Tyttären keskusteluja on aivan mahtava kuunnella. Nyt tulee 3-4 sanaisia lauseita ja tulee kokonaisuuksia siis lauseryppäitä. Tässä niitä muutamia:
Aamulla tytär (yö meni kehnosti - sipulille herkkä maha tytöllä - kumpikin olimme puhki) makasi sohvalla peiton alla syöden täysijyvä-digestiveä. Yksi kissamme hyppäsi sohvalle. Tyttö sanoi "Tuisku tuli viereen. Tuisku tuli sieltä (osoitti sohvan viereen). Puskemaan sormea (osoitti sormea kissalle, joka puski sitä)".
Matkalla puistoon tytär näki talon seinässä mainoksen, jossa oli äiti ja lapsi sylikkäin. Mainostivat kosteusvoidetta, joskin se on tarinan kannalta samantekevää. Juttelimme siinä sitten äidistä ja lapsesta ja siitä, miten tytär on jo aika iso, mutta silti vielä äidin pieni. Hän sitten siihen "pieni XX (tytön nimi). Iso äiti. Painava äiti." Pakkohan siihen oli nauraa ja todeta, että tottahan tuo.
Kun tulimme torkuilta, tyttö sanoi ensimmäisen neljän sanan lauseen, jonka olen pannut erityisesti merkille. Oli sen verran hieno lause "isi tulee pian takaisin".
Meidän kissoilla on oma paikka saunassa, johon tytär ei pääse. Kissat olivat menneet sinne nukkumaan. Tytär halusi mennä sinne herättämään kissat, mutta totesin, ettei heitä voi herättää, että heräävät, kun on sen aika. Kun kävelimme sieltä poispäin, tyttö totesi suruisasti, että "ikinä pois". Piti lohduttaa, että kyllä ne tulevat ikinä pois.
Hän juttelee hurjasti. Nämä keskustelut ja pätkät olivat yhten päivän saldoa. Sitä on ihana kuunnella.
Hän pyytää anteeksi sanomalla "ankeesti" ja puhuu minusta "äitini". Pari viikkoa sitten olin "tyhmä äiti". Nyt touhuamme enemmän ja olen "ihana äiti" ja "kiva äiti". Lisäksi kuulen useasti päivässä, että "hyvä äiti", kun teen juttuja oikein. Se on tavattoman suloista.
Tosissaan tytär on herkkä sipulille. Se johtaa heräilyyn parin yön aikana. Nyt sitten pitää opetella tekemään jauheliharuokia myös ilman sipulia. Ihan kokonaan en haluaisi sipulia jättää pois, mutta siihen voidaan mennä. Olen tänään sen verran univajeinen, ettei touhuaminen ole oikein irronnut. Tytär on kuitenkin aivan riemuissaan tästä energisestä ja touhuavasta äidistä. Hän juoksee perässä kikattaen ja "tömäyttää" (tömäys - törmäys") minuun. ja sitten taas juostaan. Tai sitten teemme "tempun", jossa hän juoksee käytävän päähän, heittäytyy lattialle, nappaan häntä jaloista ja vedän lattiaa pitkin ja huutelemme, että "varokaa, täältä tullaan" ja sitten lopussa pusutan hurjasti. Jumppaamme yhdessä ja hän toimii vastapainona. Luemme ja leikimme. Teemme palapelejä. Itse asiassa touhuamme aivan kaikkea. Tänään meillä oli rumpukonsertti keittiössä vauvalusikoilla ja muoviastioilla. Hän ei juurikaan kysele television tai ipadin perään. Jos herää huonosti, niin sitten katsomme hetken ja hän saa olla ihan pienenä sylissä. Puurojen kanssa katsomme myös ipadia. Hän muuten harjoittelee appelsiinimehun syömistä lusikalla, joten eiköhän keittojakin uskalla alkaa tarjota.
