Tyttö on alkanut leikkiä mielikuvitusleikkejä. Selkein ensimmäinen mielikuvitusleikki oli hiekkaleikit sisällä nuolijat lapioina ja leivontakulhot ämpäreinä. Niihin kauhottiin hiekkaa, kipattiin, taputeltiin ja välillä toivottiin hyvää ja välillä pahaa kakkua ja sitten ne kakut tuhottiin. Tätä leikimme tytön kanssa pitkän pätkän perjantaina. Lauantaina leikkiin tuli mukaan se, että nyt kulhoon laitettiin jauhoja, munia ja sokeria :). Nyt sekin leikki alkaa olla vanha. Eilen uutena leikkinä tuli supersankarileikki. Tyttö laittoi kulhon päähänsä, halusi viitan ja usein on puistossa askarrellut kiikarit kaulassa ja sitten ollaan supersankareita. Äitikin saa päähänsä oman kulhon ja tarvitsee oman viitan. Tyttö on kuitenkin siis Supersankarityttö ja hän leikkii juttujen pelastamista, kuten pehmokäärmeen pelastamista ja isin pelastamista peiton alta jne. Tänään oli minun vuoro jäädä nukkumaan ja tyttö sitten oli karannut isiltä ja säntäsi minun luokseni taputtamaan minua ja kertoi, että supersankariäiti on kivampi kuin nukkuva äiti :D. Tottapa tuo eikä siinä oikein ärtynyt osannut olla, vaikka ihan herätettiinkin. Taitaa tyttö pukeutua supersankariksi täksi vapuksi, kun puistoon saa laittaa jotain pukua päälle. Se on ihan hurmaavaa. Harjoittelimme eilen supersankari-seisontaakin.
Tytöstä riemuisaa on myös se, kun jumppaan. Hän kiipeilee päällä ja alla ihan hurjasti ja touhuaa joka puolella. Tänään riemastuttavaa oli ryömiä äidin jalkojen alta ja tulla mahan alle, kun tein punnerruksia ja annoin pusun aina alas tullessa. Niitä oli mukava väistellä. Aina välillä hän leikissä sitten sanoo, että en pidä tästä leikistä. Sitten lopetetaan hetkeksi ja usein hän pyytää sitten uudelleen esim. pusutusleikkiä. On kuitenkin tärkeää osata sanoa, ettei pidä jostakin. Siitäkin huolimatta, että tunnun eniten kuulevan nykyisin sanaa ei.
Hän myös alkaa osata kertoa narratiivia. Eilen tuli ensimmäinen pieni narratiivi. Makoilin sohvalla ja Puoliso kulki tytön perässä. Tyttö ilmeisesti kaatui ja Puoliso kysyi, mitä tapahtui. Tyttö vastasi: "kompastuin. Sitten kaaduin". Se oli erinomaisesti sanottu ja ensimmäistä kertaa, kun hän kuvasi tällä tavalla peräkkäisiä tapahtumia. Tänään myös harjoiteltiin persoonapronomineja. En enää muista aihetta, mutta hän sanoi ihan oikein, että sinä teit, minä tein, me teimme. Muodot olivat täsmälleen oikein. Miten tuollainen kaksivuotias siihen pystyy? Ihana ja ihmeellinen.
