Meillä on välillä pelottavan fiksu kaksivuotias. Välillä hän on käsittämättömän mieliuvituksellinen. Välillä myös väsyttävä kaksivuotias. Usein meillä on ihana ja ihmeellinen kaksivuotias. Yksi ja sama se on koko ajan kuitenkin. Nyt on melko pitkä viikko takana. Puoliso oli taas pitkälti vain työmatkalla ja olimme kahdestaan tytön kanssa. Ensin viime perjantaina kävimme kirjastossa retkellä ja jäätelöllä. Viikonloppuna kävimme lauantaina ravintolapäivillä ja niillä haahuilimme jokiympäristössä ja kokeilimme kaikenlaisia ruokia, jotka olivat Tiitiäisestä herkullisia. Tytär on ihana siinä mielessä, että hän maistaa kaikkea. Joskus pitää hieman houkutella, mutta hän syö hyvin, laajasti ja pääosin melko terveellisestikin. Kyllä välillä laitan nonparelleja jugurttiin, jotta hän syö sitä itse, mutta muuten jugurtti onkin maustamatonta. Jotkut asiat ovat hänestä pahoja, mutta niitäkin hän saattaa maistaa uudelleen. Kun hän on tarpeeksi maistanut juttuja, ovat ne hyviä ja joskus jopa nameja. Esim. parsakaalia pyydetään usein lisääkin. Hän tykästyi myös ystäväni tarjoamaan kurpitsarisottoon kovasti, kun kävimme hänen luonaan sunnuntaina. Pyöräilimme yhteensä noin 20km sen päivän aikana. Tiitiäinen hieman hermoili ystäväni koiraa, mutta muuten tykkäsi retkestä kovasti. Ihan touhuili kaikkea mahdollista ja oli häkellyttävän taitava kiipeilijä paikallisella Stonehangella. Tyttö tykkäsi, kun ikkunasta näkyi pupuja ja oravia.
Maanantaina lähdimme puistosta kaupan kautta kaksistaan metsäretkelle, josta tulimme iltapuurolle kotiin. Tyttö säntäili metsässä yllättävän vähän. Enemmän vain tutki kaikkea koko ajan. Hän jaksoi vaikka miten kauan irrottaa kaarnaa puusta. Hän etsi hyönteisiä. Jonkin ajan kuluttua hän aina välillä kävi hetken juoksentelemassa ja leikki olevansa hyönteinen ja palasi takaisin kaivamaan hyönteisiä. Hän leikki leppäkertulla pitkään, ihmetteli kimalaista ja lintua. Hän kiipeili puussa autettuna ja tykkäsi eväistä. Leikin hänen kanssaan ja ihmetttelimme yhdessä juttuja. Päivä oli aivan mahtava. Hän keksi leikin, jossa hän jäi jumiin koko ajan ja sitten hänet piti auttaa irti. Keksin, että kävelykeppimme, jotka olimme aiemmin löytäneet, auttavat meitä. Siitä sitten tuli leikki, jossa olimme jumissa, kysyin, mitä tekisimme, tyttö ehdottaa, että käytämme keppejä ja minä totean, että hyvä ajatus. Toistimme sitä melko monta kertaa.
Tiistaina menimme kahdesti puistoon päivän aikana. Aamupuiston lisäksi menimme kaverin luokse, jossa tyttö tykästyi kovasti heidn leikkipuistoonsa.
Keskiviikkona söimme kauppahallissa vietnamilaista ruokaa, joka on tytöstä herkullista. Sieltä lähidmme kävelylle ja tyttö nukahti 1,5t kärryyn oman uuden sateenvarjonsa taakse. Kotona maalasimme sormiväreillä, istutimme yrttejä, tyttö kävi kylvyssä ja ystäväni tuli yöksi käymään.
Eilen menimme puiston jälkeen syömään ja sieltä vein tytön leikkimään ukin kanssa, kun kävin itse rauhassa kylvyssä. Se oli ihanaa.
Tänään sitten vaan olimme takapihalla puhaltelemassa saippuakuplia ("saippuakuppia"), piirtelemässä liiduilla maahan, tekemässä hiekkakakkua ja, Puolison tultua kotiin, seikkailulla pizzeriassa pitsaperjantain kunniaksi. On ollut pitkä viikko. Huomenna pitää siivota ja käymme varmaan "Elämysten matematiikka"-näyttelyssä, ehkä. Tämä siitä seuraa, kun päättää vähentää tytöltä ipadin katselua. Sitten mennään ympäriinsä joka puolella ja tehdään ihan kaikkea. Tyttö on riemuissaan. Itse asiassa tässä on ollut sellainen odottamaton seuraus, että hän ei jää enää ihan yhtä mielellään puistoon. Äidin kanssa on niin kivaa.
Äidilläkin on ollut valtavan mukavaa monessa kohtaa. On ihanaa seurata tytön kasvua, ihmettelyä, tutkimista ja oivalluksia. Samalla tämä äiti on vähän väsynyt tasolla, jolla lähetetään ystävälle viesti "ostakkee uhmaikäinen, halvalla lähtee". Tyttö ei niinkään kiukuttele, kun ei vaan tee yhteistyötä. Hän ei vastaa, kun kysytään. Hän ei tule, jos pyytää. Hän juoksee kikattaen karkuun ja jokaisesta sukasta saa neuvotella aikansa. Välillä hän on helpompi. Välillä, kuten eräänä aamuna tällä viikolla, menin nojaamaan pää nurkkaan ja hengittelemään syvään. Tyttö sitten tuli kysymään, että mikä on vialla. Kerroin, että tuntuu pahalta, kun hän ei tee, mitä pyydän ystävällisesti. Hän pyysi anteeksi ja teki hetken yhteistyötä. Joskus selittäminen auttaa. Aina ei. Onneksi apua löytyy. Onneksi joka päivä ei tarvitse lähteä minnekään eikä tällöin tarvitse neuvotella koko ajan.
Puolison edellisessä postissa kuvaama oivaltamiskyky näkyi tänäänkin. Hän halusi, että jahtaisin häntä, mutta minulla oli migreeni iskemässä, joten pyysin häntä kysymään isältä. Hän kysyi isältä "saako äiti jahdata minua?". Repesin nauramaan. Se oli loistavasti kysytty, joskin ei ihan sitä, mitä ajattelin.
Ensimmäinen mielikuvitusleikki ei muuten ollut se hiekkakakkuleikki olohuoneessa, vaan pelottava dinosaurus-leikki perunan kuorimishanskalla taannoin.
Olemme jälleen pottailleet. Nyt hän saa tarran, jos pottaan tulee sisältöä. Hänellä on jo 12 tarraa. Aamu- ja iltapotat ovat helppoja. Päivällä hän ei vielä ollenkaan malttaisi. Nyt hän kuitenkin jo osaa sanoa "minulla taitaa olla vessahätä", joten nyt alkaa olla aika siirtyä hiljalleen potalle.
Kirjoitan lisää joskus, kun en ole näin väsynyt.
