että tytär osaa napata sormesta ja viedä leikkimään. Tytön hyvin kimakoita riemunkiljaisuja kuunnellessa tavoitin itsekin sen mystisen joulun syvimmän ytimen, suuren onnen siitä, että voi tuottaa iloa ja onnea jollekulle toiselle.

"Tietokone ei prosessoi, tietokone ei prosessoi"

Meidän ihmeellinen tyttäremme sanoo mitä ihmeellisimpiä asioita. Hän pitää laulujen laulamisesta ja niiden keksimisestä. Yksi päivä hän keksi laulun, joka meni näin: "tietokone ei prosessoi, tietokone ei prosessoi, tietokone ei prosessoi...". Tänään hän kehitti laulun, joka yhdisti laulun tuiki tuiki tähtönen ja hänen lempikirjansa Kirjavoron, mutta valitettavasti en enää muista sen tarkkoja sanoja.
Hän myös sanoi Tuiskulle, että "voi sinua Tuisku pikkuinen, olet rakas ystäväni". Puolisolle, joka alkoi katsella ipadia tyttären syödessä vielä munkkia, tytär sanoi: "isi, älä katso ipadia. Laita se pois" Hän halusi, että isi ottaa kaakaon ja hän ottaa munkin ja he lähtevät yhdessä pomppimaan. No, kaakao ja munkki jäivät pöydälle, mutta loppuillan (oli jo aika myöhä) leikimme pomppimisleikkiä, jossa pompimme kaikki ympäri asuntoa tytär ensin, minä sitten ja Puoliso viimeisenä.

Uimassa, pitkästä aikaa

Tänään kävimme Tiitiäisen kanssa Impivaarassa uimassa. Tiitiäinen oli niin onnellinen päästyään altaaseen etten muista hetkeen hänellä yhtä leveää hymyä nähneeni. Yleensä hän on jaksanut uida puolesta tunnista kolmeen varttiin, mutta tämään olimme altaassa yhteensä yli puolitoista tuntia.
Tiitiäisellä oli käsikellukkseensa, muttemme käyttäneet (eikä hän kaivannut) muita leluja. Hän vain ui, ja ui, ja ui. Ja liukui varovaisesti ja taitavasti reunalta altaaseen ja jahtasi isiä uiden ja ui isiä pakoon. Hän ui Impivaaran lasteenaltaan käytännössä päästä päähän ja lisäksin keksi vesibaletin jossa hän kieri selältään vatsalleen ja taas selälleen.
Yleensä hän on halunnut hyppiä altaan reunalta, mutta tällä kertaa hän ei hyppinyt, vaan laskeutui liukuun, kunnes ihan uimisen loppupuolella hän huomasi kuinka häntä nuorempi lapsi ei oikein uskaltanut hypätä. Silloin Tiitiäinen kipusi itsenäisesti reunalle, katsoi toista lasta ja hyppäsi hienosti veteen. Hän hyppi muutaman kerran jalat edellä, mutta siirtyi sitten hyppäämään rintakehä edellä.
Olin vähän huolissani Tiitiäisen uimisesta kun emme olleet päässet sairastelujen vuoksi uimaan kuukausiin, mutta Tiitiäiselle vesi on vain paikka jossa liikutaan, ei mikään sen pelottavampi elementti.

Pienen taitelijan synty

Meidän pieni ihana tyttäremme on alkanut taiteilla. On hän aina pitänyt maalaamisesta, askartelusta yms. mutta se alkaa saada uusia piirteitä. Ensinnäkin vesiväritöissä alkaa olla pilkkuja, erillisiä viivoja, sormin maalausta ja taideteoksilla on myös nimiä. Hauskin nimi oli samalla tytön ensimmäinen spontaani runo "Äidin raitapaita. Maista hunajaa. Siivet sumppuun laita. Se on makeaa." Yleensä nimet ovat yksinkertaisempia, kuten "Ympyrän kokoinen kuvamalli" "käsikuva" sormella tehdyistä pisteistä, "attatekurraa" ja "sekopelo".
Hän alkaa myös keksiä lauluja. Eilen lähtiessämme ulos hän sai pupuhatun päähänsä ja lauloi "pupu loikkii metsässä, pupu loikkii metsässä, niin kuin töpöhäntä sillä on". Illallakin, kun kysyn, minkä laulun laulaisin, hän sanoo jotain esim. "Otto-laulun". Koska minulla yleensä ei ole hajuakaan siitä, miten moinen laulu menee, pyydän häntä ensin laulamaan sitä. Sitten hän laulaa sitä jonkin aikaa ja sanoo "niin se menee". Sitten improvisoin hänen laulamansa pohjalta. Yleensä hän on tyytyväinen improvisaatiooni. Se on ihanaa ja meistä molemmista hauskaa.
Hän samanaikaisesti leikkii sanoilla, esim. rupsu pupsu, että on tosi tarkka siitä, että oikeaa sanaa käytetään. On esim. hyvin tärkeää, että vanhempi osaa sanoa oikein, mentiinkö potalle vai pytylle.
Muissa jutuissa:
Hän on nyt pääosin päiväkuiva. Joskus hoitajan luona hänelle laitetaan vaippa, jos ei pytyllä tule mitään, jotta ei tulisi epäonnistumisia. Joskus minäkin laitan, jos esim tytöllä on flunssa ja hän yskii ja juo paljon. Tyttö ei yhtään tykkää epäonnistumisista ja, vaikka niitä pitääkin elämässä oppia vaan sietämään, joskus niiltä haluaa hieman suojata. On välillä vaikea tietää, kannattaako nyt yrittää suojella vai antaa kokeilla. Eilen olisin halunnut laittaa tytölle vaipan, kun menimme ravintolapäivään kävelemään ja tiedossa oli pitkä aika kaukana potasta. Onneksi en kuitenkaan laittanut (eikä tyttö myöskään halunnutkaan), koska tyttö pärjäsi tosi hienosti ilmankin. Sen sijaan sitten laitoimme vaipan, kun ystäväpariskunta tuli leikkimään tytön kanssa, kun minä lähdin puolison kanssa syömään kaksistaan.
Ihmisten pois lähteminen mietitytti tyttöä kovasti eilen. Vanhemmat lähtivät ilman häntä pois. Ystäväpariskunta lähti pois, joskin vasta vanhempien palattua. Tytär mietti kovasti illalla asiaa. Hänestä ei ole kivaa, kun ihmiset menevät pois. Hän luuli, että ihmiset menevät pois hänen takiaan. Sekä minä että puoliso yritimme kovasti kertoa hänelle, että ei se niin mene. Ihmiset menevät pois omista syistään ja tulevat takaisin hänen takiaan. Kesti jonkin aikaa ennen kuin tyttö hyväksyi tämän. Jonkin aikaa hän vain sanoi hys ja tops yms. Hänelle tulee joskus näitä oloja ja usein juuri sellaisissa tilanteissa, kun joku menee pois. Isin työmatkoista hän ei tykkää eikä halua sanoa isille hyvää yötä, jos isi on kertonut, että seuraavana päivänä on työmatka. Äidillekään ei haluta sanoa moikka moita, kun mennään päivähoitoon, ja luulen sen johtuvan tästä samasta asiasta. Todella toivon, että jaksan/jaksamme aina tällaisen isomman hetken osuessa kohdalle jutella asiasta riittävän kauan hänen kanssaan, jotta hän tietää, etteivät ihmiset halua hänen luotaan pois vaan hän on rakas.
Hänen puhetaitonsa on kasvanut hurjasti tämän syksyn aikana ja hän juttelee tosi paljon ja kaikenlaisista asioista. Nyt harjoittelemme sitä, että ruoka suussa ei puhuta, kun silloin äiti ei ymmärrä mitä sanotaan ja äiti haluaisi ymmärtää. Hän syö tosi hyvin itse, vaikka joskus pitääkin siitä, että syötän häntä.
Meillä on sunnuntai muuttunut ipadittomaksi päiväksi, koska yritän vähentää viimeaikaisten uutisten ja oman mututuntuni pohjalta ruutuaikaa. Se on siis ipaditon päivä koko perheelle ja myös muita teknisiä härpäkkeitä vältetään. Nyt puoliso ja tytär ovat yhdessä uimassa ja minä jäin puhetta kirjoittamaan. Tämä päivä onnistuu kerta kerralta paremmin, joskin kyllä tyttö edelleen kysyy joskus ipadin perään. Muuten arjessa tyttö katsoo myös paljon vähemmän telkkaria ja ipadia. Päivähoidossahan hän ei katso sitä lainkaan, en enää anna sitä hänelle, kun laitan ruokaa tai hoidan askareita. oikeastaan nykyisin se tulee vain esiin, kun syömme eikä aina silloinkaan. Se on edelleen keino, jolla tytön saa rauhoittumaan riittävästi, että saa syötyä mahan täyteen ja joskus myös keino palauttaa äidin sisäinen rauha ja laskea stressitasoa, joten tuskin kokonaan luovummekaan, mutta tavoitteena on tämä "mahdollisimman vähän". Nyt siis luemme paljon pöydässä, joskus leikimme ja tänään kolmennen ipadittoman sunnuntain aamupalalla vain juttelimme. Kyllä se tästä :).
Olen myös halunnut vähentää selvästi sokeria tytön ruokavaliosta. Kesällä hän söi hurjasti jäätelöä ihan hampaidenkin aiheuttaman kivun takia. Nyt sitten siinäkin on tavoitteena "mahdollisimman vähän", joskin joulu tuo oman välivaiheensa tähän. Katsotaan, miten käy.

Mahtava pieni tyttö

Koulutukseni on lähes loppu ja olen siitä varsin huojentunut. On ollut raskasta hypätä lähes täysipäiväisen työläisen pitkiin päiviin eikä aivoni selvästi ole vielä täysin palautuneet univajeesta eli uuden oppiminen käy työstä. Tyttö on sopeutunut kuitenkin häkellyttävän hienosti. Viime päivinä Puoliso on vienyt hänet usein ja hän lähtee varsin mielellään. Tänään oli minun vuoroni viedä eikä tyttö olisi halunnut lähteä kotoa vaan olisi halunnut "sairastaa kotona ja pelata palloa". Terveeltä kun vaikutti, vein hänet kuitenkin hoitoon. Hississä hän kertoi, että olemme molemmat rakkaita. Kerroin, että ihan totta, hän on rakas minulle ja minä olen rakas hänelle. Hän vastasi "ei puhuta nyt siitä". Kysyin, mistä sitten puhuisimme. Hän mietti hetken ja vastasi: "missä isi on? Puhutaan siitä". Sitten me puhuimme. Puoliso on tänään työmatkalla.
Puolison työmatkat ovat vieläkin tytölle raskaita asioita. Eräänä tällaisen kertana tyttö jutteli vielä illalla puolison jo palattuakin, että "(Isin nimi) on minun tuhma isini. Hän meni ja minä itkin ja itkin ja itkin".
Koulutuksen alettua olemme ennättäneet olla paljon vähemmän yhdessä. Yksi sen sivuvaikutuksista on se, että tyttö ei haluaisi antaa minun ja Puolison puhua keskenämme vaan haluaisi, että juttelemme vain hänestä tai hänelle. Eräänä kertana sitten meidän vain piti jutella Puolison kanssa jutuista ja pyysin, että tyttö odottaisi ja antaisi meidän jutella. Hän haki tuolin, kiipesi sille ja totesi "älkää jutelko. Tops (stop). Minua pitää kuunnella". Kysyin, kiipesikö hän ylös, jotta kuuntelisimme ja hän vastasi, että kyllä kiipesin.
No, onneksi koulutus loppuu tämän viikon jälkeen ja ennätämme olla enemmän yhdessä. Tyttö nimittäin kasvaa ja kehittyy niin nopeasti, että mielelläni seuraisin sitä hieman lähempää. Esimerkiksi hän on alkanut pelätä pimeää, koska siellä on hänen mielestään hirviöitä. Eräänä kertana illalla, kun olin lähdössä hakemaan jääpaloja, tyttö alkoi laulaa "laulaen, kuvitellen, en pelkää koskaan. rakastan sinua aina vauvana". Hän on myös oppinut, että valojen päälle laittaminen karkoittaa hirviöt. Pyysin häntä kerran hakemaan taikasauvansa makuuhuoneesta eikä hän meinannut uskaltaa. Sitten hän tajusi: hän laittoi käytävän valot päälle, käveli makuuhuoneeseen, avasi oven, laittoi valot päälle ja haki taikasauvansa. Hän oli niin ylpeä uudesta ymmärryksestään, että hän halusi näyttää minulle, miten hienosti hän oli sen kaiken tehnyt. Se oli hienoa.
Eilen hän oppi käyttämään leikkipuhelintaan siten, että sai sen soittamaan musiikkia näin halutessaan: "Äiti minä opin, katso!" ja sitten hän näytti ja luonnollisesti kehuin kovasti. On hienoa, miten hän oppii asioita.
Tänään hän haki jakkaran ja kiipesi sille ja halusi katsoa mukeja kaapista. Hän ei itse saanut niitä sieltä pois, koska oli väärällä puolella ovea. Hän sitten avasi oven, minä otin mukin ja annoin sen hänelle. Hän sanoi: "Tämä oli minun lempileluni, kun olin pieni" ja sitten se muki piti laittaa takaisin kavereidensa luo ja otettiin uusi muki. Kerran hän sanoi jopa, että kun olin pieni enkä osannut edes kävellä. Olen nimittäin alkanut kertoa hänelle laulujen ja tarinoiden kautta ajasta, kun hän oli tosi pieni ja minkälaista silloin oli. Hauskaa, että se tulee leikeissä mukaan. Kerran myös hän tajusi laulusta olleensa joskus äidin massussa ja se oli hänestä aivan hervottoman hauskaa. Hän kikatteli sitä pitkään ja halusi laittaa äitipöllön yöpaitansa sisään.
Nautin aivan sanoinkuvaamattomasti siitä, että hän osaa yhä paremmin sanoittaa ja kommunikoida maailmansa.

Hauska pieni leikki

Tytär keksii ihanasti uusia leikkejä ja osaa kutsua muutkin leikkimään. Eilen hän halusi avata pussillisen palloja käytävässä (sisältää noin 100 muovista palloa). Puoliso halusi ne mieluummin olohuoneeseen, joten sanoi, että avataan olohuoneessa. Tytär toi pussin hienosti olohuoneeseen, jossa sitä hieman avattiin. Sitten hän lähti kantamaan sitä takaisin käytävään ja kohta toi tyhjän pussin takaisin ja kutsui meidät käytävään. Puoliso meni ensin ja minut kutsuttiin kohta myös katsomaan. Siellä ne pallot olivat, käytävässä lattialla ja tyttärellä oli aivan mahtavan hauskaa potkia niitä pois käytävän päästä kohti olohuonetta ja Puoliso potki niitä takaisin ja kaikki nauroivat. Tytär jutteli palloille "menkää pois, pikku hiiret, menkää pois", kun potki niitä poispäin makuuhuoneesta, ja "tulkaa takaisin, pikku hiiret, tulkaa takaisin", kun potki niitä makuuhuoneeseen päin. Voi, miten hauska leikki tämä oli.

Kuulumisia arjen pyörityksestä

Päivähoitoon sopeutuminen on mennyt toistaiseksi ihan hurjan hyvin. Kyllä hän äitiä ja isiä kaipaa ja on iltaisin hurjan läheisyydenhaluinen, pusuttelee hurjaisan ihanasti, halaa tiukasti, tulee syliin. Mutta juttelimme sunnuntai-illalla päiväkotiin menosta ja kyselin, onko muut lapset kivoja, olivat, onko jaana kiva, oli ja kysyin, onko kiva mennä huomenna. Hän mietti hetken ihan vakavana ja sitten totesi, että on. Maanantaina aamulla hän ei meinannut malttaa odottaa, että olen valmis, kun kerran isi vei hoitoon, odotti ovella, että nyt mennään Jaanan luokse. Kun sitten haen hänet hoidosta, hän ei halua jakaa minua kenenkään kanssa, vaan alkaa vähän murjottaa, jos pitää Jaanan kanssa vaihtaa informaatiota. Muut lapset eivät saisi puhua minulle päinkään. Ei hän siis mitään protestia tee, mutta selvästi vaan haluaa, että oma äiti on vain itselle ja lähdetään pois.
Ainoa hankaluus hoidossa on ollut tautien tarttuminen. Puoliso ja tyttö sairastivat viime viikolla flunssaa ja alkavat olla jo terveempiä, joskin edelleen räkäisiä. Minulla yrittää ja yrittää yllättää, mutta toistaiseksi olen ollut voitolla. Toivottavasti hetken pysyttäisi terveinä kaikki, eikä päivähoidosta tulisi lisää ylläreitä.
Ylätakaposkihampaat ovat tulossa tytöllä läpi. Ne tuntuu sellaisina hevosenkengän muotoisina kohoumina ikenien alla ja ovat hieman kipeitä. Näiden jälkeen kaikki hampaat on tulleet ja se prosessi lusittu pariksi vuodeksi. Nyt vaan jäätelöä ja jääpaloja runsaasti sekä särkylääkettä tarpeen mukaan.
Tyttö juttelee nykyisin ihan hurjasti. Hän kertoo kaikki jutut, kuten sinulla ei ole kenkiä jalassa (kun mennään ulos) ja muistaa hatut, hanskat yms. Hän tarkkailee ja osaa. Hän osaa tanssia balettia (pystyy tekemään yhden piruetin yhden jalan varassa) ja osaa koreografioida tanssia (ensin tehdään näin, sitten tehdään näin yms.). Hän lukee kirjoja (ei siis vielä osaa lukea, mutta leikkii lukemista ja selittää tosi hienosti, mitä tapahtuu kuvien ja muistinsa avulla). Kunpa kirjoittaisin kaikki söpöt sanat aina muistiin, koska ne unohtuvat ihan heti. Hän leikkii mielikuvitusleikkejä, joissa hän tekee ruokaa ja jäätelöä ja joissa kivet ovatkin jotain ihan muuta. Taannoin hän leikki Puolison kanssa leikkiä, jossa kivi ei ollutkaan kivi ja puolison piti arvata, mikä kivi milloinkin oli. Hän piirtelee ja maalailee mielellään ja todella tarkasti. Hän on niin taitava, että välillä unohtaa, että hän on vielä hyvin pieni. Hän on myös hyvin päättäväinen. Joskus ei jaksa olla niin kärsivällinen kuin pitäisi.
Nyt on luovuttu muuten päivävaipoista. Hän käyttää pikkuhousuja ja on siitä hyvin ylpeä. Pieniä vahinkoja tulee, mutta se on hyvin pieni juttu. Joskus ennättää tulla ihan vähän pikkuhousuihin. Hän ei oikein vielä malttaisi mennä potalle ja se onkin vanhemman homma sitten auttaa siinä. Meillä on tytön kanssa pieni kisa, että kumpi lorottaa ensin. Kaikkea sitä opettaakaan lapselleen... Yölläkään hän ei haluaisi vaippaa, vaan pikkuhousut, ja todennäköisesti vaihdamme sen tässä jossain kohtaa, kun yövaipat ovat olleet jo viikon verran ainakin ihan kuivia ja pissattomia. Meni kyllä häkellytävän hienosti tämä vaipoista luopuminen, niin kuin meni päivähoidon aloittaminenkin. Stressaan aina ennalta ja keksin juttuja, että kukin prosessi olisi helppoa ja sitten tyttö menestyy niin hienosti, että koen stressaamisen olleen ihan turhaa. Tämä tyttö pärjää kyllä. Ja on kovin kovin kovin rakas!

Kaikenlaista pientä ja isoa

Tiitiäinen on aloittanut päivähoidossa syyskuun alusta. Päätin osallistua eräälle kurssille, jonka johdosta olen 30 arkipäivän ajan täysipäiväisesti muissa jutuissa oppimassa jänniä juttuja, joten etsimme Tiitiäiselle päivähoitopaikan. Onneksi ystäväni, jonka oman lapsen kasvua ja kehitystä on päässyt seuraamaan, kun kerran ovat lähes samanikäisiä, on perhepäivähoitaja ja pystyi ottamaan Tiitiäisen hoitoonsa. Viime viikolla yritettiin pari päivää ja tällä viikolla sitten varsinaisesti aloitti hoidossa. Puoliso vei hänet tänään ja hyvin sujahti osaksi lapsilaumaa. Tiitiäinen pitää hoitajasta sekä muista lapsista. Häntä vähän mietityttää iltapäivä, jolloin pitää olla hipi hipi hiljaa, kun muut lapset nukkuu, mutta hän saa tuolloin piirtää ja hoitaja lukee hänelle kirjoja yms, joten ihan hyvä asia sekin on. Viime viikolla iski kuitenkin aivan valtava äiti-olo, joka alkoi kolmepäiväisenä viikonloppuna vasta sunnuntaina illasta helpottaa. Nyt jännittää hieman, miten viikot alkavat mennä, mutta eiköhän kaikki ihan hyvin mene.
Hankimme myös uuden lastenistuimen polkupyörääni ja pääsin sitä testaamaan lauantaina Tiitiäisen kanssa. Hän jaksoi käsittämättömän hienosti odotella vieressäni, kun ruuvasin sitä kiinni. Lopulta, kun viimein pääsi kyytiin, hän hihkui takaa "minä lennän, minä ihan oikeasti lennän, kuin lintu". Kävimme sitten lyhyellä lenkillä, joka loppui liian lyhyeen ja minä poljin tytön mielestä hieman liian hitaasti :).
Eilen kaupassa tyttö auttoi minua punnitsemaan asioita (kuten esimerkiksi leivän ja olisi punninnut kaiken, mikä irti lähtee, jos olisi saanut) ja minulla hieman tuli ärtymys. Hän tuli halaamaan ja pusuttamaan minua ja sanoi, että "se auttaa oloon". Ihana pieni.
Lisää juttuja huomenna. Koulutus jatkuu taas. Ainakin pitää muistaa kertoa korkeasaaresta, uimisesta ja Seikkailupuistosta.

Kohtelias lapsi

 On ihana ja ilo, kun tyttö osaa olla niin tavattoman kohtelias. Hän sanoo kiitos ja ole hyvä. Hän osaa pyytää anteeksi, vaikka joskus sitä pitää muistuttaa. Suloisin juttu on kuitenkin ehkä se, kun hän sanoo "mielelläni" - tulen mielelläni, autan mielelläni. Se sulattaa sydämen suloisuudellaan. Miten noin pieni osaa? Selvästi on jotain tehnyt oikein :)

Aika menee niin nopeasti

Tänään ahdistaa se, miten nopeasti aika kuluu. Tytär on nyt kohta 2,5v ja menee (kun ajattelee ajan kulumista) ihan kohta päivähoitoon. Olen valittanut paljon lyhyitä ja katkonaisia öitä, vauva-ajan raskautta yms. Nyt kuitenkin, kun alan tajuta sen raskaimman ajan olevan ohi, henkeä lähes ahdistaa, kun ajattelen ajan nopeaa kulumista. Muistan, kun tyttö oli aivan aivan pieni ja katselin yöllä, kun hän kikatti unissaan sylissäni. Hän oli niin pieni ja avuton, että häntä piti tukea, jotta hän sai rintaa. Nyt hän on niin taitava oppija ja tekijä, että hän hämmästyttää minua päivittäin. On kamalaa huomata, miten nopeasti ne nauramaan ja ihastelemaan saaneet asiat unohtuvat, kun vuosien univaje painaa vielä aivoja ja ne tuntuvat katoavan lopullisesti. Hän on kuitenkin niin kallisarvoinen, etten haluaisi menettää mitään siitä ajasta ja hänestä. Ahdistusta helpottamaan kirjoitan niita asioita hänestä, jotka haluan muistaa ja jotka ovat läsnä tässä hetkessä.
Hän osaa ratkaista ongelmia. Junassa sanoin, ettei penkeillä saa pomppia kengät jalassa. Hän ratkaisi ongelman välittömästi istahtamalla lattialle, ottamalla kengät pois jalasta ja kiipeämällä penkeille pomppimaan. Samoin tänään, kun sanoin, ettei sisällä saa huutaa, hän säntäsi parvekkeelle huutamaan. Aivan loistavaa ongelmanratkaisua. Ja sitä saa itse olla varovainen siinä, miten ongelman sanoittaa :). Ihailen hänen kykyään itsenäisesti ratkaista ongelma ja toivon, että pystyn jatkossa ratkaisemaan kasvun ongelmia hänen kanssaan.
Hän haluaa tehdä kaiken mahdollisen itse. Hän haluaa kokeilla kaikkea samaa, kuin mitä mekin teemme. Siitä syystä mökillä soutelureissu päätyi suureen huutoon, kun hän ei saanutkaan soutaa. Ja jotkut pukemiset ovat raskaita, mutta hän oppii hurjan nopeasti. Hän osaa jo ottaa tarrakengät pois jalasta ja pukea hieman jotain jo päällekin. Enemmän hän osaa vielä riisua. Siitä tulee huuto, jos yrittää auttaa, mutta jos sitä huutoa ei tulisi, sitä äitinä auttaisi vanhasta tottumuksesta ihan kaikessa. Tämä pieni itsenäistyvä uhmaikäinen on hetkittäisessä rasittavuudessankin ihastuttava.
Hän on oppinut introspektiivisesti tarkkailemaan omaa oloaan. Hän osaa tulla sanomaan, että nyt on hepuli hepuli, jos sattumalta emme olisi sattuneet sitä huomaamaan. Hän osaa myös tulla sanomaan, että iski riesa. Joskus tulee harmi, suru, mutta onneksi enimmäkseen ilo. Kannustamme kovasti tätä piirrettä oppia tunnistamaan, miltä tuntuu.
Hän tykkää kovasti pusutella ja halailla. Muistan, miten hän ihan vauvana ei niin tykännyt kosketuksesta, joten nyt nautin suunnattomasti tästä hellyydenkipeästä pienokaisesta, tai oikeastaan jo aika isosta tytöstä, joka tyttärestäni on kuoriutunut. Isinkin syliin aletaan taas mennä ja kössähtää. Äsken nukuttamisessa tyttö halusi vain pusutella ja että hän myös saa pusuttaa.
Hän osaa nykyisin jo kertoa todella hyvin päivästään. Se on melko uutta. Eilen hän illalla kertoi spontaanisti, miten hän oli liukumäessä ja keinussa ja Susanna-täti keinutti ja isi löysi hiekkalaatikolta (toinen päivä leikkipuistossa kesäloman jälkeen). Olin aina ajatellut, etten halua lasta hoitoon ennen kuin hän osaa kertoa, miten päivä on mennyt. Nyt hän osaa. Hän osaa kertoa, että puistossa oli kivaa tai että joku kiusaa yms. Hän tänään kävi pitkähkön keskustelun mummun kanssa puhelimessa, jossa hän sekä kertoi juttuja omaehtoisesti että vastasi hienosti kysymyksiin. Lisäksi hän uskaltaa yhä paremmin puhua tuntemattomillekin, vaikka siinä on ne tietyt turvallisuusrajat. Tänään kävelimme katusirkusesityksen ohi. Esiintyjä puhui siitä, miten ei saa harjoittelussa luovuttaa. Ehdotin hiljaa tytölle, että hän voisi sanoa, että älä luovuta. Hän kajautti kovaan ääneen, että älä koskaan luovuta. Esiintyjä ilahtui ja tuli ihan tervehtimään tyttöä erikseen ja myöhemmin esityksessä esiintyjän keppihevonen pusutti tyttöä, josta tyttö oli aivan tikahduksissaan. Tyttö myös käytti ison osan esitystä tanssien ja esiintyen itsekin. Hän on myös ainakin kerran sanonut, että hän ei halua kertoa äidille ja isille, mitä hän haluaa. Silloin oli harmi. Tänään hän osasi kertoa, ettei saa nukahdettua ilman lääkettä, kun suuhun sattuu. Ei se ihan tässä järjestyksessä tullut, mutta idea ja lauseet olivat ihan selvät.
Uimassa tuli tänään kylmä ja isin erikoislämmityssyli, joka lanseerattiin Bulgariassa, oli taas kovassa ehdossa. Samalla huomasin, miten hyvin hän tekee yhteistyötä, jos vaan jaksaa selittää asiat hänelle. Hän ensin ei halunnut, että menen uimaan itse, mutta selitin asian hänelle ja sitten se oli ihan ok. Joskus hän ei vaan kuuntele vaan touhuaa omiaan. Tällöin on aina yhtä häkeltävää, miten hän on yhtäkkiä aivan kartalla, jos mainitsee jonkin avainsanan, joista yksi ainakin on keksi. Hän alkoi kovasti kaivata keksejä, kun veneessä käytimme kyseistä työkalua veneen laituroitsemisessa.
Hän lukee itse, ei siis oikeasti, mutta selailee ja lukee itse kirjojaan. Hän alkaa kysyä, mitä tuossa lukee. Keskeinen leikki on myös "mikä tuo on?". Sitä leikitään hyvin paljon.
Tytär on yleisihana, äidin ihana ja ihmeellinen, jota rakastan ihan hurjasti ja ihan koko ajan. Toivon, että voin koko sydämestäni nauttia joka päivästä hänen kanssaan enkä anna turhien juttujen viedä liikaa sitä vähäistä aikaa, joka minulla tämän ihana pienen olennon kanssa on.

Mökkireissu

Nyt on kotiuduttu mökiltäkin. Tämä kesä on ollut melkoista matkustusta. Ensin olimme mummulassa, sitten ulkomailla ja lopuksi mökillä ja kotona on käyty lähinnä pakkaamassa uudelleen. Mökiltä, vaikka siellä hurjan kivaa olikin, Tiitiäinen kotiutui mielellään ja on nyt innokkaasti leikkinyt omilla leluillaan, jotka olivat jo ennen kesälomaa ihan kuluneita ja tylsiä :). Myös kissoja oli tytöllä kova ikävä.
Mutta siis mökkilomasta: Olimme ensin pari yötä kolmestaan (minä, Puoliso ja Tiitiäinen) ja sitten mummi tuli mukaan ja lopussa olimme vielä yön ajan kolmestaan, kun mummi vietiin bussille lauantaina. Tyttö tykkäsi ihan hurjana. Sovimme aika nopeasti, että hän saa juosta kuistilla, joka kulkee koko mökin ympäri, mutta siltä ei saanut poistua. Hän sitten välillä kävi juoksemassa mökin ympäri ja minä kuuntelin korva tarkkana, ettei hän tosissaan lähde kuistilta. Ei lähtenyt. Korvatulehdus/viimeiset poskihampaat hieman kiukuttivat ja tekivät nukkumisen vaikeaksi, mutta siitä selvittiin jäillä ja särkylääkkeillä. Ei hän juuri mökillä syönyt muuta kuin pekonia, makkaraa, maissia, munakasta, kurkkua, jäätelöä hieman ja mansikoita. Tosi vähän kuitenkin itsekseen ja se oli haastavaa. Sen sijaan energiaa riitti runsaasti. Hän keksi itse sellaisen hauskan leikin, että aikuinen lähetettiin juoksemaan mökin toista puolta ympäri ja hän itse juoksi toista puolta ympäri ja sitten tavattiin toisella puolella. Hän huuteli iloistesti juostessaan, että muista juosta ja muuta kannustavaa. Pulputus kuului koko matkan :). Puolison kanssa he keksivät kohtaushalin, jossa kohdatessan huudettiin toisen nimi ja sitten "ihanaa" ja sitten halattiin. Tyttö on niin hyvä keksimään leikkejä ja nyt myös selittämään muille, miten leikki toimii.
Ihmettelimme myös paljon luontoa. Muurahaisista hän ei pitänyt, kun ne on kekomuurahaisia ja ne on ärhäköitä. Yrittivät purra pariin otteeseen. Hyttyset eivät myöskään ole suosikkeja. Mehiläisiä hän hieman arkailee, mutta ei kovasti. Löysimme vessaretkellä koppakuoriaisen, josta tyttö myöhemmin selitti puolisolle: "löysimme koppakuoriaisen. Se oli musta. se käveli ruohossa. Se ei kävellyt matolla". Olin ihan häkeltynyt siitä, miten hyvin hän osaa jo kuvailla asioita ja tapahtumia. Nyt tuntuukin siltä, että hän haluaa kertoa kaikille kaiken. Jos olen paikalla, kun isi lukee iltasatua, tyttö kertoo tapahtumat minullekin vielä erikseen. Hän tänä aamuna juoksi herättämään Puolison kertoakseen tälle, että äiti teki hänelle lämmintä mehua :).
Tyttö mökillä keksi heittää mölkky-pelin osia alas portaita, juoksuleikin mökin ympäri, heiteltiin myös paljon kiviä mereen ja käpyjä mereen, pelastettiin palloja, kerättiin mustikoita, tyttö ihmetteli suurennuslasin kanssa kaikkea (löysi sen itse ja sitten hän halusi mennä ihmettelemään sen kanssa kaikenlaista - sanoi aina menevänsä ihmettelemään). Mökissä oli kivaa, mutta oli kivaa myös palata kotiin, jossa kissat odottivat.

Tiitiäinen rantalomalla

Viime viikon Tiitiäinen vietti äitinsä ja isänsä kanssa Bulgarian kultahietikolla rantalomailemassa. Hän viihtyi erityisen hyvin sisäuima-altaassa, jonka vesi oli noin 30 asteista. Meri oli ensin kylmä ja sitten suolavettä taisi mennä polvessa olleisiin naarmuihin jonka jälkeen tiitäinen viihtyi kyllä rantahikalla, mutta ei tullut mereen.
Ensimmäiset muutamat päivät Tiitiäinen olisi halunnut olla vedessä ihan koko ajan, huolimatta kylmän sinertämistä huulista. Hän ei todellakaan pelkää vettä, vaan käsikellukkeiden kanssa opiskelee vedessä olemisen ja liikkumisen saloja Se, etteivät jalat yllä pohjaan on vain syy opetella uimaan. Hän oppikin lähtemään liukuun altaan reunalta (jonne häne myös nousi ilman apua, yrityksestä auttaa nousi huuto), pyörimään vedessä ympäri sivusuunnassa ja jopa räpistelemään eteenpäin melko alhaisella hyötysuhteella. Hän myös hyppi veteen altaan laidoilta sekä kellukkeiden kanssa että ilman, sukelteli innoissaan ja leikki niin pienellä uimapatjalla, pallola kuin vesipyssylläkin.
Syöminen oli hotellissa vaikeaa, niin Tiitiäiselle kuin meille vanhemmillekin. Ruokaa oli all-inclusevisasa tarjolla kutakuinkin koko ajan, mutta laadussa ei ollut hurraamista ja tiitiäiselle sopivia tai maistuvia ei oikein tahtonut löytyä. Parhaimman ruokahalun saimme tdistaa kun hotelliin kuulumattomassa ravintolassa tilasimem ruokaa jossa oli maissia. Kaikki maissi meni :)
Hotellin alueella oli metsäpuisto jossa vietimme suurimman osan paikallaanoloajasta. Tiitiäinen keräili käpyjä ja lehtiä ja tpuhusi valloittavasti. Koska puut varjostivat hyvin ja Tiitiäinen oli puettu uv-suojaaviin vaatteisiinja hattuun, hän oli meistä ainoa joka välttyi auringonpolttamilta.
Paluumatkalla Tiitiäinen huusi kivusta kun kone laskeutui Helsinki-Vantaalle, maanantaina kävimme lääkärissä jossa käsi ilmi että Tiitiäisellä oli korvatulehdus, Antibiootteja on nyt syöty viikko (olimme Mökkilomalla, siitä oma raporttinsa tulossa myöhemmin) ja Tiitiäinen on lakannut valittamasta korvakipuja (tai ei valittanut, mutta kysyttäessä sanoi että korvat ovat kipeät), joten toivottavasti se on mennyt nyt ohi. 

Mummulassa

Olimme viikon mummulassa miehen vanhempien luona. Menimme tytön kanssa sinne bussilla ja Puoliso tuli kissojen kanssa autolla. Matkat menivät hyvin, vaikka on tuo 8t junassa + 1t autossa julmetun pitkä. Junamatka kuitenkin on paljon autoa helpompi, kun tyttö saa touhuta rauhassa, juosta, liukua, kiipeillä, pomppia jne. Niitä hän tosissaan tekee. Hetkeksi saa ipadin avulla istumaan rauhassa, mutta melkoinen sähikäinen tyttö on, vaikka rauhallinen luonne onkin.
Mummulassa meni myös hyvin. Oli ihana nähdä, miten paljon rohkeammin tyttö otti yhteyttä muihin ihmisiin. Esimerkiksi, edellisellä kerralla käydessämme tyttö ei paljoa tätinsä kanssa jutellut, mutta nyt jutteli vaikka kuinka. Vielä ei halannut, mutta pelasivat jo yhdessä. Ukki otti tyttöä kädestä ja vei katsomaan muurahaispesää. Olisi tehnyt paljon muutakin, mutta siellä oli julmetusti hyttysiä, eikä tyttö yhtään tykännnyt, kun kävivät naamaan kiinni muiden osien ollessa suojassa ulkohaalarin alla.
Jännittävin kohta minulle tuossa lomassa oli se 2 vuorokautta, jotka melkein kokonaan olin poissa tytön luota. En ole tainnut koskaan, tai ainakaan sen jälkeen, kun tyttö täytti 8kk, ollut niin paljon poissa tytön luota. Taitaa olla niin, etten ole koskaan ollut noin pitkään poissa, koska hänen ollessa 8kk olin vain pari peräkkäistä yötä poissa, mutta päivät paikalla. Olin ensin perjantaina viisi-kuusi tuntia poissa, mutta tulin takaisin nukuttamaan tytön. Hänelle, pienelle paralle, oli tullut jo uskonpuute, että ei se äiti tulekaan, vaikka lupasi. Sitten oli iloa rinnassa, kun tulin kuitenkin ja hän sai varmistuksen siitä, että kyllä se äiti tulee, jos kerran lupaa. Voi, miten sain pusuja tytöltä! Sitten aamulla lähdin ja olin hivenen yli vuorokauden poissa. Kaikki oli mennyt valtavan hyvin ukin ja mummun kanssa. Ei ongelmia, ei kyyneleitä, vain mukavaa yhdessäoloa. Ukkikin sai leikkiä tytön kanssa rakennuspalikoilla ym. kun en ollut paikalla. Taitaa olla niin, että jos olen paikalla, minä olen se juttu. Eli välillä ei vaan voi olla paikalla, jos haluaa antaa muillekin tilaa tytön kanssa ja elämässä. Tullessamme takaisin Puolison kanssa oltuamme poissa, tyttö tuli syliin ja kertoi, että "minulla on keltainen hattu. Minulla on uusi keppi. Löysin sen takapihalta. Saanko sinun tissukkaasi?" Olen vielä välillä antanut tissua, jos tyttö on sitä kysellyt. Eipä tuo edes päivittäin kysele enkä tiedä, miten sieltä enää maitoa tulee, mutta kipeänä tai läheisyyttä kaipaavana tuo joskus sitä pyytää, enkä raaski kieltäytyä. Loppuu se joka tapauksessa pian kuitenkin. Muuten teimme aika vähän juttuja. Puoliso teki töitä lähes joka päivä, joten mummulan reissu oli tällä kertaa varsin rauhallinen reissu tapaamaan mummua ja ukkia ja se oli hyvä niin.
Mummulassa tyttö kysyi ensimmäisen miksi-kysymyksensä. Se oli yhtenä iltana, kun juttelimme siitä, että jotkut jutut työn sängyssä olivat kovia (ikkunalauta, sängyn pääty) ja jotkut pehmeitä (peitto, tyyny, patja). Siinä hän sitten kysyi, miksi se on kova. En oikein osannut selittää kunnolla, miksi sängynpääty oli kova. Ehkä ne miksi-kysymykset ovat sieltä siis tulossa... Toinenkin tärkeä virstanpylväs täyttyi myös, sillä tyttö kysyi autossa, joko me olemme perillä :).
Lähtiessämme takaisin päin tyttö päätti pistää esityksen pystyyn juna-asemalla. Hän kiipesi korokkeen päälle ja sanoi "hyvät naiset ja herrat ja äiti" ja teki hyppyesityksen. Toisella kertaa "hyvät naiset ja herrat ja ihmiset". Hän mielellään tekee sekä tanssiesityksiä että nokkahuiluesityksiä. Tuo myös paljon yllätyslahjoja.
Nyt olemme nähneet pari kertaa erään äitikaverin ja hänen kolme kuukautta Tytärtä nuoremman tytön kanssa. Tytöt leikkivät kohteliaasti vierekkäin lähes ilman ongelmia ja tytär ottaa tosi hienosti kontaktia molempiin. Hän käyttäytyy niin hienosti,että on upeaa olla hänen äitinsä. Hän kiittää, sanoo ole hyvä, pyytää lupaa, ei ota kädestä (paitsi ehkä tänään hieman, en nähnyt, miten tilanne alkoi), ei riehu tai riko juttuja ym. Hän osaa keskittyä upeasti. Hän kiipeilee äärimmäisen taitavasti (muun muassa monikerroksisen kissatelineen päälle) ja varovasti ja hermostuessani sanoo minulle "ei hätää äiti". Hän on mahtava pieni ihminen, joka nukkuu nukuttamisesta aina aamuun asti sen 11t keskimäärin. Vaihteluväli on 10,5-12,5 tuntia. Jos ottaa torkut, on se poissa yöunesta. Hänen syömistään haittaa se, että hampaita on tulossa (vielä ja edelleen, tuntuvat tulevan tosi hitaasti) ja jäitä syödään paljon. Mutta ihan mahtava on hän. Nyt nukkumaan, niin pysyn tämän sähikäisen perässä huomennakin.

Tytön ensimmäinen ulkomaanmatka

Ensinnäkin, kaura-altistuksesta on toivuttu, mutta se päälle viikko siinä meni. Kaikki jatkosuunnitelmat kauran suhteen viivästyvät nyt syksylle. Haasteena nykyisin on se, että tytön suuhun sattuu. Hammasta epäilemme. Se herättelee ja välillä syöminen on vaikeaa. Välillä on kiukkuinen tyttö. Uhmaikä on myös kovasti päällä, mutta se on toisen postin aihe.
Sitten itse asiaan:
Ensimmäinen matka ulkomaille suuntautui Ruotsiin Kolmårdenin eläintarhaan. Menimme yön yli laivalla Ruotsiin. Olin ajatellut viedä tytön juoksemaan käytäville ja kiipeilemään portaissa, mutta isin sänkyä vasten nostetut portaat olivat niin kivoja, ettei hytistä haluttu poistua. Hän harjoitteli tikkaita todella hienosti. Hän kiipesi ylös ja parin kokeilun jälkeen osasi kiipeillä myös alaskin. Sitten kiivettiin ylös isin sänkyyn ja alas äidin luo edes takaisin edes takaisin. Lopulta piti nostaa tikkaat alas, että suostui rupeamaan nukkumaan. Yön nukkui hyvin ja kannoin sitten aamulla autoon. Ajoimme hetken, kunnes tuli autopahoinvointia ja pysähdyimme pienelle aamupalalle. Sen jälkeen hän oppikin katsomaan eteenpäin, jos tulee pahoinvointia eikä ole sen jälkeen oksentanut autossa. Pääsimme hotellillemme, leikimme hetken leikkipaikalla, kunnes puisto avautui ja sitten kävelimme päivän, sateessa, eläintarhassa. Tytär oli enimmäkseen vaunuissa. Kävimme yläilmoissa safarilla katselemassa leijonia, karhuja, kirahveja, seeproja, visenttejä ym. Leijonat taisivat olla suosikkeja, vaikka oli myös hauska katsoa vauvanorsua uimassa. Sen äiti haki sen pois, mutta poikanen päätti jekuttaa äitiä ja käydä vielä kierroksen uimassa. Eli ei sellainen rajoitu vain ihmislapsiin :). Koko ajan satoi. Välillä satoi paljon ja välillä vähän, mutta koko ajan satoi. Sen etu oli se, että ihmisiä oli melko vähän. Pääsimme helposti katsomaan delfiinejäkin, jotka olivat tytöstä "vau". Tyttö kokeili ensimmäisiä huvipuistolaitteitakin: kävi pyörimässä hunajapurkeissa ja ajamassa autoilla, jotka menivät kiskoilla. Illalla kävimme syömässä hotellin ravintolassa ja leikimme hotellin leikkihuoneessa. Siellä ihan ykkökseksi muodostui kiipeilyseinä, jolla tyttö pääsi kattoon asti hieman tuettuna ja autettuna. Hienoa äidistä oli se, että potalle piti päästä ja koska pottaa ei ollut, pönttökin kelpasi. Sittemmin potta ei ole juuri kiinnostanut...
Toisena päivänä oli parempi sää, mutta isi ja äiti (siis minä ja Puoliso) aloimme olla jo aika väsyneitä. Kävimme katselemassa kaikkea, mutta vietimme myös hyvät ajat erilaisissa lasten leikkipaikoissa. käimme toisen kerran safariajelulla korkeuksissa. Tällä kertaa kaikki leijonat nukkuivat suunnilleen sylissä. Ajoimme sitten laivaan ja tyttö löysi mahtavan paikan satamassa isin vieressä keskikonsolilla :) ja oppi avaamaan kattoluukun. Laivalla meille vaihdettiin isompi hytti, jossa ei ollut tikkaita, joten lähdimme etsimään laivaruokaa ja löysimmekin. Yö meni hyvin, vaikka tyttö olikin alkanut mennä nukkumaan 22.30 paikkeilla normaalin klo 20 sijasta.
Matkalla totesimme, että tyttö selviää varsin hyvin, missä sitten olemmekin. Pienet rutiinin muutokset eivät haittaa ja pärjäämme ilman puuroakin. Parasta tytölle on kuitenkin syödä myös puuroa ihan kuidun kannalta. Muutaman viikon päästä lähdemme Bulgariaan viiden tähden hotelliin all-inclusive :).
Kävimme tässä välissä pari päivää vielä mökilläkin (minä, isäni ja tytär). Se oli tytöstä mahtavaa, kun sai tutkia ulkona juttuja. Hän ihmetteli etanaa monta minuuttia ja muurahaisia, kuori keppiä ym. ja luonnollisesti juoksenteli ympäri mökkiä sekä sen sisäpuolella että ulkopuolella. Hän tykkäsi leikkiä ukin kanssa ja olla lähellä luontoa.
Tytön kanssa on mahtava tehdä ihan kaikkea mahdollista. Hän on ihana, suloinen ja yleensä tykkää tehdä kaikkia juttuja. Tänään hän jaksoi yllättävän kivasti käydä ostoksilla. Huomenna on perhejuhla. Enää ei huolestuta lähteä liikkeelle tytön kanssa. nyt se on vain kivaa. Tiistaina lähdemme kahdestaan vuorokauden risteilylle.

Tahaton kaura-altistus

Meidän oli tarkoitus testata tytön kaura-allergiaa tässä piakkoin. Valitettavasti olosuhteet muuttuivat ja muut tarkistivat asian ensin. Hän sai mummilta leipää, jossa oli vähän kauraa ja sai hyvin pienen reaktion. Siitä parin viikon päästä hän sai uudessa puistossa (kun eivät muistaneet tytön allergioita) kaurakeksiä, jossa oli myös kauraleseitä. Sen reaktio alkaa nyt lientyä kestettyään viikon, jolloin uni oli katkonaista eikä syöminen maistunut. Nyt sitten annetaan ajan taas kulua ennen kuin kannattaa yrittää siedätystä. Olisin selvinnyt ilman tätä. No, onpa ainakin tekosyy siedättää ensin sipulille, joka rajoitteena haittaa meitä enemmän.

Sosiaalinen tytär

Tiitiäisellä on ensimmäinen ystävä. Hän on yksi kolmivuotias tyttö, jonka kanssa tytär oli ennen puistossa yhdessä. En muista, olenko selittänyt, miksi vaihdoimme puistoa, mutta näin kuitenkin teimme, enkä hahmottanut, miten hyviä nämä ystävät ovat keskenään. Tänään puistot olivat jälleen yhdistetty eikä tytär ensin halunnut ollenkaan jäädä sinne. Sitten tämä ystävä "L" tuli paikalle. Tytär huusi tämän nimeä ja juoksi tytön luokse leikkipaikan poikki. Olivat leikkineet paljon yhdessä. Tytär kertoi innoissaan, että L on ystävä ja piti häntä kädestä. Onneksi perjantaina menemme L:n luokse leikkitreffeille. Toivottavasti tytär luo uudessakin puistossa kavereita tai saan L:n äidin ylipuhuttua vaihtamaan puistoa :).
Muutenkin nyt tytössä alkaa olla kaipuuta muiden lasten luokse leikkimään. Muut lapset saavat ohjeistaa esim. potkulaudan käyttöä siinä, missä äidin ohjeet eivät paljoa kiinnosta. Hän ottaa heihin mielellään kontaktia, menee luokse ja juttelee ja aloittaa sosiaalisen kontaktin. Usein hän vielä pian hakeutuu minun luokseni, minkä takia yksi pihan noin 5v lapsista sanoikin, että tytär ei ole leikkikaveri, kun leikkii vaan äitinsä kanssa. On kuitenkin uutta, että hän edes pyrkii ottamaan kontaktia. Aiemmin hän lähinnä vain tarkkaili muita, mutta ei hakeutunut luokse. Alkaa olla iso tyttö tämä.
Niin, ja vaihdoimme puistoa, koska tytärtä kiusattiin ja asiaa hyvin hoitaneet tädit vaihtoivat työpaikkaa.

Sinä olet paras äiti

Äsken olin itkemässä makuuhuoneessa (syy ja edeltävät tekijät jääköön unholaan), kun tytär tuli sinne kysymään "mikä on hätänä?". Sanoin, että äidillä on paha mieli. Tyttö vastasi "jäätelö auttaa", halasi minua ja jatkoi "sinä olet paras äiti". Jäätelöstä en tiedä, mutta tuo lause paransi aivan mahdottoman paljon pahaa mieltä. Sitten mentiin jäätelölle.

"Saako äiti jahdata minua?"

Meillä on välillä pelottavan fiksu kaksivuotias. Välillä hän on käsittämättömän mieliuvituksellinen. Välillä myös väsyttävä kaksivuotias. Usein meillä on ihana ja ihmeellinen kaksivuotias. Yksi ja sama se on koko ajan kuitenkin. Nyt on melko pitkä viikko takana. Puoliso oli taas pitkälti vain työmatkalla ja olimme kahdestaan tytön kanssa. Ensin viime perjantaina kävimme kirjastossa retkellä ja jäätelöllä. Viikonloppuna kävimme lauantaina ravintolapäivillä ja niillä haahuilimme jokiympäristössä ja kokeilimme kaikenlaisia ruokia, jotka olivat Tiitiäisestä herkullisia. Tytär on ihana siinä mielessä, että hän maistaa kaikkea. Joskus pitää hieman houkutella, mutta hän syö hyvin, laajasti ja pääosin melko terveellisestikin. Kyllä välillä laitan nonparelleja jugurttiin, jotta hän syö sitä itse, mutta muuten jugurtti onkin maustamatonta. Jotkut asiat ovat hänestä pahoja, mutta niitäkin hän saattaa maistaa uudelleen. Kun hän on tarpeeksi maistanut juttuja, ovat ne hyviä ja joskus jopa nameja. Esim. parsakaalia pyydetään usein lisääkin. Hän tykästyi myös ystäväni tarjoamaan kurpitsarisottoon kovasti, kun kävimme hänen luonaan sunnuntaina. Pyöräilimme yhteensä noin 20km sen päivän aikana. Tiitiäinen hieman hermoili ystäväni koiraa, mutta muuten tykkäsi retkestä kovasti. Ihan touhuili kaikkea mahdollista ja oli häkellyttävän taitava kiipeilijä paikallisella Stonehangella. Tyttö tykkäsi, kun ikkunasta näkyi pupuja ja oravia.
Maanantaina lähdimme puistosta kaupan kautta kaksistaan metsäretkelle, josta tulimme iltapuurolle kotiin. Tyttö säntäili metsässä yllättävän vähän. Enemmän vain tutki kaikkea koko ajan. Hän jaksoi vaikka miten kauan irrottaa kaarnaa puusta. Hän etsi hyönteisiä. Jonkin ajan kuluttua hän aina välillä kävi hetken juoksentelemassa ja leikki olevansa hyönteinen ja palasi takaisin kaivamaan hyönteisiä. Hän leikki leppäkertulla pitkään, ihmetteli kimalaista ja lintua. Hän kiipeili puussa autettuna ja tykkäsi eväistä. Leikin hänen kanssaan ja ihmetttelimme yhdessä juttuja. Päivä oli aivan mahtava. Hän keksi leikin, jossa hän jäi jumiin koko ajan ja sitten hänet piti auttaa irti. Keksin, että kävelykeppimme, jotka olimme aiemmin löytäneet, auttavat meitä. Siitä sitten tuli leikki, jossa olimme jumissa, kysyin, mitä tekisimme, tyttö ehdottaa, että käytämme keppejä ja minä totean, että hyvä ajatus. Toistimme sitä melko monta kertaa.
Tiistaina menimme kahdesti puistoon päivän aikana. Aamupuiston lisäksi menimme kaverin luokse, jossa tyttö tykästyi kovasti heidn leikkipuistoonsa.
Keskiviikkona söimme kauppahallissa vietnamilaista ruokaa, joka on tytöstä herkullista. Sieltä lähidmme kävelylle ja tyttö nukahti 1,5t kärryyn oman uuden sateenvarjonsa taakse. Kotona maalasimme sormiväreillä, istutimme yrttejä, tyttö kävi kylvyssä ja ystäväni tuli yöksi käymään.
Eilen menimme puiston jälkeen syömään ja sieltä vein tytön leikkimään ukin kanssa, kun kävin itse rauhassa kylvyssä. Se oli ihanaa.
Tänään sitten vaan olimme takapihalla puhaltelemassa saippuakuplia ("saippuakuppia"), piirtelemässä liiduilla maahan, tekemässä hiekkakakkua ja, Puolison tultua kotiin, seikkailulla pizzeriassa pitsaperjantain kunniaksi. On ollut pitkä viikko. Huomenna pitää siivota ja käymme varmaan "Elämysten matematiikka"-näyttelyssä, ehkä. Tämä siitä seuraa, kun päättää vähentää tytöltä ipadin katselua. Sitten mennään ympäriinsä joka puolella ja tehdään ihan kaikkea. Tyttö on riemuissaan. Itse asiassa tässä on ollut sellainen odottamaton seuraus, että hän ei jää enää ihan yhtä mielellään puistoon. Äidin kanssa on niin kivaa.
Äidilläkin on ollut valtavan mukavaa monessa kohtaa. On ihanaa seurata tytön kasvua, ihmettelyä, tutkimista ja oivalluksia. Samalla tämä äiti on vähän väsynyt tasolla, jolla lähetetään ystävälle viesti "ostakkee uhmaikäinen, halvalla lähtee". Tyttö ei niinkään kiukuttele, kun ei vaan tee yhteistyötä. Hän ei vastaa, kun kysytään. Hän ei tule, jos pyytää. Hän juoksee kikattaen karkuun ja jokaisesta sukasta saa neuvotella aikansa. Välillä hän on helpompi. Välillä, kuten eräänä aamuna tällä viikolla, menin nojaamaan pää nurkkaan ja hengittelemään syvään. Tyttö sitten tuli kysymään, että mikä on vialla. Kerroin, että tuntuu pahalta, kun hän ei tee, mitä pyydän ystävällisesti. Hän pyysi anteeksi ja teki hetken yhteistyötä. Joskus selittäminen auttaa. Aina ei. Onneksi apua löytyy. Onneksi joka päivä ei tarvitse lähteä minnekään eikä tällöin tarvitse neuvotella koko ajan.
Puolison edellisessä postissa kuvaama oivaltamiskyky näkyi tänäänkin. Hän halusi, että jahtaisin häntä, mutta minulla oli migreeni iskemässä, joten pyysin häntä kysymään isältä. Hän kysyi isältä "saako äiti jahdata minua?". Repesin nauramaan. Se oli loistavasti kysytty, joskin ei ihan sitä, mitä ajattelin.
Ensimmäinen mielikuvitusleikki ei muuten ollut se hiekkakakkuleikki olohuoneessa, vaan pelottava dinosaurus-leikki perunan kuorimishanskalla taannoin.
Olemme jälleen pottailleet. Nyt hän saa tarran, jos pottaan tulee sisältöä. Hänellä on jo 12 tarraa. Aamu- ja iltapotat ovat helppoja. Päivällä hän ei vielä ollenkaan malttaisi. Nyt hän kuitenkin jo osaa sanoa "minulla taitaa olla vessahätä", joten nyt alkaa olla aika siirtyä hiljalleen potalle.
Kirjoitan lisää joskus, kun en ole näin väsynyt.

Isi yrittää olla ovela

Tiitiäisellä on käynnissä uhmailu. Kysyttäessä että lähdetäänkö tekemään jotain, hän vastaa napakasti ei. Tänään päätin olla ovela ja kun olin saanut useita ei vastauksia kysymykseeni vaatteiden vaihtamisesta, kysyinkin jätetäänkö vaatteet vaihtamatta ja saatuani odottamani vastauksen ei, vein tiitiäisen vaihtamaan vaatteitaan.
Illalla suihkua ennen olisi taas pitänyt ottaa vaatteet pois, joten kysyin otetaanko housut pois, "Ei". Parin toiston jälkeen muistin aamuisen menestystarinani ja kysyin jätetäänkö ottamatta housut pois. Nopean ein sijaan Tiitäinen pysähtyi hetkeksi miettiään, sitten hän sanoi "Ei oteta housuja pois".
Jos muutkin manipulaatiokeinot kuin kaksoisnegaatio toimivat vain yhden kerran, Tiitiäinen tulee kehittämää luovuuttani enenmmän kuin mikään muu koskaan aikaisemmin.

Toisena huomiona oli todella mukava aamu, olin yöllä palannut kotiin viikon työmatkalta ja aamulla heräsin Tiitiäisen ääniin. Kun tulin olohuoneeseen kuului niin kirkas isi että viikon koettelemukset unohtuivat kuin taikaiskusta. Tiitiäinen vierasti ensimmäiset kolme minuuttia ja sitten tultiin syliin ja haliin ja oltiin ihan lähellä. Kuten joku muukin on tainnut tähän blogiin kirjoittaa, Tiitiäinen on ihmeellinen ja ihana.

Onnellisen lapsen onnellinen äiti

Tyttäreni on täysin objektiivisesti sanoen maailman ihmeellisin pieni ihminen, tai itse asiassa voisi vain sanoa, että ihmeellisin ihminen. En oikein ennätä tai jaksa tuoda sitä esiin tänne niin usein kuin haluaisin, koska sama taapero pystyy juoksemaan maratooneja ympärilläni. Tai ehkä väsymyksen syy on enemmänkin pari vuotta katastrofisen huonoa unta, josta alan hiljalleen toipua. Kirjoitan tänne kuitenkin liian harvoin ja liian moni ihana asia jää unhoon. Olen viime aikoina kuitenkin lähetellyt puolisolleni viestejä tyttäremme elämästä, sillä hän on pääosin taas töissä, joten ajattelin nyt kerätä näitä viestejä ja niiden sisältöjä tänne parempaan talteen.

---

Tytär keksi itse, miten numerot jatkuvat eteenpäin 10 jälkeen. Ainakaan en sitä ollut opettanut. Eräänä päivänä (15.4.) vain kuului keittiöstä, että ykistoista, kakkistoista, kolmetoista. Hän osaa aika hyvin laskea kymmeneen, joskin yhdeksän tuntuu lähes systemaattisesti unohtuvan, mutta se on pientä.

---

Tytär puhuu vieläkin lohikäärmeestä, mutta ei enää niin paljon. Tuon ensikosketuksen jälkeen hän keksi, että niitä on useita. Niitä kanneltiin paikkoihin, pidettiin sylissä ja niille näyteltiin maailmaa. Tästä kasvavasta mielikuvituksesta innostuneena kävin ostamassa tyttärelle erilaisia pukuja, joiden avulla ajattelin hänen saavan innostusta omaan mielikuvitukseensa ja keinoja demonstroida sitä. Hän tykkäsi kaikkein eniten keijuasusta, johon kuuluu siivet, tyllimekko ja panta, jossa on kaksi perhosta. Hän keksi olevansa "Olen keijukainen kukka perhonen". Toinen suosikki oli dinosaurus-puku, jossa hän on ihan syötävän söpö. Nämä puvut ovat hänestä kivoja, mutta tuntuvat olevan eri asia kuin mielikuvituskaverit. Lohikäärmeet ovat jääneet hieman pois ja viime kerran, kun hän niistä puhui, hän sanoi niiden olevan mummin luona. Nyt on pelottavia hirviöitä, pelottavia pingviinejä ja ankkoja. Hän puhuu asioista pelottavina, mutta hän ei vaikuta olevan oikeasti peloissaan. Jotenkin näyttää ja tuntuu siltä, että hän enemmän leikkii peloissaan olevaa kuin olisi aidosti peloissaan. Ne ovat osittan leikkiä ja pyrin vahvistamaan tätä tunnetta, mutta luulen, että yritän minimoida kaikki hirviökirjat ym., jotta mieli saisi hieman rauhaa. Olemme lukeneet Donaldsonin (muistaakseni) Pieni Urhea Mörkyli, joka on söpö, mutta saattaa aktivoida liikaa.

---

Ollessamme pitkästä aikaa yhdessä puistossa (yllättävän harvinaista, kun tyttö on leikkipuistotoiminnassa ja viikonloppuisin Puoliso usein vie puistoon tai menemme yhdessä kaikki jonnekin), näimme kevään ensimmäisen kimalaisen. Tyttö ihmetteli sitä kovasti Totoro-pensaassaan ja sanoi "minä näin kimalaisen. Kimalainen lensi pois." Sitten hän otti kepin käsiinsä ja alkoi tökkiä kepillä pensaan vieressä olevan majan alle, jossa kimalainen oli käväissyt ja sanoi "Mehiläinen omasta kodista pois. Minä kosken kepillä kimalaista." Se on siis yksi ihana puisto täällä, jossa on aidat ympärillä, joten tytön voi antaa vapaammin tutkia ja ihmetellä. Siellä on Totoro-pensas ja kissabussi (sellainen kissamallinen juttu, jolla voi ratsastaa ja joka menee edestakaisin). Kissabussilla ratsastaessaan tyttö jutteli "kissabussi vie minut kotoa sairaalaan, äidin kanssa". Totoro-elokuvassa kissabussi vie tytöt tapaamaan äitiä sairaalaan. Puistossa tällä nimenomaisella kerralla tyttö myös keksi köllähtää selälleen maahan kädet niskan takana ja katsella pilviä. Katselimme sitten pilviä yhdessä, tytär kun tykkää jakaa kaiken muidenkin kanssa, ja keksimme muotoja pilville. Myöhemmin kävi ilmi, että tätäkin voi tehdä varsin hyvin myös sisätiloissa :).

---

Toukokuun alussa tytär kertoi meille ensimmäisen satunsa. Hän kertoi ensin sen Puolisolle ja pian myös minulle. Hän kertoi sen kirjasta, jossa on puusivut ja jokaisella sivulla yksi meriaiheinen kuva. Satu meni seuraavasti:"Olipa kerran pieni kala. Löytyi merestä. Loppu." Pian satu muuttui muotoon: "Olipa kerran pieni kala. Asui meressä. Loppu". Viime viikolla, kun olin tytön ja vanhempieni kanssa mökillä, tyttö tuli sanomaan: "haluan kertoa tarinan, mummille". Hän ei kuitenkaan keksinyt, mistä kertoisi, joten sitten ei kerrottu, mutta on tuo suloinen.

---

Menimme tosissaan mökille tytön ja vanhempieni kanssa, kun asunnossamme tehdään kylppäriremonttia. Se oli tytöstä aivan mahtavaa. Hän kiipeili kallioilla todella taitavasti ("minä kiipeän taitavasti") ja kehitimme hyvin nopeasti hänelle valjaat, koska mikään ei ole niin kivaa kuin juosta karkuun, kun äiti yrittää napata. Silloin saataa vahingossa mennä reunan yli, vaikka ei muuten menisikään. Hän ei vastusta niitä lainkaan, ainakaan toistaiseksi. Siellä yhtenä päivänä kiivettiin kallioilla, toisena heiteltiin kiviä mereen, jolloin tyttö totesi lähtiessään hakemaan taas uusia kiviä:" hei hei meri, tullaan pian takaisin. heitän paljon kiviä tällä kertaa". Hän ihmetteli muurahaisia, mutta tällä kivien heittoreissulla oli muuta tekemistä, joten hän sanoikin: "Minulla on tärkeää tekemistä, muurahainen". Muurahaisia tosissaan katseltiin, niitä siliteltiin (tyttö taisi tykätä enemmän kuin muurahaiset) ja niille annettiin lopussa leipääkin. Tyttö myös totesi hyvin viisaasti hakiessamme kiviä, että "aina kannattaa yrittää" ja "minä olen hyvä ystävä" ja niin hän tosissaan onkin. Hän aina varmisti, että minullakin on kiviä, jota heitän, ja aina välillä hän nykyisin kannustaa sanoilla "hyvä äiti, hyvä". Mökillä opittiin myös saippuakuplien puhaltamisen kriittinen ja hauska taito :) ja kysyttiin ensimmäistä kertaa äärimmäisen oivaltava kysymys "mikä sinua vaivaa?". Repesin nauramaan ihan täysin, kun kuulin sen ensimmäistä kertaa. Pelasimme mökillä myös käpypalloa, täyttelimme ja pompimme vesilätäköissä, tutkimme, mitä tarkoittaa terävä (neulasen kärjet olivat teräviä, vaikka tyttö niitä kutsuikin heiniksi), lakaisimme kalliolta neulasia pois ja keräilimme kaikenlaista ämpäriin.

---

Mökillä lohikäärmeestä vielä puhuttiin ja siellä sanottiinkin seuraava pätkä: "Lohikäärme taitaa olla peloissaan. Äkkiä kaikki piiloon. Äkkiä piiloon lohikäärmettä. Lohikäärme taitaa tulla esiin. Täällä on lempiporkkanasi". Olimme siis mökin edustalla patiolla ja tyttö juoksi edestakaisin auringossa ja lopussa tuli heiluttamaan kättään portaiden luokse ja houkuttelemaan lohikäärmettä esiin.

---

Mökillä huomasin, että tyttö osaa kiivetä tikkaita. Ukki oli jättänyt tikkaat mökin seinän vierustalle, jotta voi käydä yläkerrassa. Tyttö lähti niitä kiipeämään. Kiipesi monta askelta ja tuli itse alas. Kiipesimme sitten yhdess yläkertaan, mikä oli kivaa. Koska siellä oli valkoinen matto, otimme kengät pois. Heitin omani alas ajatellen, että pääsen paremmin ilman niitä alas. Ajattelin laittaa tytölle kengät jalkaan, mutta ennen kuin ennätin, hänkin heitti kenkänsä alas. Sitten alas tultiinkin aika paljon varovaisemmin, koska sukat liukuvat paljon paremmin kuin hänen kenkänsä. Sen jälkeen laskin tikkaat patiolle ja tyttö jatkoi niiden kanssa leikkimistä turvallisemmalla horisontaalisella akselilla.

---

Toissapäivänä päätin viedä lämpimän päivän kunniaksi tytön hakemaan kaupasta jäätelöä. Menimme meidän Babboelle. Kun avasin lukkoja, kuuntelin tyttöä, joka sanoi "hei hei aurinko. me lähdemme seikkailulle ostamaan jäätelöä. hei hei". Menimme kauppaan, ostimme kaikenlaista. Melkein ostimme mysteeri-ainesta, kun tyttö päätti ostaa sen isille. Onneksi sain ylipuhuttua. En vielkään tiedä, mikä se oli, mutta sushiin se menee. Tyttö ratsasti kärryissä, avasi vetoketjuani ja kiljui elämäniloisena.

---

Eilen leikimme takapihan hiekkalaatikolla. Tein hiekkakakun, jonka päälle laitoin vielä toisen hiekkakakun. Tyttö kääntyi katsomaan, kun kutsuin ja sanoi "vau" ihastuneena. Sitten tuli ja tuhosi sen, joten rakensin uuden, jotta hän voisi tuhota senkin. Rakensimme jonkin aikaa hiekkakakkuja ja sitten tyttö halusi keinua ison tytön rengaskeinussa. Päätin, että toki voimme kokeilla. Nostin hänet kyytiin ja annoin pienet vauhdit. Hän halusi minut viereiseen keinuun keinumaan hänen kanssaan yhdessä. Menin pitäen tarkkaan silmällä minun pientäni, joka on jo tosi iso. Hän vain pyysi lisää vauhtia. Sitten otti käden irti ja mätkähti pehmeästi alas. Sain kiinni keinusta ennen kuin se iski päähän. Hän halusi vielä hetkeksi keinumaan. Kun hän oli hetken keinunut, hän halusi alas. Pysäytin keinun ja hän laskeutui hallitusti alas. Luulen, että hän halusi keinumaan, koska hän halusi opetella sitä ja sieltä laskeutumista.

---

Kävimme eilen myös yläkerrassa suihkussa, kun vuokranisäntä on ystävällisesti järjestänyt sieltä meille suihkun tyhjästä asunnosta. Tyttö tykkäsi kovasti lämpimästä saunasta ja osasi kulkea äärimmäisen varovasti liukkaalla lattialla. Hän piti minun kädestä kiinni tai seinästä kiinni tai ihan mateli askelissaan. Suihkun jälkeen nautimme jonkin aikaa siitä, miten paljon tyhjä asunto kaikuu ja luonnollisesti sielläkin oli hirviöitä.

---

Nuo hirviöt hieman mietityttävät. Ne ovat isossa osassa tytön ajatusmaailmaa nyt, kuten muutkin pelottavat jutut, kuten pingviinit (Oiva-nallesta, jossa Oiva leikkii pelkäävänsä ystäväpingiiniä Hilua), ja ankat (ei hajuakaan, missä ne olisivat olleet pelottavia). Sovimme äsken tytön kanssa, että viemme mörkö-kirjat takaisin kirjastoon. Hän sanoo "sevä", joka taitaa olla yhdistelmä selvästä ja hyvästä. Se on tapa ilmaista olevansa samaa mieltä.

---

Tyttö on keksinyt vastaanväittämisen tavan. Jos hänelle sanoo, ettei jokin mahdu, hän vastaa "mahtuupas". Jos sanoo, ettei halua, hän sanoo "haluatpas" ym. Meillä on joskus aika pitkiäkin väittelyitä. Mikään argumentti ei peittoa systemaattista vastaanväittämistä, mutta itsepäisyys auttaa.

---

Tyttö opettaa minua puhumaan kohteliaasti ihan yhtä varmasti kuin minä oletan samaa hänelle. Jos vain sanon, hän usein ei edes reagoi. Kun vedän henkeä ja sanon, että "nyt äiti pyytää kauniisti, voisitko XXX, jooko/kiltti", hän usein miettii hetken ja tekee, kuten pyydän. En oikeasti osaa sanoa, annanko aluksi vain käskyjä, joista en itsekään pidä eikä varmaan tyttärenikään. Myös pieni epätoivo äänessä auttaa joskus. Hän puolestaan on häkellyttävän kohtelias. Hän saattaa tulla sanomaan "tulisitko leikkimään kanssani, jooko?" ym.

---

Tänään hauskin leikki oli se, kun tyttö puki minulle päälle vaatteita, kuten kaulaliinoja, hattuja, sukkia, saappaita ja tumppuja. Omia vaatteitaan hän minulle puki, joten mahtuivat, miten mahtuivat, mutta hauskaa se oli. Hieman aiemmin hän oli taas sukeltanut paitansa sisälle ihan lähelle syliin, kuten hän joskus tekee. Mummi, joka oli ollut leikkimässä täällä tytön kanssa, oli juuri lähdössä ja tyttö sanoi kehotuksestani, että "terveisiä" ukille siis :). Pian sen jälkeen oli aika päättää iltapuuron maku. Annan usein tytön päättää. Nyt mikään vaihtoehto ei herättänyt vastausta, joten kysyin, päättääkö hän vai päättääkö äiti. Hän sanoi heti: "minä päätän". Kun sitten pyysin päätöstä, hän vastasi "en mä tiedä". Pian se kuitenkin muuttui muotoon "jäätelöä, pelkkää jäätelöä". Lopulta sovittiin, että hän saa pienen palan jäätelöä ja minä päätän puuron maun :).

---

Kysyin kerran, mitä hän ajatteli. Hän vastasi "asioita". Samoin kaupasta haetaan tytön mielestä asioita. Se on aivan mahtava vastaus, joka kattaa aikalailla kaiken.

---

Tyttö on välillä todella pipi. Luulen sen olevan viimeiset poskihampaat. Hän yksi yö vaan itki kovasti nukkumaanmenoaikana, eikä särkylääke tai jäiset mustikat riittäneet. Otin hänet sitten syliini ja keinuimme keinutuolissa, jossa hän sai pitää myös nokkamukinsa mukana. Siinä hän sitten rauhoittui syliini ja lopulta nukahti. Hän yltää olkapäältäni aina reisieni puoliväliin saakka. Siitä huolimatta hän on ihan pieni tyttäreni, vaikka tosi iso onkin. Tänään hän taas halusi nukkulaulun. Kahtena iltana hän ei ole sitä halunnut. Nyt sitten taas lauloin tyttärelleni nukkumatista ja tiitiäisestä ja keinuttelin pienokaistani sylissäni. Hän hihkaisi, kun pääsi mahani päälle siitä makaamaan ja rupesi nopeasti nukkumaan. Sanat eivät voi kuvata, miten paljon tytärtäni rakastan. On hän mielestäni välillä raivostutava, itsepäinen, voimakastahtoinen, sotkevainen ym. mutta samalla hän on luova, kekseliäs, voimakas, utelias, oppivainen, ällistyttävän siisti ja kohtelia. Kuten alussa sanoin, täysin objektiivisesti ajatellen maailman ihanin, ja minun oma ihana ja ihmeellinen.

Lohikäärme

Eilen kohtasin Tiitiäisen ensimmäisen mielikuvitusystävän.
Olimme leikkineet jahtaamista, jossa vuoron perään jahtasimme toisiamme pitkin asuntoa, kun Tiitiäinen päätti käytävässä ollessaan sammuttaa sieltä valot. En löytänyt häntä "pimeässä" ja lähdin etsimään muualta. Tiitiäinen tuli hetken perästä ja kertoi että "pelottava lohikäärme pelottaa minua". Hän toisti tätä muutamaan otteeseen ja tarjoutui tilaisuuteen tulla syliin.
Juttelimme hetken pelottavista asioista, siitä että on aina ok tulla isin tai äidin syliin kun pelkää ja siitä että jotkut asiat vain näyttävät pelottavilta. Tämä muuttikin lausunnon olemaan "pelottavan näköinen lohikäärme pelottaa minua".
Lähdimme yhdessä etsimään pelottavan näköistä lohikäärmettä ja kerroin samalla Tiitiäiselle että lohikäärmeen ovat usein hyvin lempeitä olentoja ja pyysin Tiitäistä ottamaan lohikäärmeen syliin. Vähän aikaa haparoituani, oikean kohdan ja korkeuden löytämisessä oli haasteita, Tiitiäinen nappasi lohikäärmeen syliinsä ja palasimme olohuoneeseen jatkamaan keskustelua.
Tässä vaiheessa "Lohikäärme ei pelota minua enää ollenkaan" ja silittelimme lohikäärmettä.
Lohikäärme vietti sitten aikaa Tiitiäisen, isin ja äidin syleissä kunnes oli aika mennä nukkumaan. Ensin veimme lohikäärmeen kotiinsa (nimi luola tuli käyttöön vasta seuraavalla kerralla) käytävän päähän, mutta sieltä hänet piti vielä hakea nukkumaan Tiitiäisen kanssa. Lohikäärme kuunteli iltasadun ja toisenkin ja kun oli aika alkaa nukkumaan Tiitiäinen peitteli lohikäärmeen omaan sänkyynsä ja ilmoitti "minä nukun äidin kanssa".
Lopulta lohikäärme vietiin nukkumaan luolaansa ja nukkumajärjestelyt saatiin palautumaan ennalleen.

Minä olen supersankarityttö

Tyttö on alkanut leikkiä mielikuvitusleikkejä. Selkein ensimmäinen mielikuvitusleikki oli hiekkaleikit sisällä nuolijat lapioina ja leivontakulhot ämpäreinä. Niihin kauhottiin hiekkaa, kipattiin, taputeltiin ja välillä toivottiin hyvää ja välillä pahaa kakkua ja sitten ne kakut tuhottiin. Tätä leikimme tytön kanssa pitkän pätkän perjantaina. Lauantaina leikkiin tuli mukaan se, että nyt kulhoon laitettiin jauhoja, munia ja sokeria :). Nyt sekin leikki alkaa olla vanha. Eilen uutena leikkinä tuli supersankarileikki. Tyttö laittoi kulhon päähänsä, halusi viitan ja usein on puistossa askarrellut kiikarit kaulassa ja sitten ollaan supersankareita. Äitikin saa päähänsä oman kulhon ja tarvitsee oman viitan. Tyttö on kuitenkin siis Supersankarityttö ja hän leikkii juttujen pelastamista, kuten pehmokäärmeen pelastamista ja isin pelastamista peiton alta jne. Tänään oli minun vuoro jäädä nukkumaan ja tyttö sitten oli karannut isiltä ja säntäsi minun luokseni taputtamaan minua ja kertoi, että supersankariäiti on kivampi kuin nukkuva äiti :D. Tottapa tuo eikä siinä oikein ärtynyt osannut olla, vaikka ihan herätettiinkin. Taitaa tyttö pukeutua supersankariksi täksi vapuksi, kun puistoon saa laittaa jotain pukua päälle. Se on ihan hurmaavaa. Harjoittelimme eilen supersankari-seisontaakin.
Tytöstä riemuisaa on myös se, kun jumppaan. Hän kiipeilee päällä ja alla ihan hurjasti ja touhuaa joka puolella. Tänään riemastuttavaa oli ryömiä äidin jalkojen alta ja tulla mahan alle, kun tein punnerruksia ja annoin pusun aina alas tullessa. Niitä oli mukava väistellä. Aina välillä hän leikissä sitten sanoo, että en pidä tästä leikistä. Sitten lopetetaan hetkeksi ja usein hän pyytää sitten uudelleen esim. pusutusleikkiä. On kuitenkin tärkeää osata sanoa, ettei pidä jostakin. Siitäkin huolimatta, että tunnun eniten kuulevan nykyisin sanaa ei.
Hän myös alkaa osata kertoa narratiivia. Eilen tuli ensimmäinen pieni narratiivi. Makoilin sohvalla ja Puoliso kulki tytön perässä. Tyttö ilmeisesti kaatui ja Puoliso kysyi, mitä tapahtui. Tyttö vastasi: "kompastuin. Sitten kaaduin". Se oli erinomaisesti sanottu ja ensimmäistä kertaa, kun hän kuvasi tällä tavalla peräkkäisiä tapahtumia. Tänään myös harjoiteltiin persoonapronomineja. En enää muista aihetta, mutta hän sanoi ihan oikein, että sinä teit, minä tein, me teimme. Muodot olivat täsmälleen oikein. Miten tuollainen kaksivuotias siihen pystyy? Ihana ja ihmeellinen.

Sinä teet jotain

Tyttärelle alkaa ilmeisesti tulla ensimmäinen kyselykausi. Kun touhuan kotona, hän tulee usein viereen, katsoo minua ihmetellen ja kysyy "sinä teet jotain". Se on selvä kysymys ja siihen tulee vastata, vaikken tarkkaan ottaen osaakaan sanoa, miksi näin on. Se on selvä pyyntö lisätiedosta. Sitten sitä tulee selittäneeksi, mitä milloinkin tekee. Tämä kysymys on ollut jo hetken. Viime päivinä mukaan on tullut uusi kysymys "mikä se on?" Siihen on vaikea vastata, koska määre "se" on melko ympäripyöreä. Olen tähän asti yrittänyt saada tarkempaa tietoa ja määritteitä käsitteen "se" senhetkisestä kohteesta, mutta luulen nyt vaihtavani taktiikkaa. Luulen, että parempi olisi selittää useista asioista, joita lapsi voi pohtia ja kysyä, osuiko oikeaan.
Hän siis kyselee kovasti ja juttelee vielä enemmän. Valitettavasti ymmärrän vain melko pienen osan kaikesta siitä, mitä tyttö jutustelee. Alankin olla taipuvainen uskomaan, että juuret teinien käsitykseen vanhemmista, jotka eivät vain tajua, istutetaan parhaillaan tämän kaksivuotisen mieleen, kun vanhemmat eivät vain näytä tajuavan, vaikka heille miten paljon selittää. Onneksi välillä menee oikeaan, mutta kyllä se proverbiaalinen sokea kanakin aina välillä jyvän löytää :). Ei, kyllä me paljon toisiamme ymmärrämme. Esimerkiksi alan ymmärtää, että olemme molemmat aivan kypsyneitä monen monta kertaa päivässä toistuvaan tilanteeseen, jossa yritän saada tytöltä vastauksen kysymykseen, onko maha täynnä. Hän ei vain edes jaksa tiedostaa olemassaoloani. Pitää siis muuttaa tilannetta. Luulen, että tämä voi olla se hetki, jolloin opettaa, että pöydästä lähdetään vasta, kun maha on täynnä ja pöydästä lähtemisen jälkeen seuraavan kerran saa ruokaa seuraavalla aterialla. Joka tapauksessa siitä nimenomaisesta tilanteesta pitää purkaa pois se minun väsymys siihen, että taas tätä saa olla kyselemässä. Eli jokin laskutoimitus viiteen jne. voi olla se ensimmäinen vaihe.
Tytär tällä hetkellä kokeilee selvästi itsenäistymistä. Hän välillä aina on äidin kiltti tyttö, mutta välillä taas on ihan äidin itsenäinen tyttö. Esimerkkinä tilanne loistavasta kommunikaatiostani. LAitoin kännykästäni taskulampun päälle, jotta katsoisimme tytön suuhun, joka on oireillut viime aikoina. Tyttö riemastui, koska ei ollut tajunnut, että siinäkin on lamppu. Hän otti puhelimen itselleen ja osoitti valolla suuhunsa. Koska puhelin meni aika syvälle sinne huulien taakse, kielsin laittamasta puhelinta suuhun. Välittömästi tyttö nuolaisi sitä osaa puhelimesta, jossa on sekä se taskulamppu että kameran linssi. Joten yritin ottaa puhelinta pois. Tyttö suuttui ja lähti viemään sitä pois. Sanoin tiukasti, että se on äidin puhelin eikä lelu ja se pitää antaa takaisin. Tyttö ei antanut, mutta vei sen neutraalille keittiönjakkaralle ja katsoi minuun hieman haastavasti. Totesin, että tuo käy kyllä ja että hyvin ratkaistu. Tilanne laukesi siinä. Paras tapa varmistaa jonkin asian tapahtuminen on se, että minä kiellän sen.
Hänellä on samalla ihania tapoja ratkaista asioita. Hän esimerkiksi tulee niistämään minulta flunssan pois. Se on suloista. Olen siis parhaillani kipeänä flunssassa ja olen kertonut, että sen takia en oikein jaksa leikkiä, mutta leikin taas enemmän heti, kun voin paremmin. Hän ottaa nenäliinan ja alkaa niistää minua (pyyhkiä liinalla nenääni) ja sanoo, että niistää minulta flunssan pois.
Hän osaa myös rakennella juttuja. Aiemmin hän rakensi kahdesta pahvilaatikosta liukumäen. Nyt hän rakensi itselleen elokuvakokemuksen televisiostamme, kun vei ensin vessan pikkujakkaran tv:n eteen ja toi siihen keittiön kolmiportaisen jakkaran taakse ja siinä hän on pari päivää tykännyt katsoa Totoroa (uusi lempielokuva). Siinä hän myös ihan yhtälailla kiipeilee aivan joka kautta aivan joka puolelle. Hän osaa esim. kiivetä myös siltä väärältä puolelta ylös, jossa on vain ohut metallituki ja pitkä matka ylös. Hän myös menee mahalleen sen päälle ja nostaa jalkansa ylös ja sanoo "minä lennän taitavasti" tai "iso kala ui", jolloin myös kädet vispaavat sen lisäksi, että jalat on ilmassa. Tänään hän toi ikkunan vierestä keittiön tuolin nojatuolin taakse ja siinä pyöritteli nojatuolia, kurkki sen yli, nojasi päätään selkänojan päälle ja leikimme piilosta, jossa hän oli selkänojan takana ja minä makasin reporankana sohvalla ja laskin aina kymmeneen, tai niin pitkälle kuin pääsin ennen kuin hän kurkkasi, jolloin sanoin "löysin" tai "kukkuu" ja sitten hän taas piiloutui ja taas laskin. Hän muuten osaa itsekin laskea kymmeneen, joskin numerot eivät aina vielä ole ihan oikeilla paikoilla.
Imetys on jäänyt nyt pois. Imetin viimeistä kertaa tyttären syntymäpäivänä, kun olimme uimassa. Hän pääsi vielä kerran saunassa äidin tissuille ja oli kyllä siinä ihan pienenä tyttönä sylissä pitkän aikaa. Sen jälkeen en nyt ole kahteen viikkoon imettänyt. Maitoa vielä tulee, mutta ei hän ole sitä juuri kysellyt enkä näe, että sen antaminen enää on paras ratkaisu. Mitään pinkeyttä ei nimittäin ole ja olen alkanut nauttia siitä, että kehoni on taas omani ja riittää, että muistan, mitä tyttö ei saa syödä, mutta samoja rajoituksia itsellä ei ole ja saa migreenitkin lääkitä tarpeen mukaan. On se silti haikeaa. Onneksi otin kuvia toiseksi viimeiseltä imetyskerralta ja muistothan minulla on. Muistan, miten tisutorkkujen alkuaikoina tyttö päästi nisästä irti ja laski poskensa tissun päälle ja alkoi nukkua onnen kukkuloilla. Muistan sen kikatuksen, joka tytöltä pääsi, kun tissulle pääsee. Muistan ne hellät silitykset ja hyvän yön toivotukset, joita tisut ovat tytöltä saaneet, viimeksi tänään :). Se on kaksi vuotta antanut ravintoa, läheisyyttä, hellyyttä ja vasta-aineita tytölle. Olin onnekas, että se onnistui niin hyvin ja kävi niin helposti. Ehkä tosiaan olen nyt valmis sen kanssa, joskin todennäköisesti tuntuu siltä, että on valmis vasta siinä kohtaa, kun ei enää käytä lainkaan imetysliivejä tai imetyspaitoja. Eli shoppailemaan pitäisi, no voihan rähmä...
Olemme harjoitelleet pyöräilyä potkupyödän kanssa. Siinä myös näkee, miten tyttö opettelee fyysisiä taitoja. Hän haluaa, että hänestä pidetään kiinni ja hän menee todella hitaasti ja hän harjoittelee. Kun hän on hetken harjoitellut, saa jo päästää irti. Hän haluaa ensin hallita taitoa ennen kuin hän lisää haastavuutta. Fiksu tyttö :). Isi auttoi eilen menemään lujaa, joten katsotaan nyt, miten ensi kerralla mennään. Hän ei vain vielä jaksa kovin kauaa sitä, koska se vaatii selvästi niin kovaa keskittymistä, että välillä on vain aivan pakko taas päästä juoksemaan.
Meillä menee, kuten tästä tekstistä voi lukea, varsin hyvin. Puolisolla ja minulla menee keskenäänkin varsin hyvin. Auttaa, kun tyttö nukahtaa jo seitsemältä (kuten tänään) ja iltaa ja aikaa yhdessäoloon kahdestaan on vaikka kuinka. Se tekee kyllä yhteiselolle hyvää. Tytär vaan vaikuttaa olevan, ei ihan kunnossa juuri nyt. Jokin sattuu. Veikkaamme hampaita ja olen ollut näkevinäni/tuntevinani, että sieltä niitä poskihampaita puskee. Tänään piti ensimmäistä kertaa ikinä hakea tyttö pois leikkipuistosta, koska hän itkeskeli siellä. Alkaa vaan spontaanisti itkeä ilman mitään erityistä tapahtumaa. Yöt menevät vaihtelevasti (oman flunssankin takia mutta myös tytön takia) ja päivällä välillä vaan kaikki harmittaa. Jos ei ala hiljalleen olemaan selkeää käsitystä syyllisestä, pitää taas tehdä reissu lääkärille ainakin varmistamaan, ettei se johdu jostain ilmeisestä poishoidettavasta asiasta. No, katson vielä hetken, kun ei tuo näytä hengenhädässä olevalta. Ei vain ole ihan kunnossa. Allergiaankaan en nyt usko, koska vaippa-alueella ei ole ihottumaa ja särkylääke auttaa nukkumaan yöllä. Särkylääke ei nimittäin auta allergiakipuihin. Nyt kuitenkin nukkumaan, niin jaksaa huomenna taas leikkiä valaan pelastusta (en tiedä, mistä tämäkin nimi tytön päähän putkahti mutta siinä on kaksi keittiön kauhaa, joilla äiti ja tyttö kauhovat kylpylelu-valasta olohuoneen matolla ympäriinsä ja viskovat ilmaan ja laittavat sitä kauhoilla paikkoihin). Kaikenlaisia leikkejä sitä keksii, onneksi.
PS. Huomasin eilen illalla tyttöä nukuttaessani, kun ketku nukahti syliin, suloinen, että miten iso tytöstä on jo tullut. Kehoni muistaa edelleen sen pienen vauvan, jota kantoi olkaa vasten. Oli oudon häkeltävää yhtäkkiä huomata, että pää on edelleen olkapäällä, mutta jalat yltää jo samalla melkein polviin saakka. Hänestä on tullut jo iso tyttö.

Uhmaikä

on iskenyt. Sen yhtenä oireena on se, että tyttö on päättänyt jättää torkut pois päivärytmistään. Hän selvästi huomasi, että kykenee estämään nukahtamisen ja sitten sitä taitoa on päivällä kovasti harjoiteltu. Hän ei vaan pysähdy, ellei ole aivan täysin umpipuhki. Pyörii vaan kuin hyrrä, kädet heiluu ja suu pölpöttää. Kärryissäkin, jos meinaa nukahtaa, kampeaa pystyyn ja alkaa pulputtaa. Torkkujen pitäisi jotenkin onnistua yllättämään, mutta se on merkittävästi helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi hän menee sitten illalla merkittävästi aikaisemmin nukkumaan, joten en jaksa olla kovin pahoillani tästä.
Mahdollisen väsymyksen johdosta harmeja tulee tytölle useammin ja hän näyttää ne voimakkaammin. Asiat vain harmittavat enemmän. Välillä niitä pyrkii lieventämän tai harhauttamaan, mutta välillä vaan pitää saada harmittaa, koska elämässä vain tulee näitä pettymyksiä. On parempi, että hän osaa kohdata näitä pienen elämän isoja pettymyksiä ennen kuin niistä pettymyksistä tulee aikuisten isoja, sillä pettymyksiä elämässä on.
Viime aikoina myös suussa on ollut kipua. Hänellä oli kurkku kipeä taannoin, mutta luulin sen jo menneen ohi. Nyt kuitenkin taas hän valittaa suuta ja sormet on siellä jatkuvasti. Hampaat saattavat olla tulossa, mutta ei kai sen ihan näin paljon pitäisi vaivata ennen kuin mitään näkyy tai tuntuu? Saattaapa tuo silti, jos ajattelee, miten tiukassa ne edelliset poskihampaat olivat. No, aika näyttää.
Meillä oli viime sunnuntaina tytön synttärit ja niistä tuli ihan mukavat. Kakku oli suklaakakku, jonka sisällä oli mansikkaa ja banaania. Ei ollut aivan onnistunein kakkuni ja makuyhdistelmäni, mutta sitä tyttö toivoi. Ensi kerralla pitääpi kysyä asiaa hieman toisin... Kummivanhemmat pääsivät, samoin vanhempani ja eräs äitikaverini tästä läheltä tyttärensä kanssa. Menoa oli ja ruoka riitti. Tyttö leikki legoilla toisen saman ikäisen pienen tytön kanssa ja pelasi ilmapalloa pojan kanssa, joka oli sopivasti vanhempi, että osasi ohjata leikkiä pienen kanssa. Tykkäsi kovasti, tyttö siis. Sai lahjaksi kirjan kummeilta, legoja kaveriltani ja tädiltään, tädiltään myös yöpuvun, minulta antiikkinallen, mummulta ihanan mökin ja vauvanuken, ja minun vanhemmiltani potkupyörän, jonka haimme kaupasta.
Kaupassa hän kulki potkupyörän kanssa ihan innoissaan, mutta kotona väsymyksen aiheuttamassa epätasapainossa kaatui sen kanssa pariin otteeseen eikä sitten ole halunnut kyytiin mennä. Emme tosin ole kovin montaa kertaa kokeilleetkaan. Pitää mennä vaikka jokirantaan sen pyörän kanssa, niin saa kokeilla ulkona.
Kävimme tänään kokeilemassa Babboen kolmipyöräistä pyörää, joka on sähköavusteinen ja jossa on kori, johon tyttären saa istumaan. Tytär tykkäsi ihan hurjasti ja huusi isilleen, että minä pyöräilen taitavasti. Sen kanssa sitten on tarkoitus käydä niin kaupassa kuin seikkailuillakin. Saanpa liikuntaa ja tyttö pääsee nopeasti liikkeelle.
Tyttärellä on sellainen hassu "kauniilta näyttämisen" juttu, jossa hän nostaa yhden jalan maasta mahdollisimman korkealle ja sanoo sen olevan "kauniilta näyttämistä". En ole ihan varma, mistä moinen on tullut, mutta suloista se on. Hänen onnistuu tämän kaiken harjoittelun seurauksena seisoa pari sekunttia jo yhdellä jalalla, jos ei kiinnitä asiaan sen suurempaa huomiota.
Tänään, väsymyksestä, taas hermostuin. Tyttö samalla kiipesi koko ajan sylissä eikä se auttanut rauhoittumista, joten selitin tytölle, että rakastan häntä koko ajan, mutta nyt ärsyttää ja tarvitsen rauhoittumisaikaa, joten hänen pitää istua hetken rauhassa tuolissaan. Hän istui tosi nätisti paikallaan eikä yrittänyt kiivetä syliin. Sanoi aina välillä, että äiti rauhoittuu ja hymyili ja hymyilin takaisin sanoen, että tyttö on tosi kiltisti ja rakastan kovasti. Olin ihan hämmentynyt, että hän niin hyvin ymmärsi. Pitää muistaa jatkossakin selittää asiat paremmin.
Meillä on ryhdytty myös askartelemaan. Vessapaperirullista tulee kiikareita ja kaukoputkia. Postipaketista tein tytölle hellan ja uunin. Hyvin alkeellinenhan se on, mutta täyttää asiansa ja kissat pitävät siitä myös luolana.
Tyttö juttelee koko ajan tosi sievästi, mutta ne unohtuu niin kovin nopeasti, mitä hän sanoo, kun sitä juttua tulee niin paljon. Yritän kirjoittaa niitä jatkossa hieman paremmin ylös. Tämä tältä illalta.

"Rauhoitu äiti"

Elämä on ollut melkoista viime aikoina. Kohta kaksivuotias on alkanut selvästi osoittaa tahtoaan ja haluaan hallita maailmaansa. Nyt hänellä on myös kielelliset kyvyt tehdä tämä. Eilen leivoin, kun tyttö vielä söi. Hän nousi tuolillaan seisomaan ja sanoi "tyttö auttaa äitiä nyt". Totesin, että istu vaan rauhassa alas ja syö maha täyteen ja voit sitten auttaa äitiä. Tyttö kiipesi alas tuoliltaan, työnsi tuolin arkkupakastimen luokse, jossa tein leipomishommia ja kiipesi siihen todeten samalla "tyttö auttaa äitiä NYT". Sitten tyttö auttoi.
Eräänä iltana kylvyn aikana alkoi taas palaa niin sanotusti kiinni tytön kanssa, joka halusi tehdä ihan eri asioita, kun minä. Hän halusi vain keinutella sylissä, kun halusin rasvata hänet ennen kuin iho kokonaan kuivuu. Aloin menettää malttiani. Tyttö katsoi minuun ja sanoi "rauhoitu, äiti". Kumma kyllä se rauhoitti tosi hyvin. Kiitinkin näin hyvästä neuvosta. :)
Viime aikoina tyttö on menettänyt malttinsa erityisesti, jos hän ei saa jotain tehdä. Esimerkiksi eilen hän hermostui, kun isi laittoi itse huoneensa oven kiinni eikä antanut tytön sitä tehdä. KÄvimme sitten yhdessä hieman myöhemmin laittamassa isin oven uudelleen kiinni. Tänään maltti meni, kun isi laittoi parvekkeen oven kiinni ja sekin käytiin sitten laittamassa tytön kanssa kiinni. Hän auttaa pyykissä (laittaa vaatteet koneeseen, antaa pesukorista vaatteita laitettavaksi kuivumaan ja laittaa kuivia vaatteita koriin, joskus jopa kaappiin), ruoan laitossa (olemme opetelleet sekoittamista - eilen piti mennä sitten väliin, kun alkoi enemmänkin syödä sokeria kuin sekoittaa sitä), siivouksessa (hän haluaa aina myös harjata, pyyhkiä pöytiä ym.) ja oikeastaan kaikessa muussakin. Vaatteita hän alkaa myös harjoitella yhä määrätietoisemmin. Housut menee itse, sukat melkein. Paidan hän saa osittain päälle. Kenkiin osataan astua ja tumput sekä hattu osataan laittaa päähän. Äidille ja isille on sanottu, että ei saa sotkea, isi sotkee, äiti sotkee, kun yritetään auttaa.
Hampaita alkaa taas myös varmaan tulla. Tulee sellaisia selviä kovia kipupiikkejä suuhun. Saattaa pieni öisin itkeä nukkuessaan ja tulee vähäksi aikaa syliin. Tänään alkoi muksia minua oikein kunnolla, potkaisikin (ei tietenkään kovaa) ja muksia esineillä. Ja hermostui, kun piti pyytää anteeksi, vaikka yleensä tämä ei ole ongelma. Muksiminen on meillä ehdottomasti kielletty, mutta pahastumista pitää saada potea sylissä, joten Puoliso sitten hoiti enemmän sitä lohdutusta ja kylmillä mustikoilla suun helpottamista. Kun tyttö sai suuhun kylmää mustikkaa niin aikalailla heti rauhoittui muksiminenkin ja tuli pyytämään anteeksi. Toivottavasti ensi kerralla muistan nopeammin, että muksiva tyttö on yleensä myös ihan pipi tyttö jostain kohtaa. Ja se kohdistetaan nimenomaan äitiin, koska äidin tehtävä on korjata tämänlaiset asiat.
Lopetimme tosiaan tisutorkut äskettäin. Valitettavasti, tavallaan, myös torkut tuntuvat ainakin väliaikaisesti lakanneet. Hän ei suostunut nukahtamaan ei siis niin millään päivällä. Heiluu kuin pöhkö, suu pälättää ja kädet viuhuvat, jos edes saa pitkälleen. Totesimme viisaan neuvon saatuamme (veljen vaimolla on ihania neuvoja), että annetaan hetkeksi olla. Turha siitä on taistelutannerta tehdä, koska se ei rentouta ketään. Nyt sitten tyttö on selvästi väsyneempi illalla eli kaipaisi kyllä vielä jotain pientä lepoa, mutta selviää kuitenkin ilman mitään katastrofia iltaan saakka ja nukahtaa ihanan aikaisin, jo 19.30 paikkeilla. Ei ole näin aikaisin nukahtanut moneen kuukauteen. Nukuttaminenkin on aivan ihastuttavaa, kun toinen nukahtaa 15-30min sisällä eikä siihen mene enää tuntia tai kauempaa. Tyttö on aina ollut hieman kehno nukkumaan päivällä, joten ehkä hän vain luopui torkuista jo. No, nyt sitten keskellä päivää on lepohetki eli tarjoan tilaisuuden levätä ja lepään ainakin itse. Jos ei nuku, niin sittenpä on itsellä ihana pitkä ilta, jota kyllä kaipaa näiden päivien jälkeen. Tyttö tosissaan nukkuu usein läpi yön sinne kuuteen, jolloin kipuaa kainaloon jatkamaan vielä vähän unia. Tänään heräsi puoli kahdeksalta.
Tässä samassa mullistuksessa rintaruokinta näyttää loppuneen. En sitä itse suunnitellut, vaan olin ajatellut jatkaa, kunnes tyttö täyttää 2v viikon päästä. Eilen kuitenkin kävimme aamulla uimassa ja hän nukahti takaisin tullessa eikä kysellyt rinnan perään koko päivänä. Tänään sitten ajattelin katsoa, että kyseleekö, mutta ei kysellyt. Joten näyttää siltä, että rintaruokinta on loppunut. Turha sitä on tässä vaiheessa enää tietoisesti tarjotakaan, jos kerran näyttää tyttö itse siitä päättäneen luopua. Silti on hieman haikeaa, kun täysin epäloogisesti ajattelen, etten ihan päässyt tavoitteeseen enkä myöskään erityisesti juhlistanut viimeistä kertaa, kun en kerran tiennyt sen olevan sellainen. Parempi silti on, että tyttö ei jää sen perään itkemään eli jos kerran itsellään menee ilman kyyneliä, niin tytön parhaaksihan tätä tehdään.
Eli näin siis mennään, ilman rintaa ja ilman torkkujakin nyt ainakin hetken aikaa. Tyttö kasvaa hurjasti koko ajan ja neuvolan mukaan kasvaa ja kehittyy hienosti. Suklaa on hyvää ja lempiruokaa ovat herneet ja maissi. Autot on löydetty ja niitä katsellaan, nimetään, työnnetään ja muutenkin niiden kanssa touhutaan. Legoilla rakennellaan ja kirjoja luetaan. Hän osaa laskea 1-10 itse, vaikka yhdeksän joskus vielä vaihtaakin paikkaa kymmenen kanssa. Hän keksii itse kovasti erilaisia leikkejä ja kutsuu muitakin niitä leikkimään. Hän touhuaa yhä pidempiä aikoja omissa leikeissään ja on kaikin puolin ihana taapero, joka kapuaa syliin leikkimään ja tulee vähän väliä omista leikeistä näyttämään, mitä on tehty. Vessapaperirullista on meillä nyt rakennettu niin kiikareita kuin tosi pitkiä kaukoputkiakin ja niiden kanssa leikitään myös piiloleikkiä. Hän on päivä päivältä aina vaan ihanampi pieni tyttö, vaikka joskus onkin hermot ja pinna kireällä. Onneksi hän osaa sanoa"rauhoitu, äiti".

Kohta 2v

Aika aina rientää, kun on kivaa. Se rientää myös, kun ei nuku, mutta onneksi viime aikoina on ollut paljon myös sitä ensimmäistä, eli kivaa ja vain hieman tuota jälkimmäistä. Jokin on vaivannut tyttöä viime viikon aikana. Päivisin hän on pääosin hyvin iloinen ja pirteä, mutta yöt ovat menneet kehnosti. Nyt ainakin tämän illan perusteella uskaltaisin sanoa, että alkaa mennä jo hieman paremmin. Voi olla, että jokin virus yrittää iskeä tai sitten nouseva ihottuma jaloissa on kutissut, mutta minkään ison en usko sen olevan. Kuitenkin näiden nukkumisvaikeuksien johdosta lopetimme ns. tisutorkut. Se on toiminut äärimmäisen helppona keinona nukuttaa tyttö jo pitkän aikaa (ensimmäisestä kesästä lähtien), mutta nyt jotenkin aika tuntui tulleen täyteen. En saanut häntä rinnallakaan torkuille, joten eilen kävelytin hänet uneen vaunuissa. Tänään sitten vain en antanut enää rintaa. Hän touhusi vaikka miten kauan, mutta sitten viimein rupesi nukkumaan viereeni ilman ensimmäistäkään kyyneltä asiasta. Halusi vain tulla kainaloon ja että laitan käden myös mahan päälle. Ilmeisesti hänkin oli siihen siis valmis. Nyt vaan pitää saada nukutus-prosessi 2-3 tunnista selvästi lyhyemmäksi. Luulen, että imetys loppuu heti, kun vain itse raaskin enkä usko, että tyttö jää sitä erityisemmin kaipaamaan muuten kuin ollessaan pipi.
Tässä taannoin, ihan äskettäin, tyttö alkoi jutella. Hän ei siis enää toistanut vaan tuotti puhetta. Nyt sitä tulee lähes koko ajan. Hän kertoo koko ajan, mitä on tekemässä, mitä näkee, mitä ajattelee. Tänään laskin, että yhdessä lauseessa oli 7 sanaa (univajeessa laskin sormilla 7, mutta sanoin kuusi... kahdesti). Niitä on liikaa, että niitä kirjoittaisi tänne, mutta yritän pistää edes joitain jatkossa muistiin, että jotain edes jää talteen.
Hän on ihan mahtava keksimään leikkejä. Hän keksi, että perunankuorimishanska on dinosaurus ja hän istutti meitä sohvalle, laittoi sen käteen ja ärisi ja siitä me säikähdimme isosti ja se oli hurjan hauska leikki jonkin aikaa. Se on vain yksi esimerkki, mutta ainoa, joka nyt tulee mieleen.
Hän on myös alkanut tehdä töitä. Olen viime aikoina alkanut puhua, että äiti lähtee töihin, kun vien hänet puistoon. Välillä on pakko hoitaa asioita myös kotona. Nyt, kun otan paperini esiin tai tietokoneen, tyttökin tahtoo paperin ja kyniä ja piirtelee innoissaan ja tekee töitä. Tänään hän auttoi isiä tekemään töitä ja sai tehdä hieman itsekin töitä isin koneella.
Enää ei tarvitse huolehtia tytön jättämisestä hoitoon. Ihan ventovieraan kanssa en ole kokeillut, enkä haluakaan, mutta vähänkään tutumpien kanssa hän jää ihan onnellisena leikkimään. Annamme lähtöhalin ja vilkutamme moikkamoin ja sitten sanotaan vielä, että tullaan pian takaisin. Se lähdön rutiini on meille hyvin toimiva. Sillä tyttö jää innoissaan leikkimään puistoon eikä aina muista edes vilkaista taakseen. Sillä pääsimme elokuviin Puolison kanssa viikonloppuna ja tyttö jäi leikkimään kumminsa kanssa. Kiitos siitä kummille!
tuossa välissä oli sellainen hetki, ettei hän oikein tahtonut auttaa. Nyt se on jo mennyttä aikaa ja tyttö tahtoo auttaa ihan joka asiassa. Hän haluaa tehdä samaa ja auttaa, paitsi niinä hetkinä, kun hän ei tosissaan tahdo. Hän osaa jo hyvin juosta pakoon ja piiloon. Valitettavasti kärsivällisyyteni ei aina jaksa. Onneksi jaksan vielä nostaa tytön olalle tai syliin ja kantaa tarpeen vaatiessa.
Taaperous on nimittäin iskenyt uhman kanssa. Hän TAHTOO ja turhautuu, kun ei saa. Alan pakosta hiljalleen oppia, että kyseessä ei ole enää hätä. Tarvittaisiin vain lisää kärsivällisyyttä ja runsaasti. No, jotenkin luulen, että tyttö yrittää sitä opettaa, vaikkei sitä aspektia tilanteesta tajuaisikaan.

Äidin iso tyttö

On uskomatonta, miten ihana pieni meillä on. Rakastan häntä enemmän kuin olisin voinut kuvitellakaan ennen kuin sain hänet. Hän täyttää päiväni niin monilla ihanuuksilla ja sydämen sulattavilla hetkillä, että sydämeni on ihan täynnä.
Tänään menimme yhdessä kirjastoon, jossa on ihana lastenosasto. Hän leikki siellä tosi innoissaan ja pitääkin mennä sinne useammin. Hän teki palapeliä, kun toinen tyttö halusi tulla mukaan leikkimään. Minun pieni alle kaksivuotiaani osasi vuorotella toisen tytön kanssa. Hän laittoi palan ja sanoi "tytön vuoro" ja tyttö laittoi palan jne. Että voi äiti olla ylpeä. Kun lähdimme, hän olisi halunnut vielä kovasti jäädä ja sainkin sitten kantaa itkevän lapsen ulos kirjastosta, mutta heti ulos päästyämme oli kaikki taas ihan okei ja sitten kiivettiin kirjaston portaita ylös ja alas ja luonnollisesti alimmalta portaalta saa hypätä alas. Kävelimme takaisin osan matkaa ja osan matkasta hän ratsasti niskassani, pomppi ja sanoi "äiti, lujaa". Äiti valitettavasti ei vaan jaksa juosta tyttö niskassa, mutta se ei häntä haitannut. Kävimme halaamassa hevospatsasta kävelykadulla ja hän ratsasti äidillä kotiin saakka.
Tänään kylvyssä tyttö harjoitteli potalla käymistä. Hän istui siinä itse. Hän kaatoi kupilla vettä pottaan ja kuppi pissasi pottaan. Hän kaatoi kupilla vesilelut pottaan, jossa ne kävi yhdessä pissalla jne. Kulvyn jälkeen hän seisoi kylpyhuoneen penkillä ja halasi minua ja keinuimme yhdessä. Hän välillä nosti jalkansa ilmaan ja kannoin hänen painoan ja keinuimme sylikkäin. Hän sanoi minulle "äidin iso tyttö" ja totesin, että totta, äidin iso tyttö.
Kun vein häntä nukkumaan hän tapansa mukaisesti pomppi patjalta lattialle. Siinä pomppivat hänen pehmokaverinsakin ja tyttö kertoo, kenen vuoro on. Äidinkin vuoro tuli ja hyppäsinkin pari kertaa. Sitten sanoin olevani väsynyt ja että piti päästä nukkumaan. Hän tuli viereen ja katsoi pää kallellaan ja sanoi "voi sentään". Hän työnsi minut hellästi pitkälleen ja sanoi "äiti nukkumaan" ja jatkoi hyppyjään patjalta lattialle. Hetken päästä hän tuli jalkojeni viereen, silitti polveani ja sanoi "äiti nukkuu, hyvää yötä" ja jatkoi hyppyjään. Melko pian kuitenkin hän päätti liittyä jo nukkuvan äidin, äitipöllön, vauvapöllön ja kissan seuraan ja keinutin häntä hetken sylissäni ja lauloin Tiitiäisen unilaulua. Sitten hän halusi omalle patjalleen oman peiton alle ja peittelin hänet sinne. Hän vielä tuli syliini, kun makasin sängyssä tapansa mukaan niin, että jalat ovat vartaloni kummallakin puolella ja kädet yleensä kainaloissani ja pää ihan poski rintakehääni vasten ihan lähellä. Lopulta nukahti kainalooni. Se on sulaa onnea se.
Hänellä on nyt ehkä ensimmäinen ihan tosissaan tärkeä oma kaveri ja se on äitipöllö. Hän on itse nimennyt sen äitipöllöksi ja pienen pöllön vauvapöllöksi. Meillä on myös isipöllö, mutta se on usein makuuhuoneessa eikä samalla tavalla ole jutuissa mukana. Äitipöllö tulee mukaan puistoon, syömään, leikkeihin, sitä puetaan, syötetään, nenätetään ja usein ensimmäinen asia, mitä hän herättyään sanoo on "äitipöllö". Äitipöllö ja vauvapöllö usein pakataan pussiin sylikkäin, kun ollaan menossa puistoon.
Tyttären kommunikaatio on muuttunut selvästi hyvin lyhyessä ajassa. Vielä viikko sitten hän enimmäkseen toisti perässä, mitä sanottiin. Nyt hän juttelee aikalailla jatkuvasti. Hän kertoo, mitä tekee, mitä näkee, ja vain juttelee. Kaikesta ei aina saa selvää, mutta se ei näytä tyttöä hidastavan. Hän juttelee pehmokavereilleenkin ja sitä on ihana kuunnella. Hän osaa jo todella hyvin kertoa, mitä ajattelee ja mitä haluaa. Lauseen sanat eivät aina ole ihan oikein tai oikeassa järjestyksessä, mutta selvästi idea on jo ihan kohdallaan ja nyt sitä sitten harjoitellaan. Hän haluaa lukea paljon ja sehän on vain ihanaa. Hän katsoo jonkin verran ipadia, lähinnä syödessä, että malttaa syödä mahan täyteen, mutta luulen, että sitäkin kannattaa vähentää ja kestää vain sitä sotkua, joka syntyy, kun kaikki tytön into on suuntautunut ruokaan ja yhdessä touhuamiseen.
Hän myös on alkanut eri tavalla keksiä leikkejä. Hän keksi, että perunankuorimishanska on saurus (dinosaurus) ja, kun se on kädessä ja tytär murahtaa, se on pelottavaa ja se säikäyttää äidin ja isin. Hän saattaa hakea meidät, istuttaa sohvalle, laittaa sauruksen käteen ja murista samalla kuin osoittaa kättä meihin päin. Samoin hän tykkää leikkiä piilosta edelleen, nykyisin usein niin, että menemme yhdessä piiloon ja isi etsii. jos isi ei ole kotona, saatamme mennä silti piiloon, mutta sitten juttelemme siitä, että kuka tulee etsimään. Vielä kissat eivät ole sitä oppineet, vaikka tytär on sitä jo monasti ehdottanut.
Hän on myös hurja kiipeilijä. Hän oppi kiipeilemään kärryynsä ihan hetkessä. Olemme vaihtaneet takaisin vanhoihin kärryihin, koska siinä näemme toisemme ja taidamme kumpikin pitää enemmän siitä kuin niistä muuten ihanista uusista kärryistä, joissa tyttö katsoo eteenpäin. Näytä tytön on myös helpompi työntää, kun aisa laskeutuu alemmas, joskin niitä on vanhemman vaikea ohjata oikeaan suuntaan.
Hän on hurjan hyvä osoittamaan hellyyttä. Ihan pienenä vauvana hän ei oikein pitänyt edes silittämisestä ja olin hieman huolissani. Ihan turhaan tässäkin kohtaa :). Nyt hän tulee halaamaan tosi tiukasti ja ihan lähelle, istuu mielellään sylissä, tykkää, kun silitän ja hakeutuu luokse. Ehkä on helpompi tulla lähelle, kun voi itse lähteä myös pois, kun on valmis. Nyt on pari kertaa ollut manduca-reppukin  taas käytössä, kun tyttö on halunnut olla mukana ja ruokaa on pitänyt laittaa. Se on hyvä juttu. Tyttö on lähellä ja näkee ja samalla saa tehtyä asioita. Hänellä on nyt jonkinlainen äitivaihe. Hän jää kyllä leikkitarhaan ihan hyvin, mutta ne viimeiset parisataa metriä sinne hän joskus kiukuttelee ja on selvästi vaisu. Hyvin iloisena tulee aina kotiin puistosta. Viime viikolla olin suhteellisen paljon poissa, kun yleensä siis en ole ja sen huomasi selvästi, että tyttö alkoi siihen reagoida. Onneksi ensi viikolla olen taas enemmän paikalla. Hän on äidin iso tyttö, mutta samalla hän on vielä hyvin pieni... ja hyvin, hyvin rakas.

Kasvava kyky keskustella

Tyttären keskusteluja on aivan mahtava kuunnella. Nyt tulee 3-4 sanaisia lauseita ja tulee kokonaisuuksia siis lauseryppäitä. Tässä niitä muutamia:
Aamulla tytär (yö meni kehnosti - sipulille herkkä maha tytöllä - kumpikin olimme puhki) makasi sohvalla peiton alla syöden täysijyvä-digestiveä. Yksi kissamme hyppäsi sohvalle. Tyttö sanoi "Tuisku tuli viereen. Tuisku tuli sieltä (osoitti sohvan viereen). Puskemaan sormea (osoitti sormea kissalle, joka puski sitä)".
Matkalla puistoon tytär näki talon seinässä mainoksen, jossa oli äiti ja lapsi sylikkäin. Mainostivat kosteusvoidetta, joskin se on tarinan kannalta samantekevää. Juttelimme siinä sitten äidistä ja lapsesta ja siitä, miten tytär on jo aika iso, mutta silti vielä äidin pieni. Hän sitten siihen "pieni XX (tytön nimi). Iso äiti. Painava äiti." Pakkohan siihen oli nauraa ja todeta, että tottahan tuo.
Kun tulimme torkuilta, tyttö sanoi ensimmäisen neljän sanan lauseen, jonka olen pannut erityisesti merkille. Oli sen verran hieno lause "isi tulee pian takaisin".
Meidän kissoilla on oma paikka saunassa, johon tytär ei pääse. Kissat olivat menneet sinne nukkumaan. Tytär halusi mennä sinne herättämään kissat, mutta totesin, ettei heitä voi herättää, että heräävät, kun on sen aika. Kun kävelimme sieltä poispäin, tyttö totesi suruisasti, että "ikinä pois". Piti lohduttaa, että kyllä ne tulevat ikinä pois.
Hän juttelee hurjasti. Nämä keskustelut ja pätkät olivat yhten päivän saldoa. Sitä on ihana kuunnella.
Hän pyytää anteeksi sanomalla "ankeesti" ja puhuu minusta "äitini". Pari viikkoa sitten olin "tyhmä äiti". Nyt touhuamme enemmän ja olen "ihana äiti" ja "kiva äiti". Lisäksi kuulen useasti päivässä, että "hyvä äiti", kun teen juttuja oikein. Se on tavattoman suloista.
Tosissaan tytär on herkkä sipulille. Se johtaa heräilyyn parin yön aikana. Nyt sitten pitää opetella tekemään jauheliharuokia myös ilman sipulia. Ihan kokonaan en haluaisi sipulia jättää pois, mutta siihen voidaan mennä. Olen tänään sen verran univajeinen, ettei touhuaminen ole oikein irronnut. Tytär on kuitenkin aivan riemuissaan tästä energisestä ja touhuavasta äidistä. Hän juoksee perässä kikattaen ja "tömäyttää" (tömäys - törmäys") minuun. ja sitten taas juostaan. Tai sitten teemme "tempun", jossa hän juoksee käytävän päähän, heittäytyy lattialle, nappaan häntä jaloista ja vedän lattiaa pitkin ja huutelemme, että "varokaa, täältä tullaan" ja sitten lopussa pusutan hurjasti. Jumppaamme yhdessä ja hän toimii vastapainona. Luemme ja leikimme. Teemme palapelejä. Itse asiassa touhuamme aivan kaikkea. Tänään meillä oli rumpukonsertti keittiössä vauvalusikoilla ja muoviastioilla. Hän ei juurikaan kysele television tai ipadin perään. Jos herää huonosti, niin sitten katsomme hetken ja hän saa olla ihan pienenä sylissä. Puurojen kanssa katsomme myös ipadia. Hän muuten harjoittelee appelsiinimehun syömistä lusikalla, joten eiköhän keittojakin uskalla alkaa tarjota.

Hurraa!

Luulin, että en ehkä ihan heti törmäisi söpömpään toteamukseen kuin "okei". Olin väärässä. Tänään tyttö huomasi minun syövän suklaata. Kysyin, haluaisiko hän. Vastaus oli: "hullaa, palas juttu!" Hänellä r-äänne ei vielä tule vaan tilalla on l-äänne. Tänään on muutenkin sanottu moneen kohtaan "hullaa!" innokkaasti huudahtaen. Yleensä vielä nostetaan molemmat kädet ylös.
On häkellyttävää kuulla, miten tarkalleen oikein tyttö osaa jo puhua. oikeat sanat vielä alkaa mennä, mutta että sijamuodotkin ja personapronominit, alle kaksivuotiaalla! Tänään sanoi, että "menemme" ja "äitini" jne. Kyllä niitä virheitäkin tulee. Lähinnä siinä, että hän puhuu itsestään sinä-muodossa, eli niin, kuin hän kuulee meidän puhuvan. Siksi olen yrittänytkin alkaa sanoa "totta" sen sijaan, että sanon saman asian sinä-muodossa. Luulee, pieni, että korjaan häntä muuten.
Meillä meni miehen loman aikana paljon aikaa siihen, että katsottiin ipadia tai tv:tä. Nyt yritän taas ryhtiliikettä. Tänään touhusimme paljon enemmän ja katsoimme tv:tä paljon vähemmän. Eron huomasi heti. Tyttö aiemmin oli paljon myös pyytänyt ipadia jne., mutta tänään hän päivän mittaan pyysi sitä yhä vähemmän. Sen sijaan kaikki leikit ja touhuamiset olivat tosi kivoja. Nyt sitten vaan tätä suuntausta lisää ja vahvemmin niin rajoittuu se viihde-elektroniikka itsekseen.
Siirsimme myös iltakylvyn puuron jälkeiseen aikaan. Sekä se että lisätouhuaminen johti väsyneempään tyttöön illalla. Kaikki hyvin siis :).

Ihana ja ihmeellinen tytär

Meidän tytär on sitten kyllä vertaansa vailla sekä ihanuudessa että ihmeellisyydessä. Tämän sanon hänen äitinään ehdottoman objektiivisesti. Mutta hän on :).
Äsken olin viemässä tyttöä nukkumaan, kun huomasin unohtaneemme antaa zyrtecin. Koska ihottuma on taas pahenemaan päin, vaikka vielä onkin ok, sitä ei sovi unohtaa, joten huusin Puolisoa paikalle. Kerroin tytölle, että zyrtec unohtui ja että pyysin isiä hakemaan. Tyttö alkoi myös huudella "isi, syrtek, suuhun". Kun isiä ei heti kuulunut, hän kuiskasi minulle "äiti, huuda". Silloin isin askeleet kuului, niin ei enää tarvinnut huudella, mutta se oli sievää. Hän ottaa lääkkeet aina niin hienosti, vaikka pahalta maistuisivatkin.
Viime aikoina "totta" on vaihtunut ja nykyisin hän sanoo "hyvä on", jos asia sopii hänelle. Tänään tosin hän kerran sanoi myös "kyllä, äiti". Valitettavasti en muista, mihin hän niin sanoi.
Puistossa käyminen on taas mukavaa ja tänään oli paras päivä joulun jälkeen toistaiseksi tätien mukaan. Hän lähti sinne mielellään ja kotiin tultuaan sanoi tätien olevan kivoja.
Ruokailun yhteydessä hän on aiemmin sanonut "valmis" ollessaan valmis. Nyt hän on alkanut sanoa myös "maha täynnä".
Nyt on aika voimakas äiti-vaihe meneillään. Isi on hetkittäin kiva ja tyttö suostuu leikkeihin isinkin kanssa, mutta monesti vain äiti tuntuu kelpaavan. Esimerkiksi tänään illalla vain äiti sai kylvettää. Isin kanssa lähinnä pyydettiin äitiä paikalle, vaikka aiemmin leikkivät innoissaan yhdessä. En ihan täysin ymmärrä, mistä se johtuu, mutta eiköhän sekin ole vain ohimenevä vaihe.
Yöt ovat jälleen tosi hyviä. Hän nukkuu noin 10t yhtäjaksoisesti ja hyvin. Ja tämän sanottuani ensi yö menee todennäköisesti ihan ketuille, mutta no, pitäähän se joskus hyviäkin uutisia sanoa. Hän eilen aamulla pomppasi pystyyn 6.30 ja sanoi "heräsin" ja lähti liikkeelle. Vaikea tuohon oli tosissaan vastaan väittääkään, vaikka hetken mieli teki, joten lähdimme "huoneeseen" eli olohuoneeseen.
Sellaisia jutustelua tällä kertaa ja paljon muuta, jotka valitettavasti jäävät unohduksen unholaan. Lauseet pitenevät koko ajan ja ymmärrettävää jutustelua on yhä suurempi osa puheesta. Koska hän enemmän vieläkin toistaa olennaisen sanan lauseesta, vielä yllättää, kun hän tuottaa omaehtoisesti puhetta, mutta sitäkin tapahtuu yhä useammin.