Äidin iso tyttö

On uskomatonta, miten ihana pieni meillä on. Rakastan häntä enemmän kuin olisin voinut kuvitellakaan ennen kuin sain hänet. Hän täyttää päiväni niin monilla ihanuuksilla ja sydämen sulattavilla hetkillä, että sydämeni on ihan täynnä.
Tänään menimme yhdessä kirjastoon, jossa on ihana lastenosasto. Hän leikki siellä tosi innoissaan ja pitääkin mennä sinne useammin. Hän teki palapeliä, kun toinen tyttö halusi tulla mukaan leikkimään. Minun pieni alle kaksivuotiaani osasi vuorotella toisen tytön kanssa. Hän laittoi palan ja sanoi "tytön vuoro" ja tyttö laittoi palan jne. Että voi äiti olla ylpeä. Kun lähdimme, hän olisi halunnut vielä kovasti jäädä ja sainkin sitten kantaa itkevän lapsen ulos kirjastosta, mutta heti ulos päästyämme oli kaikki taas ihan okei ja sitten kiivettiin kirjaston portaita ylös ja alas ja luonnollisesti alimmalta portaalta saa hypätä alas. Kävelimme takaisin osan matkaa ja osan matkasta hän ratsasti niskassani, pomppi ja sanoi "äiti, lujaa". Äiti valitettavasti ei vaan jaksa juosta tyttö niskassa, mutta se ei häntä haitannut. Kävimme halaamassa hevospatsasta kävelykadulla ja hän ratsasti äidillä kotiin saakka.
Tänään kylvyssä tyttö harjoitteli potalla käymistä. Hän istui siinä itse. Hän kaatoi kupilla vettä pottaan ja kuppi pissasi pottaan. Hän kaatoi kupilla vesilelut pottaan, jossa ne kävi yhdessä pissalla jne. Kulvyn jälkeen hän seisoi kylpyhuoneen penkillä ja halasi minua ja keinuimme yhdessä. Hän välillä nosti jalkansa ilmaan ja kannoin hänen painoan ja keinuimme sylikkäin. Hän sanoi minulle "äidin iso tyttö" ja totesin, että totta, äidin iso tyttö.
Kun vein häntä nukkumaan hän tapansa mukaisesti pomppi patjalta lattialle. Siinä pomppivat hänen pehmokaverinsakin ja tyttö kertoo, kenen vuoro on. Äidinkin vuoro tuli ja hyppäsinkin pari kertaa. Sitten sanoin olevani väsynyt ja että piti päästä nukkumaan. Hän tuli viereen ja katsoi pää kallellaan ja sanoi "voi sentään". Hän työnsi minut hellästi pitkälleen ja sanoi "äiti nukkumaan" ja jatkoi hyppyjään patjalta lattialle. Hetken päästä hän tuli jalkojeni viereen, silitti polveani ja sanoi "äiti nukkuu, hyvää yötä" ja jatkoi hyppyjään. Melko pian kuitenkin hän päätti liittyä jo nukkuvan äidin, äitipöllön, vauvapöllön ja kissan seuraan ja keinutin häntä hetken sylissäni ja lauloin Tiitiäisen unilaulua. Sitten hän halusi omalle patjalleen oman peiton alle ja peittelin hänet sinne. Hän vielä tuli syliini, kun makasin sängyssä tapansa mukaan niin, että jalat ovat vartaloni kummallakin puolella ja kädet yleensä kainaloissani ja pää ihan poski rintakehääni vasten ihan lähellä. Lopulta nukahti kainalooni. Se on sulaa onnea se.
Hänellä on nyt ehkä ensimmäinen ihan tosissaan tärkeä oma kaveri ja se on äitipöllö. Hän on itse nimennyt sen äitipöllöksi ja pienen pöllön vauvapöllöksi. Meillä on myös isipöllö, mutta se on usein makuuhuoneessa eikä samalla tavalla ole jutuissa mukana. Äitipöllö tulee mukaan puistoon, syömään, leikkeihin, sitä puetaan, syötetään, nenätetään ja usein ensimmäinen asia, mitä hän herättyään sanoo on "äitipöllö". Äitipöllö ja vauvapöllö usein pakataan pussiin sylikkäin, kun ollaan menossa puistoon.
Tyttären kommunikaatio on muuttunut selvästi hyvin lyhyessä ajassa. Vielä viikko sitten hän enimmäkseen toisti perässä, mitä sanottiin. Nyt hän juttelee aikalailla jatkuvasti. Hän kertoo, mitä tekee, mitä näkee, ja vain juttelee. Kaikesta ei aina saa selvää, mutta se ei näytä tyttöä hidastavan. Hän juttelee pehmokavereilleenkin ja sitä on ihana kuunnella. Hän osaa jo todella hyvin kertoa, mitä ajattelee ja mitä haluaa. Lauseen sanat eivät aina ole ihan oikein tai oikeassa järjestyksessä, mutta selvästi idea on jo ihan kohdallaan ja nyt sitä sitten harjoitellaan. Hän haluaa lukea paljon ja sehän on vain ihanaa. Hän katsoo jonkin verran ipadia, lähinnä syödessä, että malttaa syödä mahan täyteen, mutta luulen, että sitäkin kannattaa vähentää ja kestää vain sitä sotkua, joka syntyy, kun kaikki tytön into on suuntautunut ruokaan ja yhdessä touhuamiseen.
Hän myös on alkanut eri tavalla keksiä leikkejä. Hän keksi, että perunankuorimishanska on saurus (dinosaurus) ja, kun se on kädessä ja tytär murahtaa, se on pelottavaa ja se säikäyttää äidin ja isin. Hän saattaa hakea meidät, istuttaa sohvalle, laittaa sauruksen käteen ja murista samalla kuin osoittaa kättä meihin päin. Samoin hän tykkää leikkiä piilosta edelleen, nykyisin usein niin, että menemme yhdessä piiloon ja isi etsii. jos isi ei ole kotona, saatamme mennä silti piiloon, mutta sitten juttelemme siitä, että kuka tulee etsimään. Vielä kissat eivät ole sitä oppineet, vaikka tytär on sitä jo monasti ehdottanut.
Hän on myös hurja kiipeilijä. Hän oppi kiipeilemään kärryynsä ihan hetkessä. Olemme vaihtaneet takaisin vanhoihin kärryihin, koska siinä näemme toisemme ja taidamme kumpikin pitää enemmän siitä kuin niistä muuten ihanista uusista kärryistä, joissa tyttö katsoo eteenpäin. Näytä tytön on myös helpompi työntää, kun aisa laskeutuu alemmas, joskin niitä on vanhemman vaikea ohjata oikeaan suuntaan.
Hän on hurjan hyvä osoittamaan hellyyttä. Ihan pienenä vauvana hän ei oikein pitänyt edes silittämisestä ja olin hieman huolissani. Ihan turhaan tässäkin kohtaa :). Nyt hän tulee halaamaan tosi tiukasti ja ihan lähelle, istuu mielellään sylissä, tykkää, kun silitän ja hakeutuu luokse. Ehkä on helpompi tulla lähelle, kun voi itse lähteä myös pois, kun on valmis. Nyt on pari kertaa ollut manduca-reppukin  taas käytössä, kun tyttö on halunnut olla mukana ja ruokaa on pitänyt laittaa. Se on hyvä juttu. Tyttö on lähellä ja näkee ja samalla saa tehtyä asioita. Hänellä on nyt jonkinlainen äitivaihe. Hän jää kyllä leikkitarhaan ihan hyvin, mutta ne viimeiset parisataa metriä sinne hän joskus kiukuttelee ja on selvästi vaisu. Hyvin iloisena tulee aina kotiin puistosta. Viime viikolla olin suhteellisen paljon poissa, kun yleensä siis en ole ja sen huomasi selvästi, että tyttö alkoi siihen reagoida. Onneksi ensi viikolla olen taas enemmän paikalla. Hän on äidin iso tyttö, mutta samalla hän on vielä hyvin pieni... ja hyvin, hyvin rakas.

Kasvava kyky keskustella

Tyttären keskusteluja on aivan mahtava kuunnella. Nyt tulee 3-4 sanaisia lauseita ja tulee kokonaisuuksia siis lauseryppäitä. Tässä niitä muutamia:
Aamulla tytär (yö meni kehnosti - sipulille herkkä maha tytöllä - kumpikin olimme puhki) makasi sohvalla peiton alla syöden täysijyvä-digestiveä. Yksi kissamme hyppäsi sohvalle. Tyttö sanoi "Tuisku tuli viereen. Tuisku tuli sieltä (osoitti sohvan viereen). Puskemaan sormea (osoitti sormea kissalle, joka puski sitä)".
Matkalla puistoon tytär näki talon seinässä mainoksen, jossa oli äiti ja lapsi sylikkäin. Mainostivat kosteusvoidetta, joskin se on tarinan kannalta samantekevää. Juttelimme siinä sitten äidistä ja lapsesta ja siitä, miten tytär on jo aika iso, mutta silti vielä äidin pieni. Hän sitten siihen "pieni XX (tytön nimi). Iso äiti. Painava äiti." Pakkohan siihen oli nauraa ja todeta, että tottahan tuo.
Kun tulimme torkuilta, tyttö sanoi ensimmäisen neljän sanan lauseen, jonka olen pannut erityisesti merkille. Oli sen verran hieno lause "isi tulee pian takaisin".
Meidän kissoilla on oma paikka saunassa, johon tytär ei pääse. Kissat olivat menneet sinne nukkumaan. Tytär halusi mennä sinne herättämään kissat, mutta totesin, ettei heitä voi herättää, että heräävät, kun on sen aika. Kun kävelimme sieltä poispäin, tyttö totesi suruisasti, että "ikinä pois". Piti lohduttaa, että kyllä ne tulevat ikinä pois.
Hän juttelee hurjasti. Nämä keskustelut ja pätkät olivat yhten päivän saldoa. Sitä on ihana kuunnella.
Hän pyytää anteeksi sanomalla "ankeesti" ja puhuu minusta "äitini". Pari viikkoa sitten olin "tyhmä äiti". Nyt touhuamme enemmän ja olen "ihana äiti" ja "kiva äiti". Lisäksi kuulen useasti päivässä, että "hyvä äiti", kun teen juttuja oikein. Se on tavattoman suloista.
Tosissaan tytär on herkkä sipulille. Se johtaa heräilyyn parin yön aikana. Nyt sitten pitää opetella tekemään jauheliharuokia myös ilman sipulia. Ihan kokonaan en haluaisi sipulia jättää pois, mutta siihen voidaan mennä. Olen tänään sen verran univajeinen, ettei touhuaminen ole oikein irronnut. Tytär on kuitenkin aivan riemuissaan tästä energisestä ja touhuavasta äidistä. Hän juoksee perässä kikattaen ja "tömäyttää" (tömäys - törmäys") minuun. ja sitten taas juostaan. Tai sitten teemme "tempun", jossa hän juoksee käytävän päähän, heittäytyy lattialle, nappaan häntä jaloista ja vedän lattiaa pitkin ja huutelemme, että "varokaa, täältä tullaan" ja sitten lopussa pusutan hurjasti. Jumppaamme yhdessä ja hän toimii vastapainona. Luemme ja leikimme. Teemme palapelejä. Itse asiassa touhuamme aivan kaikkea. Tänään meillä oli rumpukonsertti keittiössä vauvalusikoilla ja muoviastioilla. Hän ei juurikaan kysele television tai ipadin perään. Jos herää huonosti, niin sitten katsomme hetken ja hän saa olla ihan pienenä sylissä. Puurojen kanssa katsomme myös ipadia. Hän muuten harjoittelee appelsiinimehun syömistä lusikalla, joten eiköhän keittojakin uskalla alkaa tarjota.

Hurraa!

Luulin, että en ehkä ihan heti törmäisi söpömpään toteamukseen kuin "okei". Olin väärässä. Tänään tyttö huomasi minun syövän suklaata. Kysyin, haluaisiko hän. Vastaus oli: "hullaa, palas juttu!" Hänellä r-äänne ei vielä tule vaan tilalla on l-äänne. Tänään on muutenkin sanottu moneen kohtaan "hullaa!" innokkaasti huudahtaen. Yleensä vielä nostetaan molemmat kädet ylös.
On häkellyttävää kuulla, miten tarkalleen oikein tyttö osaa jo puhua. oikeat sanat vielä alkaa mennä, mutta että sijamuodotkin ja personapronominit, alle kaksivuotiaalla! Tänään sanoi, että "menemme" ja "äitini" jne. Kyllä niitä virheitäkin tulee. Lähinnä siinä, että hän puhuu itsestään sinä-muodossa, eli niin, kuin hän kuulee meidän puhuvan. Siksi olen yrittänytkin alkaa sanoa "totta" sen sijaan, että sanon saman asian sinä-muodossa. Luulee, pieni, että korjaan häntä muuten.
Meillä meni miehen loman aikana paljon aikaa siihen, että katsottiin ipadia tai tv:tä. Nyt yritän taas ryhtiliikettä. Tänään touhusimme paljon enemmän ja katsoimme tv:tä paljon vähemmän. Eron huomasi heti. Tyttö aiemmin oli paljon myös pyytänyt ipadia jne., mutta tänään hän päivän mittaan pyysi sitä yhä vähemmän. Sen sijaan kaikki leikit ja touhuamiset olivat tosi kivoja. Nyt sitten vaan tätä suuntausta lisää ja vahvemmin niin rajoittuu se viihde-elektroniikka itsekseen.
Siirsimme myös iltakylvyn puuron jälkeiseen aikaan. Sekä se että lisätouhuaminen johti väsyneempään tyttöön illalla. Kaikki hyvin siis :).