"Saako äiti jahdata minua?"

Meillä on välillä pelottavan fiksu kaksivuotias. Välillä hän on käsittämättömän mieliuvituksellinen. Välillä myös väsyttävä kaksivuotias. Usein meillä on ihana ja ihmeellinen kaksivuotias. Yksi ja sama se on koko ajan kuitenkin. Nyt on melko pitkä viikko takana. Puoliso oli taas pitkälti vain työmatkalla ja olimme kahdestaan tytön kanssa. Ensin viime perjantaina kävimme kirjastossa retkellä ja jäätelöllä. Viikonloppuna kävimme lauantaina ravintolapäivillä ja niillä haahuilimme jokiympäristössä ja kokeilimme kaikenlaisia ruokia, jotka olivat Tiitiäisestä herkullisia. Tytär on ihana siinä mielessä, että hän maistaa kaikkea. Joskus pitää hieman houkutella, mutta hän syö hyvin, laajasti ja pääosin melko terveellisestikin. Kyllä välillä laitan nonparelleja jugurttiin, jotta hän syö sitä itse, mutta muuten jugurtti onkin maustamatonta. Jotkut asiat ovat hänestä pahoja, mutta niitäkin hän saattaa maistaa uudelleen. Kun hän on tarpeeksi maistanut juttuja, ovat ne hyviä ja joskus jopa nameja. Esim. parsakaalia pyydetään usein lisääkin. Hän tykästyi myös ystäväni tarjoamaan kurpitsarisottoon kovasti, kun kävimme hänen luonaan sunnuntaina. Pyöräilimme yhteensä noin 20km sen päivän aikana. Tiitiäinen hieman hermoili ystäväni koiraa, mutta muuten tykkäsi retkestä kovasti. Ihan touhuili kaikkea mahdollista ja oli häkellyttävän taitava kiipeilijä paikallisella Stonehangella. Tyttö tykkäsi, kun ikkunasta näkyi pupuja ja oravia.
Maanantaina lähdimme puistosta kaupan kautta kaksistaan metsäretkelle, josta tulimme iltapuurolle kotiin. Tyttö säntäili metsässä yllättävän vähän. Enemmän vain tutki kaikkea koko ajan. Hän jaksoi vaikka miten kauan irrottaa kaarnaa puusta. Hän etsi hyönteisiä. Jonkin ajan kuluttua hän aina välillä kävi hetken juoksentelemassa ja leikki olevansa hyönteinen ja palasi takaisin kaivamaan hyönteisiä. Hän leikki leppäkertulla pitkään, ihmetteli kimalaista ja lintua. Hän kiipeili puussa autettuna ja tykkäsi eväistä. Leikin hänen kanssaan ja ihmetttelimme yhdessä juttuja. Päivä oli aivan mahtava. Hän keksi leikin, jossa hän jäi jumiin koko ajan ja sitten hänet piti auttaa irti. Keksin, että kävelykeppimme, jotka olimme aiemmin löytäneet, auttavat meitä. Siitä sitten tuli leikki, jossa olimme jumissa, kysyin, mitä tekisimme, tyttö ehdottaa, että käytämme keppejä ja minä totean, että hyvä ajatus. Toistimme sitä melko monta kertaa.
Tiistaina menimme kahdesti puistoon päivän aikana. Aamupuiston lisäksi menimme kaverin luokse, jossa tyttö tykästyi kovasti heidn leikkipuistoonsa.
Keskiviikkona söimme kauppahallissa vietnamilaista ruokaa, joka on tytöstä herkullista. Sieltä lähidmme kävelylle ja tyttö nukahti 1,5t kärryyn oman uuden sateenvarjonsa taakse. Kotona maalasimme sormiväreillä, istutimme yrttejä, tyttö kävi kylvyssä ja ystäväni tuli yöksi käymään.
Eilen menimme puiston jälkeen syömään ja sieltä vein tytön leikkimään ukin kanssa, kun kävin itse rauhassa kylvyssä. Se oli ihanaa.
Tänään sitten vaan olimme takapihalla puhaltelemassa saippuakuplia ("saippuakuppia"), piirtelemässä liiduilla maahan, tekemässä hiekkakakkua ja, Puolison tultua kotiin, seikkailulla pizzeriassa pitsaperjantain kunniaksi. On ollut pitkä viikko. Huomenna pitää siivota ja käymme varmaan "Elämysten matematiikka"-näyttelyssä, ehkä. Tämä siitä seuraa, kun päättää vähentää tytöltä ipadin katselua. Sitten mennään ympäriinsä joka puolella ja tehdään ihan kaikkea. Tyttö on riemuissaan. Itse asiassa tässä on ollut sellainen odottamaton seuraus, että hän ei jää enää ihan yhtä mielellään puistoon. Äidin kanssa on niin kivaa.
Äidilläkin on ollut valtavan mukavaa monessa kohtaa. On ihanaa seurata tytön kasvua, ihmettelyä, tutkimista ja oivalluksia. Samalla tämä äiti on vähän väsynyt tasolla, jolla lähetetään ystävälle viesti "ostakkee uhmaikäinen, halvalla lähtee". Tyttö ei niinkään kiukuttele, kun ei vaan tee yhteistyötä. Hän ei vastaa, kun kysytään. Hän ei tule, jos pyytää. Hän juoksee kikattaen karkuun ja jokaisesta sukasta saa neuvotella aikansa. Välillä hän on helpompi. Välillä, kuten eräänä aamuna tällä viikolla, menin nojaamaan pää nurkkaan ja hengittelemään syvään. Tyttö sitten tuli kysymään, että mikä on vialla. Kerroin, että tuntuu pahalta, kun hän ei tee, mitä pyydän ystävällisesti. Hän pyysi anteeksi ja teki hetken yhteistyötä. Joskus selittäminen auttaa. Aina ei. Onneksi apua löytyy. Onneksi joka päivä ei tarvitse lähteä minnekään eikä tällöin tarvitse neuvotella koko ajan.
Puolison edellisessä postissa kuvaama oivaltamiskyky näkyi tänäänkin. Hän halusi, että jahtaisin häntä, mutta minulla oli migreeni iskemässä, joten pyysin häntä kysymään isältä. Hän kysyi isältä "saako äiti jahdata minua?". Repesin nauramaan. Se oli loistavasti kysytty, joskin ei ihan sitä, mitä ajattelin.
Ensimmäinen mielikuvitusleikki ei muuten ollut se hiekkakakkuleikki olohuoneessa, vaan pelottava dinosaurus-leikki perunan kuorimishanskalla taannoin.
Olemme jälleen pottailleet. Nyt hän saa tarran, jos pottaan tulee sisältöä. Hänellä on jo 12 tarraa. Aamu- ja iltapotat ovat helppoja. Päivällä hän ei vielä ollenkaan malttaisi. Nyt hän kuitenkin jo osaa sanoa "minulla taitaa olla vessahätä", joten nyt alkaa olla aika siirtyä hiljalleen potalle.
Kirjoitan lisää joskus, kun en ole näin väsynyt.

Isi yrittää olla ovela

Tiitiäisellä on käynnissä uhmailu. Kysyttäessä että lähdetäänkö tekemään jotain, hän vastaa napakasti ei. Tänään päätin olla ovela ja kun olin saanut useita ei vastauksia kysymykseeni vaatteiden vaihtamisesta, kysyinkin jätetäänkö vaatteet vaihtamatta ja saatuani odottamani vastauksen ei, vein tiitiäisen vaihtamaan vaatteitaan.
Illalla suihkua ennen olisi taas pitänyt ottaa vaatteet pois, joten kysyin otetaanko housut pois, "Ei". Parin toiston jälkeen muistin aamuisen menestystarinani ja kysyin jätetäänkö ottamatta housut pois. Nopean ein sijaan Tiitäinen pysähtyi hetkeksi miettiään, sitten hän sanoi "Ei oteta housuja pois".
Jos muutkin manipulaatiokeinot kuin kaksoisnegaatio toimivat vain yhden kerran, Tiitiäinen tulee kehittämää luovuuttani enenmmän kuin mikään muu koskaan aikaisemmin.

Toisena huomiona oli todella mukava aamu, olin yöllä palannut kotiin viikon työmatkalta ja aamulla heräsin Tiitiäisen ääniin. Kun tulin olohuoneeseen kuului niin kirkas isi että viikon koettelemukset unohtuivat kuin taikaiskusta. Tiitiäinen vierasti ensimmäiset kolme minuuttia ja sitten tultiin syliin ja haliin ja oltiin ihan lähellä. Kuten joku muukin on tainnut tähän blogiin kirjoittaa, Tiitiäinen on ihmeellinen ja ihana.

Onnellisen lapsen onnellinen äiti

Tyttäreni on täysin objektiivisesti sanoen maailman ihmeellisin pieni ihminen, tai itse asiassa voisi vain sanoa, että ihmeellisin ihminen. En oikein ennätä tai jaksa tuoda sitä esiin tänne niin usein kuin haluaisin, koska sama taapero pystyy juoksemaan maratooneja ympärilläni. Tai ehkä väsymyksen syy on enemmänkin pari vuotta katastrofisen huonoa unta, josta alan hiljalleen toipua. Kirjoitan tänne kuitenkin liian harvoin ja liian moni ihana asia jää unhoon. Olen viime aikoina kuitenkin lähetellyt puolisolleni viestejä tyttäremme elämästä, sillä hän on pääosin taas töissä, joten ajattelin nyt kerätä näitä viestejä ja niiden sisältöjä tänne parempaan talteen.

---

Tytär keksi itse, miten numerot jatkuvat eteenpäin 10 jälkeen. Ainakaan en sitä ollut opettanut. Eräänä päivänä (15.4.) vain kuului keittiöstä, että ykistoista, kakkistoista, kolmetoista. Hän osaa aika hyvin laskea kymmeneen, joskin yhdeksän tuntuu lähes systemaattisesti unohtuvan, mutta se on pientä.

---

Tytär puhuu vieläkin lohikäärmeestä, mutta ei enää niin paljon. Tuon ensikosketuksen jälkeen hän keksi, että niitä on useita. Niitä kanneltiin paikkoihin, pidettiin sylissä ja niille näyteltiin maailmaa. Tästä kasvavasta mielikuvituksesta innostuneena kävin ostamassa tyttärelle erilaisia pukuja, joiden avulla ajattelin hänen saavan innostusta omaan mielikuvitukseensa ja keinoja demonstroida sitä. Hän tykkäsi kaikkein eniten keijuasusta, johon kuuluu siivet, tyllimekko ja panta, jossa on kaksi perhosta. Hän keksi olevansa "Olen keijukainen kukka perhonen". Toinen suosikki oli dinosaurus-puku, jossa hän on ihan syötävän söpö. Nämä puvut ovat hänestä kivoja, mutta tuntuvat olevan eri asia kuin mielikuvituskaverit. Lohikäärmeet ovat jääneet hieman pois ja viime kerran, kun hän niistä puhui, hän sanoi niiden olevan mummin luona. Nyt on pelottavia hirviöitä, pelottavia pingviinejä ja ankkoja. Hän puhuu asioista pelottavina, mutta hän ei vaikuta olevan oikeasti peloissaan. Jotenkin näyttää ja tuntuu siltä, että hän enemmän leikkii peloissaan olevaa kuin olisi aidosti peloissaan. Ne ovat osittan leikkiä ja pyrin vahvistamaan tätä tunnetta, mutta luulen, että yritän minimoida kaikki hirviökirjat ym., jotta mieli saisi hieman rauhaa. Olemme lukeneet Donaldsonin (muistaakseni) Pieni Urhea Mörkyli, joka on söpö, mutta saattaa aktivoida liikaa.

---

Ollessamme pitkästä aikaa yhdessä puistossa (yllättävän harvinaista, kun tyttö on leikkipuistotoiminnassa ja viikonloppuisin Puoliso usein vie puistoon tai menemme yhdessä kaikki jonnekin), näimme kevään ensimmäisen kimalaisen. Tyttö ihmetteli sitä kovasti Totoro-pensaassaan ja sanoi "minä näin kimalaisen. Kimalainen lensi pois." Sitten hän otti kepin käsiinsä ja alkoi tökkiä kepillä pensaan vieressä olevan majan alle, jossa kimalainen oli käväissyt ja sanoi "Mehiläinen omasta kodista pois. Minä kosken kepillä kimalaista." Se on siis yksi ihana puisto täällä, jossa on aidat ympärillä, joten tytön voi antaa vapaammin tutkia ja ihmetellä. Siellä on Totoro-pensas ja kissabussi (sellainen kissamallinen juttu, jolla voi ratsastaa ja joka menee edestakaisin). Kissabussilla ratsastaessaan tyttö jutteli "kissabussi vie minut kotoa sairaalaan, äidin kanssa". Totoro-elokuvassa kissabussi vie tytöt tapaamaan äitiä sairaalaan. Puistossa tällä nimenomaisella kerralla tyttö myös keksi köllähtää selälleen maahan kädet niskan takana ja katsella pilviä. Katselimme sitten pilviä yhdessä, tytär kun tykkää jakaa kaiken muidenkin kanssa, ja keksimme muotoja pilville. Myöhemmin kävi ilmi, että tätäkin voi tehdä varsin hyvin myös sisätiloissa :).

---

Toukokuun alussa tytär kertoi meille ensimmäisen satunsa. Hän kertoi ensin sen Puolisolle ja pian myös minulle. Hän kertoi sen kirjasta, jossa on puusivut ja jokaisella sivulla yksi meriaiheinen kuva. Satu meni seuraavasti:"Olipa kerran pieni kala. Löytyi merestä. Loppu." Pian satu muuttui muotoon: "Olipa kerran pieni kala. Asui meressä. Loppu". Viime viikolla, kun olin tytön ja vanhempieni kanssa mökillä, tyttö tuli sanomaan: "haluan kertoa tarinan, mummille". Hän ei kuitenkaan keksinyt, mistä kertoisi, joten sitten ei kerrottu, mutta on tuo suloinen.

---

Menimme tosissaan mökille tytön ja vanhempieni kanssa, kun asunnossamme tehdään kylppäriremonttia. Se oli tytöstä aivan mahtavaa. Hän kiipeili kallioilla todella taitavasti ("minä kiipeän taitavasti") ja kehitimme hyvin nopeasti hänelle valjaat, koska mikään ei ole niin kivaa kuin juosta karkuun, kun äiti yrittää napata. Silloin saataa vahingossa mennä reunan yli, vaikka ei muuten menisikään. Hän ei vastusta niitä lainkaan, ainakaan toistaiseksi. Siellä yhtenä päivänä kiivettiin kallioilla, toisena heiteltiin kiviä mereen, jolloin tyttö totesi lähtiessään hakemaan taas uusia kiviä:" hei hei meri, tullaan pian takaisin. heitän paljon kiviä tällä kertaa". Hän ihmetteli muurahaisia, mutta tällä kivien heittoreissulla oli muuta tekemistä, joten hän sanoikin: "Minulla on tärkeää tekemistä, muurahainen". Muurahaisia tosissaan katseltiin, niitä siliteltiin (tyttö taisi tykätä enemmän kuin muurahaiset) ja niille annettiin lopussa leipääkin. Tyttö myös totesi hyvin viisaasti hakiessamme kiviä, että "aina kannattaa yrittää" ja "minä olen hyvä ystävä" ja niin hän tosissaan onkin. Hän aina varmisti, että minullakin on kiviä, jota heitän, ja aina välillä hän nykyisin kannustaa sanoilla "hyvä äiti, hyvä". Mökillä opittiin myös saippuakuplien puhaltamisen kriittinen ja hauska taito :) ja kysyttiin ensimmäistä kertaa äärimmäisen oivaltava kysymys "mikä sinua vaivaa?". Repesin nauramaan ihan täysin, kun kuulin sen ensimmäistä kertaa. Pelasimme mökillä myös käpypalloa, täyttelimme ja pompimme vesilätäköissä, tutkimme, mitä tarkoittaa terävä (neulasen kärjet olivat teräviä, vaikka tyttö niitä kutsuikin heiniksi), lakaisimme kalliolta neulasia pois ja keräilimme kaikenlaista ämpäriin.

---

Mökillä lohikäärmeestä vielä puhuttiin ja siellä sanottiinkin seuraava pätkä: "Lohikäärme taitaa olla peloissaan. Äkkiä kaikki piiloon. Äkkiä piiloon lohikäärmettä. Lohikäärme taitaa tulla esiin. Täällä on lempiporkkanasi". Olimme siis mökin edustalla patiolla ja tyttö juoksi edestakaisin auringossa ja lopussa tuli heiluttamaan kättään portaiden luokse ja houkuttelemaan lohikäärmettä esiin.

---

Mökillä huomasin, että tyttö osaa kiivetä tikkaita. Ukki oli jättänyt tikkaat mökin seinän vierustalle, jotta voi käydä yläkerrassa. Tyttö lähti niitä kiipeämään. Kiipesi monta askelta ja tuli itse alas. Kiipesimme sitten yhdess yläkertaan, mikä oli kivaa. Koska siellä oli valkoinen matto, otimme kengät pois. Heitin omani alas ajatellen, että pääsen paremmin ilman niitä alas. Ajattelin laittaa tytölle kengät jalkaan, mutta ennen kuin ennätin, hänkin heitti kenkänsä alas. Sitten alas tultiinkin aika paljon varovaisemmin, koska sukat liukuvat paljon paremmin kuin hänen kenkänsä. Sen jälkeen laskin tikkaat patiolle ja tyttö jatkoi niiden kanssa leikkimistä turvallisemmalla horisontaalisella akselilla.

---

Toissapäivänä päätin viedä lämpimän päivän kunniaksi tytön hakemaan kaupasta jäätelöä. Menimme meidän Babboelle. Kun avasin lukkoja, kuuntelin tyttöä, joka sanoi "hei hei aurinko. me lähdemme seikkailulle ostamaan jäätelöä. hei hei". Menimme kauppaan, ostimme kaikenlaista. Melkein ostimme mysteeri-ainesta, kun tyttö päätti ostaa sen isille. Onneksi sain ylipuhuttua. En vielkään tiedä, mikä se oli, mutta sushiin se menee. Tyttö ratsasti kärryissä, avasi vetoketjuani ja kiljui elämäniloisena.

---

Eilen leikimme takapihan hiekkalaatikolla. Tein hiekkakakun, jonka päälle laitoin vielä toisen hiekkakakun. Tyttö kääntyi katsomaan, kun kutsuin ja sanoi "vau" ihastuneena. Sitten tuli ja tuhosi sen, joten rakensin uuden, jotta hän voisi tuhota senkin. Rakensimme jonkin aikaa hiekkakakkuja ja sitten tyttö halusi keinua ison tytön rengaskeinussa. Päätin, että toki voimme kokeilla. Nostin hänet kyytiin ja annoin pienet vauhdit. Hän halusi minut viereiseen keinuun keinumaan hänen kanssaan yhdessä. Menin pitäen tarkkaan silmällä minun pientäni, joka on jo tosi iso. Hän vain pyysi lisää vauhtia. Sitten otti käden irti ja mätkähti pehmeästi alas. Sain kiinni keinusta ennen kuin se iski päähän. Hän halusi vielä hetkeksi keinumaan. Kun hän oli hetken keinunut, hän halusi alas. Pysäytin keinun ja hän laskeutui hallitusti alas. Luulen, että hän halusi keinumaan, koska hän halusi opetella sitä ja sieltä laskeutumista.

---

Kävimme eilen myös yläkerrassa suihkussa, kun vuokranisäntä on ystävällisesti järjestänyt sieltä meille suihkun tyhjästä asunnosta. Tyttö tykkäsi kovasti lämpimästä saunasta ja osasi kulkea äärimmäisen varovasti liukkaalla lattialla. Hän piti minun kädestä kiinni tai seinästä kiinni tai ihan mateli askelissaan. Suihkun jälkeen nautimme jonkin aikaa siitä, miten paljon tyhjä asunto kaikuu ja luonnollisesti sielläkin oli hirviöitä.

---

Nuo hirviöt hieman mietityttävät. Ne ovat isossa osassa tytön ajatusmaailmaa nyt, kuten muutkin pelottavat jutut, kuten pingviinit (Oiva-nallesta, jossa Oiva leikkii pelkäävänsä ystäväpingiiniä Hilua), ja ankat (ei hajuakaan, missä ne olisivat olleet pelottavia). Sovimme äsken tytön kanssa, että viemme mörkö-kirjat takaisin kirjastoon. Hän sanoo "sevä", joka taitaa olla yhdistelmä selvästä ja hyvästä. Se on tapa ilmaista olevansa samaa mieltä.

---

Tyttö on keksinyt vastaanväittämisen tavan. Jos hänelle sanoo, ettei jokin mahdu, hän vastaa "mahtuupas". Jos sanoo, ettei halua, hän sanoo "haluatpas" ym. Meillä on joskus aika pitkiäkin väittelyitä. Mikään argumentti ei peittoa systemaattista vastaanväittämistä, mutta itsepäisyys auttaa.

---

Tyttö opettaa minua puhumaan kohteliaasti ihan yhtä varmasti kuin minä oletan samaa hänelle. Jos vain sanon, hän usein ei edes reagoi. Kun vedän henkeä ja sanon, että "nyt äiti pyytää kauniisti, voisitko XXX, jooko/kiltti", hän usein miettii hetken ja tekee, kuten pyydän. En oikeasti osaa sanoa, annanko aluksi vain käskyjä, joista en itsekään pidä eikä varmaan tyttärenikään. Myös pieni epätoivo äänessä auttaa joskus. Hän puolestaan on häkellyttävän kohtelias. Hän saattaa tulla sanomaan "tulisitko leikkimään kanssani, jooko?" ym.

---

Tänään hauskin leikki oli se, kun tyttö puki minulle päälle vaatteita, kuten kaulaliinoja, hattuja, sukkia, saappaita ja tumppuja. Omia vaatteitaan hän minulle puki, joten mahtuivat, miten mahtuivat, mutta hauskaa se oli. Hieman aiemmin hän oli taas sukeltanut paitansa sisälle ihan lähelle syliin, kuten hän joskus tekee. Mummi, joka oli ollut leikkimässä täällä tytön kanssa, oli juuri lähdössä ja tyttö sanoi kehotuksestani, että "terveisiä" ukille siis :). Pian sen jälkeen oli aika päättää iltapuuron maku. Annan usein tytön päättää. Nyt mikään vaihtoehto ei herättänyt vastausta, joten kysyin, päättääkö hän vai päättääkö äiti. Hän sanoi heti: "minä päätän". Kun sitten pyysin päätöstä, hän vastasi "en mä tiedä". Pian se kuitenkin muuttui muotoon "jäätelöä, pelkkää jäätelöä". Lopulta sovittiin, että hän saa pienen palan jäätelöä ja minä päätän puuron maun :).

---

Kysyin kerran, mitä hän ajatteli. Hän vastasi "asioita". Samoin kaupasta haetaan tytön mielestä asioita. Se on aivan mahtava vastaus, joka kattaa aikalailla kaiken.

---

Tyttö on välillä todella pipi. Luulen sen olevan viimeiset poskihampaat. Hän yksi yö vaan itki kovasti nukkumaanmenoaikana, eikä särkylääke tai jäiset mustikat riittäneet. Otin hänet sitten syliini ja keinuimme keinutuolissa, jossa hän sai pitää myös nokkamukinsa mukana. Siinä hän sitten rauhoittui syliini ja lopulta nukahti. Hän yltää olkapäältäni aina reisieni puoliväliin saakka. Siitä huolimatta hän on ihan pieni tyttäreni, vaikka tosi iso onkin. Tänään hän taas halusi nukkulaulun. Kahtena iltana hän ei ole sitä halunnut. Nyt sitten taas lauloin tyttärelleni nukkumatista ja tiitiäisestä ja keinuttelin pienokaistani sylissäni. Hän hihkaisi, kun pääsi mahani päälle siitä makaamaan ja rupesi nopeasti nukkumaan. Sanat eivät voi kuvata, miten paljon tytärtäni rakastan. On hän mielestäni välillä raivostutava, itsepäinen, voimakastahtoinen, sotkevainen ym. mutta samalla hän on luova, kekseliäs, voimakas, utelias, oppivainen, ällistyttävän siisti ja kohtelia. Kuten alussa sanoin, täysin objektiivisesti ajatellen maailman ihanin, ja minun oma ihana ja ihmeellinen.