Tänään kävimme Tiitiäisen kanssa Impivaarassa uimassa. Tiitiäinen oli niin onnellinen päästyään altaaseen etten muista hetkeen hänellä yhtä leveää hymyä nähneeni. Yleensä hän on jaksanut uida puolesta tunnista kolmeen varttiin, mutta tämään olimme altaassa yhteensä yli puolitoista tuntia.
Tiitiäisellä oli käsikellukkseensa, muttemme käyttäneet (eikä hän kaivannut) muita leluja. Hän vain ui, ja ui, ja ui. Ja liukui varovaisesti ja taitavasti reunalta altaaseen ja jahtasi isiä uiden ja ui isiä pakoon. Hän ui Impivaaran lasteenaltaan käytännössä päästä päähän ja lisäksin keksi vesibaletin jossa hän kieri selältään vatsalleen ja taas selälleen.
Yleensä hän on halunnut hyppiä altaan reunalta, mutta tällä kertaa hän ei hyppinyt, vaan laskeutui liukuun, kunnes ihan uimisen loppupuolella hän huomasi kuinka häntä nuorempi lapsi ei oikein uskaltanut hypätä. Silloin Tiitiäinen kipusi itsenäisesti reunalle, katsoi toista lasta ja hyppäsi hienosti veteen. Hän hyppi muutaman kerran jalat edellä, mutta siirtyi sitten hyppäämään rintakehä edellä.
Olin vähän huolissani Tiitiäisen uimisesta kun emme olleet päässet sairastelujen vuoksi uimaan kuukausiin, mutta Tiitiäiselle vesi on vain paikka jossa liikutaan, ei mikään sen pelottavampi elementti.
