Tiitiäinen haluaa edelleen jotain käteensä syödessään ja, jos ei muuta saa, on se sosetta syöttävä lusikka ainakin hyvä saada käteen.
Tiitiäinen myös haluaa maistella ja tunnustella sosetta suussaan ja käsissään ja vasta sitten alkaa kunnolla syödä. Sen jälkeen sitten syökin hämmentävän paljon. Ei ihme ettei sormiruoalla ihan nälkä lähtenyt, kun hölmö äiti antoi vaan makupaloja.
Syötyään tarpeeksi tyttö haluaa vettä päälle ja juo jo hyvin nokkamukistaan. Hän osaa nostaa sitä ylös ihan itse, että saa sieltä nestettä ulos.
Sormiruokailu on edelleen loistava keino tarkistaa allergioiden juttu ja tutustuttaa hellästi uuteen, koska siinä mahaan menee niin vähän ruokaa. Taitojen kehittyessä voimme ehkä taas siirtyä siihen tai ainakin antaa sille taas suuremman painoarvon ruokailussa. Nyt kuitenkin tyttö tykkää soseista.
Teen niistä mahdollisimman paljon itse, koska kaupan soseissa tosiaan on kaikkea jännää mukana (esim. omenasoseessa tapioka-tärkkelystä ja kuningatar-soseessa hurjasti hedelmäsokeria). Näin myös säilyy erilaisten tekstuurien sietokyky, joka tytöllä on todennäköisesti sormiruokailun myötä. En pyri ihan silkkisen hienoon soseeseen eikä tyttö sitä edes kaipaa. Samalla totuttautuminen ruokaan käy ainesosa kerrallaan. Ensi viikolla ruokalistalle tulee myös peruna ja liha. Porkkana tekee myös paluun ja ehkä soseutuukin.
Soseita kotona pakkasessa on jo useita lajeja: omenaa, päärynää (satuin löytämään torilta kotimaisia), luumua ja bataattia. On helppoa tehdä kerralla enemmän ja laittaa sitten minigrip-pusseihin annoskoossa. Ne myös matkustavat ihan kivasti.
Tyttö edelleen päättää, miten paljon haluaa syödä ja haluaako syödä. Kaikki soseet on tähän mennessä todettu hyviksi. Ja vaikka bataatti onkin makea, luumusose tai omenasosekaan ei niin makea ole. Lisäksi omenasiivut, joista tyttö nävertää pieniä palasia, ovat lähes kirpeitä, joten tyttö selvästi hyväksyy makujen kirjoa hyvin.
Totean tässä alkuvaiheessa, että vaikkei mennyt suunnitelmien mukaan, hyvin meni silti. Jatketaan siis samaa rataa.
