Koulutukseni on lähes loppu ja olen siitä varsin huojentunut. On ollut raskasta hypätä lähes täysipäiväisen työläisen pitkiin päiviin eikä aivoni selvästi ole vielä täysin palautuneet univajeesta eli uuden oppiminen käy työstä. Tyttö on sopeutunut kuitenkin häkellyttävän hienosti. Viime päivinä Puoliso on vienyt hänet usein ja hän lähtee varsin mielellään. Tänään oli minun vuoroni viedä eikä tyttö olisi halunnut lähteä kotoa vaan olisi halunnut "sairastaa kotona ja pelata palloa". Terveeltä kun vaikutti, vein hänet kuitenkin hoitoon. Hississä hän kertoi, että olemme molemmat rakkaita. Kerroin, että ihan totta, hän on rakas minulle ja minä olen rakas hänelle. Hän vastasi "ei puhuta nyt siitä". Kysyin, mistä sitten puhuisimme. Hän mietti hetken ja vastasi: "missä isi on? Puhutaan siitä". Sitten me puhuimme. Puoliso on tänään työmatkalla.
Puolison työmatkat ovat vieläkin tytölle raskaita asioita. Eräänä tällaisen kertana tyttö jutteli vielä illalla puolison jo palattuakin, että "(Isin nimi) on minun tuhma isini. Hän meni ja minä itkin ja itkin ja itkin".
Koulutuksen alettua olemme ennättäneet olla paljon vähemmän yhdessä. Yksi sen sivuvaikutuksista on se, että tyttö ei haluaisi antaa minun ja Puolison puhua keskenämme vaan haluaisi, että juttelemme vain hänestä tai hänelle. Eräänä kertana sitten meidän vain piti jutella Puolison kanssa jutuista ja pyysin, että tyttö odottaisi ja antaisi meidän jutella. Hän haki tuolin, kiipesi sille ja totesi "älkää jutelko. Tops (stop). Minua pitää kuunnella". Kysyin, kiipesikö hän ylös, jotta kuuntelisimme ja hän vastasi, että kyllä kiipesin.
No, onneksi koulutus loppuu tämän viikon jälkeen ja ennätämme olla enemmän yhdessä. Tyttö nimittäin kasvaa ja kehittyy niin nopeasti, että mielelläni seuraisin sitä hieman lähempää. Esimerkiksi hän on alkanut pelätä pimeää, koska siellä on hänen mielestään hirviöitä. Eräänä kertana illalla, kun olin lähdössä hakemaan jääpaloja, tyttö alkoi laulaa "laulaen, kuvitellen, en pelkää koskaan. rakastan sinua aina vauvana". Hän on myös oppinut, että valojen päälle laittaminen karkoittaa hirviöt. Pyysin häntä kerran hakemaan taikasauvansa makuuhuoneesta eikä hän meinannut uskaltaa. Sitten hän tajusi: hän laittoi käytävän valot päälle, käveli makuuhuoneeseen, avasi oven, laittoi valot päälle ja haki taikasauvansa. Hän oli niin ylpeä uudesta ymmärryksestään, että hän halusi näyttää minulle, miten hienosti hän oli sen kaiken tehnyt. Se oli hienoa.
Eilen hän oppi käyttämään leikkipuhelintaan siten, että sai sen soittamaan musiikkia näin halutessaan: "Äiti minä opin, katso!" ja sitten hän näytti ja luonnollisesti kehuin kovasti. On hienoa, miten hän oppii asioita.
Tänään hän haki jakkaran ja kiipesi sille ja halusi katsoa mukeja kaapista. Hän ei itse saanut niitä sieltä pois, koska oli väärällä puolella ovea. Hän sitten avasi oven, minä otin mukin ja annoin sen hänelle. Hän sanoi: "Tämä oli minun lempileluni, kun olin pieni" ja sitten se muki piti laittaa takaisin kavereidensa luo ja otettiin uusi muki. Kerran hän sanoi jopa, että kun olin pieni enkä osannut edes kävellä. Olen nimittäin alkanut kertoa hänelle laulujen ja tarinoiden kautta ajasta, kun hän oli tosi pieni ja minkälaista silloin oli. Hauskaa, että se tulee leikeissä mukaan. Kerran myös hän tajusi laulusta olleensa joskus äidin massussa ja se oli hänestä aivan hervottoman hauskaa. Hän kikatteli sitä pitkään ja halusi laittaa äitipöllön yöpaitansa sisään.
Nautin aivan sanoinkuvaamattomasti siitä, että hän osaa yhä paremmin sanoittaa ja kommunikoida maailmansa.
