Kommunikoivat sisarukset

En tiedä, olenko muistanut kertoa, että pikkusisar osaa viittoa. Hän oppi ensin viittomaan "lisää", jolla saa lisää ruokaa (tökkii sormella pöytää tai kättä). Sen hän oppi muutama viikko takaperin, mutta en kuollaksenikaan muista tarkemmin koska hän sen oppi. Sen jälkeen hän oppinut sanomaan väsynyt/nukkumaan (nostaa yhden tai kaksi kättä korvilleen riippuen väsymyksen määrästä). Nyt hän osaa myös viittoa valmis (huitoo hurjasti edestakaisin käsillään). Aiemmin hän alkoi repiä ruokalappua irti ja sekin kertoi kyllä, mutta nyt viittomakin toimii. Ja viimeisimmäksi hän oppi viittomaan nälkä (vie sormen tai useamman suuhunsa). Helpottaa kummasti elämää, kun lapsi osaa kertoa edes hieman perustarpeista. Lisäksi hän osaa vilkuttaa ja hän osaa näyttää, kuinka iso hän on (jos sanoo avainsanat kuinka iso, hän nostaa kädet mahdollisimman korkealle) ja osaa näyttää, miten lintu lentää (heiluttaa molempia käsiään). Meillä on kommunikoiva lapsi. Tämä on ihanaa aikaa, kun päivä päivältä hän ymmärtää enemmän sanoja ja osaa myös näyttää ymmärtävänsä ne sanat. Hän löytää kysyttäessä korvansa, suunsa, varpaansa, jalkansa, kätensä, navan, nenänkin välillä. Hän löytää kirjasta nallen ja kissan. Aika vähän hän edelleen sanoo sanoilla. Välillä hän sanoo äiti ja välillä ssa (kissa).
Pikkusisko myös on alkanut piirtää ja soittaa mielellään pianoa. Hän menee pianon luo ja yrittää ylettää koskettimille, kun haluaa sitä alkaa soittaa. Lisäksi hän alkaa muistaa huoneiden nimiä. Jos sanotaan, että mennään keittiöön tai olohuoneeseen,hän lähtee sinne.
Lisäksi pikkusisko on alkanut opetella nukahtamaan itse tutti suussa. Hänelle tulee usein nukahtamisaikaan ensin ihan hurja hepuli ja hän on säntäämässä ihan joka paikkaan (hän on keskellä minun ja puolison sänkyä, jossa nykyisin nukkuu). Sitten hän pyörii ja kääntyilee, ottaa vielä vähän tissua ja sitten nukahtaa tutti suussa. Ihan mahtava juttu.
Lisäksi hänen syömisensä paranee tasaisesti. Hän syö hyvin. Nyt liha on erityisen herkkua. Hän saa jo tosi pieniä asioita poimittua pinsettiotteella ja vietyä suuhunsa ja syö ensin pöydän ääressä pahimman nälkänsä ja sitten haluaa kävellä samalla kuin tilkitsee kolot.
Pikkusisko on oppinut myös kiipeämään sohvalle ja juoksemaan sitä pitkin kohti vanhempaa, joka ei ennätä edes nousta kun tyttö jo tömähtää syliin. Hän osaa myös kiivetä sohvan käsinojalle ja siitä sohvan taakse ikkunalaudalla, jota pitkin kulkee yllättävän haipakkaa konttausta. Lattialla hän on alkanut välillä taas kontata ja osaa myös työntää itseään taaksepäin käsillään.
Isosisko on myös erittäin hyvä kommunikoimaan. Eilen me vanhemmat repesimme nauramaan molemmat ruokapöydässä, kun hän sanoi puolison antaessaan hänelle mandariinin räipetttäväksi (siitä otetaan ne valkoiset räippeet pois), että "siinä on iso homma tytölle, joka ei yhtään tykkää omista hommista. Aikuiset on sitä varten". Naurun jälkeen sitten hänelle kerrottiin, että itse asiassa ei ja kaikki tekevät, mitä pystyvät ja sen takia aikuisilla on välillä aikaa ja energiaa leikkiä. Hyvin kiltisti hän omat hommansa tekee (ruokkii kissat, kattaa pöydän, vie astiansa koneeseen ja siivoaa).
Päiväkodissa tragediana oli, että "hänet oli pakotettu pukeutumaan lämpimästi". Tästä puhutaan ryhmän tädeille joka vuosi. Isosisko paahtuu, jos hänelle laittaa "tarpeeksi" vaatteita ja tässä tarpeeksi tarkoittaa sen verran kuin muille lapsille yleensä.
Tapahtumia on viime viikoilta aika vähän. Olemme aikalailla sairastelleet ja minun voimiani syö opiskelu (ja univaje) aika tehokkaasti. Pikkusisko jälleen reagoi johonkin ja nyt arvaillaan buranaa. Odotan innolla aikaa, kun tiedämme, mihin kaikkeen hän reagoi. Tämä arveluvaihe on brutaalin raskasta.
Eilen kuitenkin menimme erään sirkustelu-tuttavan luokse halloween-juhliin. Minä menin kaksistaan isosiskon kanssa, kun en uskaltanut tuoda pikkusiskoa mukaan paikkaan, jossa on maitoa ja kananmunia. Isosisko oli riemuissaan. Hän sai pukeutua ja maalasin hänelle kasvomaalauksen. Hän oli suloinen kissa. Siellä hän sai taskulampun, joka heijastaa punaisen kummituksen ja sillä leikittiin paljon. Hän sai syödä suklaakakkua ja leikkiä poikien kanssa (muita lapsia jee!!) ja uskalsi silittää lemmikkikäärmettä hieman arasteltuaan. Oli kivaa. Edelleen myös jatkamme sirkustelua ja isosisko balettia ja katsotaan, menemmekö tänään uimaan. Fysikaalisia kokeita teemme myös edelleen. Tällä viikolla tutkimme kasvien suonia ja värjäsimme yhden sellerin ihan siniseksi.
Isosisko kävi päiväkodin kanssa tutustumassa sinfoniaorkesteriin. Heille esiteltiin soittimet ja he saivat kuunnella orkesterin harjoituksia. Lisäksi he ovat saaneet kaveriluokan Ranskasta, johon he pitävät yhteyttä ja tutustuvat. Päiväkoti on ihan mahtavaa. Pikkusiskokin on jo ilmoitettu sinne ja näillä näkymin aloittaa kesäkuussa 2020.

Hammasjuhlat

Viime aikoina on ollut niin haasteita kuin ilon aiheitakin, kuten yleensäkin perheessä, jossa on pieniä lapsia. Aloitetaan haasteista, niin voidaan lopettaa iloisiin aiheisiin. Haasteista yksi keskeinen on isosiskon ja pikkusiskon keskeinen kateus. Kateus keskittyy äitiin. Kumpikin taitaa kokea, ettei saa tarpeeksi äitiaikaa. Pikkusisko saa sitä enemmän, mutta on unessa suurimman osan siitä ajasta. pitäisi varmasti sinä aikana touhuta isosiskon kanssa, mutta kun yöt on edelleen ihan sirpaleisia, rajat tulevat minullakin jaksamisen kanssa vastaan. Minulla se väsymys näkyy lisäksi ärtyisyytenä eli ärisen tytöille ihan liikaa. Isosisko juuri äsken sanoi, että ärisen ihan joka päivä jollekulle. Tottahan tuo on. Ei siinä voinut muuta kuin anteeksi pyytää. Mutta, kun jatkuvasti pyytää anteeksi samasta asiasta, niin alkaahan se kuulostaa aika ontolta omissakin korvissa. Yritän kyllä kovasti.
Iltapuuhat yritetään hoitaa joka toinen päivä toisen lapsen kanssa vanhempaa siis vaihdellen. Se onnistuu vaihtelevasti. Pikkusisko tänäänkin huusi suoraa huutoa, kunnes pääsi takaisin minun luokseni. Onneksi välillä nukahtaa edes hetkeksi isin syliin niin saan rauhassa sylitellä isosiskoa ja lukea hänelle iltasatua. Nyt olemme lukeneet koko Mio poikani Mio -kirjan ja se oli molemmista hyvä kirja. Aloittelin nyt Gondwanan lapsia, mutta se saattaa olla liian synkkä vielä.
Toisena haasteena, meinasi jo lipsahtaa niihin hyviin juttuihin, on isosiskon hurjat itkupotkuraivarit. Hän ei niitä 2v:na saanut ollenkaan, mutta nyt saa. Aamulla heräsin siihen, kun isosisko raivosi alakerrassa, itki ja huusi. Kävi ilmi, että isi oli halunnut, että hän istuu sohvalla, että voi syödä aamupalaa ja, kun se ei onnistunut, vei aamupalan ruokapöydälle. Tästä alkoi aivan valtava kiukkukohtaus. Sentään tällä kertaa ei ovi paukkunut. Se oli eilen. Ne tuntuvat tulevan tosi vahvana eikä isosiskon pää pääse ollenkaan mukaan. On vain ISO tunne. Ja sitten uhataan muuttaa kotoa ja siinä sitä yrittää itse olla sanomatta (lue: huutamatta), että muuta vaan. No, aina ne ovat rauhoittuneet ja aina on kerrottu, että on rakas, mutta viikkoon ei nyt sohvalla syö aamupalaa seuraukseksi tästä.
Mutta muuten syömiset ovat helpottuneet ihan radikaalisti. Aloimme antaa tarran siitä, jos syö ruokansa ennen kuin äiti on lopettanut. Kovin kiirettä ei tarvitse pitää, koska syötän samalla pikkusiskoa, mutta siitä huolimatta 10 tarraa on viikossa tullut eli tosi monella aterialla. On ihanaa, kun se homma toimii viimeinkin. Kun hän saa ruoan eteensä, hän syö sen menemään, juttelee iloisesti samalla ja homma on selvä.
Isona iloisena asiana tällä viikolla oli kaksi asiaa: ensinnäkin isosiskon ensimmäinen hammas irtosi. Se jäi kiinni käteeni, kun katsoin, että joko irtoaisi, kun heiluu molempiin suuntiin. Siitä onnitteluna pidimme juhlat nyt tänään. Leivoin eilen ensimmäisen munattoman ja maidottoman mansikkakakun. Kesti ainakin tuplasti niin kauan kuin mihin olin varautunut, mutta valmista tuli eilen illalla. Vähän vain piti pikkusiskon nukkumaan menoa lykätä. Isosisko auttoi kyllä kovasti ja samoin myös riisisuklaiden teon kanssa. Hän laittoi ison osan niistä kuppeihin ja teki paljon muutakin. Hän siivilöi tomusokeria ja kaakaota, mittasi asioita kakkutaikinaan yms. ja tietenkin maistoi kaikkea. Kakku oli oikein hyvää. Söimme sitä tänään minun vanhempieni kanssa.
Toinen juhlan aihe on se, että isosisko on oppinut ihan kokonaan uimaan. Hän on viimein oppinut nostamaan päänsä pinnalle niin, että voi haukata happea ja sitten taas mennään. Aikalailla pinnan tuntumassa tai sen alla hän edelleen ui mutta matkat ovat jo aika huippuja.
Olimme tosiaan eilen pitkästä pitkästä aikaa uimassa uimahallissa. Olen pikkusiskon uimataitoa ylläpitänyt suihkuissa ja kylvyissä, mutta eihän se ole sama ja olinkin vähän huolissaan, miten hän tykkäisi. Ei olisi tarvinnut olla. Ihan intopiukassa siellä oli uimassa. Väsähti sukelteluun ja halusi touhuta poissa sylissä itsekseen eli pitää hänen välillä päästä ihan matalaan veteen, mutta hyvin meni. Isosisko näytti uimatanssiaan ja temppujaan ja voi, kun olimme iloisia hänen mahtavasta uimiskyvystään.
Ei se elämä pienten lasten kanssa ole ilman sattumuksia. Tällä viikolla molemmilla tytöillä oli yksi sattumus. Pikkusisko tykkää tulla touhuamaan vessaan, kun olen siellä. Jos ovi ei olisi auki, hän huutaisi suoraa huutoa sen toisella puolella samalla seisten niin, etten pääse sieltä myöskään pois, joten ovi on auki. Mutta vessassa hän kiskoo paperia rullasta ja touhuaa kaikkea muuta vastaavaa. Meillä on pöntössä sellainen lukko, joka estää häntä avaamasta sitä, mutta se meni tänään rikki, tai irtosi liima niin, että enää ei ole. No, kävi aiemmin jo ilmi, että ei se ole ihan täydellinen esto. kerran nimittäin pikkusisko touhusi vessassa. Sinä aikana, kun nousin pytyltä ja otin housuista kiinni, oli hän nostanut pallon lattialta ja vintannut sen pönttöön. Onneksi oli isohko pallo niin ei tarvinnut kovin syvältä kaivella. Sitten se pestiin, mutta on nopea tyttö tuo. Pitää olla varoavainen, ennen kun siellä on kännykkä tai vastaava. Isosiskon kommellus oli se, että isi oli huolella ottanut kaikki vaatteet ja eväät pois uimakassista, mutta unohti pikkupöksyt sinne ja laittoi sitten märät uimavaatteet kassiin kuivien ja puhtaiden pikkuhousujen päälle. No, kun asia kävi ilmi, ne kaivettiin sieltä. Sitten puoliso kuivatti niitä huolellisesti hiustenkuivaajalla, kunnes olivat kuivat. Ne laitettiin päälle ja aikalailla heti perään isosisko istui vesilammikkoon, että se siitä kuivuudesta sitten. uudestaan ei taidettu kuivata. Pikkusiskon kommellus tuolloin oli sekin vanhemmista johtuva eli vaipat unohtuivat autoon. Onneksi puhuhuoneessa oli toinen äiti, jolla sattui olemaan oikean kokoinen vaippa mukana. Luojan kiitos toisista äideistä!
Isosiskoa näkyy nykyisin aika vähän sisällä. Se voi johtua minun ärisemisestäni, mutta myös siitä, että hän on viimein saanut hyvät leikkitoverit kahdesta naapurin lapsesta. Toinen on vastapäätä asuva tyttö, jonka kanssa on kiva leikkiä, mutta hän on rauhallisempi ja ruotsinkielinen eli jotain kielihaasteitakin on. Toinen on vuotta vanhempi poika, joka on yhtä fyysisesti aktiivinen kuin isosiskokin eli heidän leikit ovat aika aktiivisia ja touhuavia. Kivaa näyttää kuitenkin olevan.
Pikkusisko opettelee ulkona epätasaisessa maastossa kävelemistä. Aika usein vielä tupsahtaa, mutta parannusta näkyy yllättävän nopeassakin ajassa. On ihanaa käydä hänen kanssaan ulkona (jos ei vaatteiden laittoa lasketa), kun voi vain seurata pientä taapertajaa ja katsoa, ettei hän syö mitään pöhköä. On ihanaa katsoa, miten hän on viehättynyt kaikista niistä uusista asioista, joita ulkoa löytyy, kuten hiekasta ja syksyn lehdistä. Niitä hän pysähtyy tutkimaan pitkiksikin ajoiksi. Ihanaa, että voin antaa hänen niin tehdä eikä ole kiire mihinkään. Sisällä hän alkaa jo lähes juosta. Ja edelleen peruuttaa syliin lukemaan kirjaa. Lisäksi hän nyt harjoittelee ulkoportailla ja sisällä olevissa pienissä tuolissa peppu edellä alas tulemista. Se on mahtavaa vaihtelua pää edellä syöksymisestä. Hän ihanasti taputtaa itselleen onnistuttuaan eli selvästi hänen onnistumisiinsa on osattu suhtautua iloisesti.
Hyvin meillä kokonaisuudessaan menee. Ihanat tytöt. Väsynyt äiti, joka opiskelee uuteen ammattiin. Liian vähän unta. Mutta tänään koti on siisti (siivottiin), hyvää ruokaa on (leivottiin ja laitettiin ruokaa), tytöt nukkuu ja kohta minäkin.

Sairauksia sairauksien jälkeen ja vähän muutakin

Sirkustelu on alkanut ja osoittautunut suureksi menestykseksi molempien tyttöjen mielestä (ja minun myös). Isosisko harjoittelee ilmakuperkeikkoja ja valtavia trampoliinihyppyjä yms. Pikkusisko kanniskelee palloja ympäriinsä (viime kerralla ensimmäistä kertaa kantoi kolmea) ja kiipeilee kaikkialle. Ovat uskomattoman suloisia molemmat.
Sairastelut taas vaivaavat. Enteron jälkeen isosiskolle tuli kurkkukipua ja kuumetta, jota podettiin lähes viikko. Nyt taas kaikilla kai hieman huono olo. Isosiskolla ja minulla kurkkukipua. Pikkusiskokin reagoi johonkin eli on joko kipeä tai naudanliha ei vielä hänelle sovi.
Minun ekstra-aika, sikäli kun sitä on, kuluu aikalailla opiskeluun, joten siten tulee tänne selvästi kirjoitettua vähemmän, mikä on kyllä sääli, mutta aika on rajallinen, varsinkin äitien aika.
Isosiskolta aamulla totamus, että hän ei pidä enkeleistä, kun niillä on valkoiset ja kultaiset mekot ja niillä poikaenkeleilläkin on mekot. Se aiheutti hilpeyttä sekä minussa että puolisossa. Hän on taas selannut vanhemmiltani saamaa kirjaa enkeliraamattu, jota on kiva kuljetella ympäriinsä. Olemme sitten keskustelleet uskonnosta.
Isosiskon viimeisin unelma on olla tutkija, joka tekee luonnontieteellisiä kokeita. Voi, kun äiti on ylpeä, vaikka tämäkin varmasti muuttuu monta kertaa.
Pikkusisko osaa näyttää, että hän on NÄIN iso. Hän kiipeilee koreihin ja niistä pois. Hän alkaa hiljalleen ymmärtää, että ylhäältä voisi ehkä peruuttaa alas (iso edistysaskel pää edellä menemiseen). Hän osaa näyttää haluavansa lisää ruokaa ja aina välillä osaa sanoa, että nyt on valmis. Lisäksi hän osaa viittoa, että haluaa nukkumaan ja haluaa maitoa. Ihan parasta viihdettä on kauniina päivänä päästää pikkuinen vapaaksi ulkona ja vaan seurata häntä, minne hän menee ja pitää turvassa ja nauttia, kun hän tutkii maailmaa. Tänään hän ihmetteli erityisesti syksyn erilaisia lehtiä ja teki hiekkaenkelin, kun tutki sitä, miltä hiekka tuntuu sormien välissä.
Isosisko kokee jäävänsä paitsi äidin ajasta ja huomiosta. Tänään juttelin hänelle siitä, että äidin katse on paljon pikkusiskossa, kun se on nyt tarpeellista ettei siskolle käy huonosti, mutta isosiskolla on äidin kuulo. Sitä ei näe yhtä selvästi, mutta sitä voi testata siten, että kysyy äidiltä jotain tai kertoo äidille jotain.
Tänään olin erityisen ylpeä siitä, että jaksoin nousta ylös ja mennä leikkimään leikkihuoneeseen vielä illan lopuksi sairaalaleikkiä isosiskon kanssa. Meillä oli kiva, joskin lyhyt leikki. Huomenna jatketaan.
Tänään isovanhemmat saivat mennä aamiaiselle päiväkotiin vanhempien sijaan ,kun isi oli muualla ja äiti ei pysty syömään maitoa. Isovanhemmat ja isosisko pitivät kovasti. Saivat nutellakroissanttia :). Vähänkö tekisi jo mieli!
Pikkusisko on tavattoman hellyttävä, kun hän hakee kirjan ja tuo sen, antaa käteen ja peruuttaa syliin istumaan. Se on niin kömpelöä, että sydänhän siinä ihan sulaa. Toinen ihana juttu on se, että hän tulee aina vastaan valtava hymy huulillaan.
Hankalampaa on, että hänkin on hieman kateellinen äidistä. Jos isosisko on sylissä, pikkusisko tulee siihen lähes varmasti ja haluaa kanssa. Ja hän myös vetää isosiskoa välillä hiuksista. Sitä en tullut ajatelleeksi, kun ajattelin, että kaksi tyttöä mahtuu hyvin yhteen äidin syliin, siis sitä, että he eivät haluaisi sitä toista siihen. Pikkusisko repii isosiskoa hiuksista ja isosisko punkeaa minun ja pikkusiskon väliin...
Pikkusisko on niin iloinen, kun voi auttaa. Hän mielellään laittaa vaipan vaipparoskikseen ja sulkee astiapesukoneen kannen (mikäli ei ole kiipeämässä sen päällä, mitä useimmiten tekee ensiksi).
Isosisko on ihana, kun hän haluaa lohduttaa pikkusiskoa, kun tällä on huono olo tai paha mieli.
Isosisko on tavattoman taitava temppuilija. Hän kiipesi äskettäin niin, että jalat kiipesivät nuoratikkaita ja kädet sellaisia roikkuvien käsirenkaiden naruja pitkin. Ihan huikeaa. Hän tekee etuperin ja takaperin niissä roikkuvissa kädensijoissa kuperkeikan.
Isosiskon kanssa mahtavan hauskaa on nyt lukea Mio poikani Mio -kirjaa. Se on meidän kahden erityinen kirja. Isi lukee hänelle Veljeni Leijonanmieli. On ihastuttavaa käpertyä peiton alle sylikkäin ja lukea hänelle 1-2 lukua kirjaa. Hän kuuntelee niin keskittyneesti, vaikkei kuvia ole juuri lainkaan. Pian olemme lukeneet koko teoksen ja pitää (oikeastaan, saa) etsiä toisen kirjan.