Miten voivatkaan sanat olla saman aikaa niin ihania että niin paljon kyyneliä aiheuttavia? Olen opettamassa Tiitiäiselle, että äiti menee töihin (kun tyttö menee puistoon) ja että äidin pitää vain mennä töihin. Tämä varautumisena siihen, että saan töitä ja menen töihin. Se on väistämätön kehityskulku ja olen onnekas, että olen voinut näin kauan olla tytön kanssa. Hänhän on kohta kolme vuotta. Silti juuri nyt sydäntä särkee.
Meillä on nyt aivan ihastuttava rutiini. Tyttö menee aamuisin aikalailla iloisesti puistoon (pääosin) ja sitten haen hänet sieltä lounaalle ja sen jälkeen seikkailemme. Olemme tehneet vaikka mitä.
Viime keskiviikkona, kinailtuamme alkuviikon isin työmatkan johdosta (kummallakin oli kova ikävä), päätin, että tänään on kiva päivä ja menimme puiston jälkeen Kattimaailmaan (Leaf-areenan Mehukattimaailma). Siellä touhusimme aina lähes iltapalaan asti kaikkea mahdollista. Siellä oli pari muutakin lasta, koska oli hiihtolomaviikko, mutta yllättävän hienosti isommat lapset pomppulinnassa varoivat pienokaistani ja antoivat hänelle tilaa, että hänkin pääsi hyppäämään korkeasta mäestä niin, että peppu osui lähinnä kerran mäkeen alas tullessa. Hurjalta näytti, mutta voi, miten iso hymy tytöllä oli naamallaan.
Kävimme perjantaina (kun lukitsin itseni asunnosta ulos ja avaimet, kännykän ja lompakon sisään) puiston sijasta Taidemuseolla, jossa oli hiihtolomaviikon kunniaksi lapsille kierroksia ja mahdollisuus maalata pillillä. Tyttö osasi käyttäytyä tosi hienosti. Ei juossut, juurikaan. Ei koskenut mainoksia ja oli suhteellisen hiljaa. Ulos tultuamme alkoi heti tehdä hiekkapatsasta, johon kukaan ei saanut koskea eikä kuvia saanut ottaa ennen kuin se oli valmis ;). Tyttö teki mahtavaa taidetta sekä pillillä että pensselillä ja katseli iloisesti kanssani kuvia.
Lauantaina menimme aamulla Seikkailupuistoon avaruusmuskariin. Meillä oli aamulla vähän ongelmia, kun tyttö ei halunnut pukea itseään ja minusta hänen on aika oppia. Kun pysyin rauhallisena, hän puki itsensä hienosti ja ehdimme vielä juuri ja juuri muskariinkin. Muskarissa tyttö koodasi robottia :) näytti miten hypitään ja istutaan yms. Aivan mahtavaa oli se. Sen jälkeen askartelimme yhdessä aivan mahtavan avaruusaluksen. Sen jälkeen piti kiiruhtaa kotiin syömään, kun nälkä oli valtava ja kyllähän tyttö pisti vastaan, kun ei jäätykään ulos leikkimään. Mutta piti päästä syömään. Joten menimme. On muuten suloista kuulla takapenkiltä, että "äiti, sanoit tuhmasti". Ilmeisesti kyseessä oli siis se, kun sanoin, että "nyt riittää". Iltapäivällä ihanista ihanin ystäväni tuli viemään tytön ulos seikkailemaan, jotta sain hieman levättyä. Yöt olivat olleet katkonaisia.
Sunnuntaina menimme uimaan ja reissu oli aivan ihana. Aamulla tyttö laittoi vaatteita päälle hyvin. Aamu oli rauhallinen, kun tarkoitus oli mennä vasta vähän myöhemmin uimaan. Söimme rauhassa brunssia ja lähdimme puoli yhdentoista aikaan liikkeelle. Uimahallissa teimme yhdessä lumiukkoa matkalla ulko-ovelle ja sitten pääsimme lopulta sisälle. Uimme varmaan lähes pari tuntia. Tyttö halusi harjoitella isossa altaassa sukeltamista ilman kissoja (kellukkeita). Ensin otin hänet automaattisesti pois veden alta, kunnes tyttö sanoi "älä ota minua sieltä". Sitten hän vain piti minua kädestä ja nosti itsensä veden alta, kun oli valmis. Sukelsimme myös yhdessä pitäen toisiamme kädestä kuitenkin siten, että hän sai heti päänsä itse pinnalle halutessaan. Se oli äidille samalla aikaa pelottavaa, että niin ihanaa. Kuitenkin huokasin helpotuksesta, kun hän halusi kissat käteen. Ne pitävät hänet pinnan päällä hyvin. Uimisen jälkeen menimme isäni synttäreille ja sieltä sitten lähes uniaikaan kotiin. Sielläkin tyttö meni kylpyyn :), tuo äidin pikku vesipeto.
Maanantaina menimme pienen aamuisen kriisin jälkeen (väsymys on ihan myrkkyä kärsivällisyydelle ja ymmärrykselle) puistoon ja sieltä kauppahallissa syödyn lounaan jälkeen Seikkailupuistoon ulos leikkimään ja siellä sitten leikimmekin 3-4t tehden ihan kaikkea mahdollista, kiipeillen, keinuen, pyörien yms. Ihana päivä oli se.
Eilen lapsenvahti tuli leikittämään tyttöä, kun lepäsin migreeniä pois ja illalla leivoimme suklaapipareita. Tänään on vuorossa kirjasto. Ja sinne onkin sitten valtava vuori kirjoja palautettavana. Me luemme nykyisin paljon ja se on ihanaa! Huomenna on vuorossa kauppa ja jumppa. Perjantaina sitten on vielä mietinnässä, mennäänkö uimaan vai mitä tehdään.
Meillä on ihanaa yhdessä. Pääosin yhteistyömme toimii tosi hyvin eikä siltä tässä vaiheessa voi parempaa pyytääkään. Tyttäreni on elämäni ilo ja valo. Hän on ihana ja ihmeellinen. En tiedä, miten selviän palattuani töihin. Pelottaa jo nyt se, että näen niin paljon vähemmän tytärtäni. Pelkään yhteisten aikojen muuttuvan kinaamiseksi, kun sitä aikaa on niin vähän. Pelkään kuljetusrumbia ja päiväkotiin sopeutumis-ongelmia. Pelkään sairauskierteitä, kuin mitä meillä oli viime syksynä. Onneksi tytär on melkoinen selviytyjä ja sopeutuja. Onneksi kyseessä on vain asia, joka kaikkien äitien ja lasten täytyy jossain vaiheessa selvittää. Emme ole ensimmäisiä emmekä viimeisiä. Selviämme mekin. Nyt vain itkettää.
