Viimeksi kirjoittelin, kun oli aika mennä nukkumaan ja eihän siitä enää silloin oikein mitään tullut, joten nyt yritän uudelleen. Nyt on tytön neljäs päivä päiväkodissa ja hän on siellä parhaillaan. Ensimmäisenä päivänä tosiaan olin päivän siellä hänen kanssaan ja näimme, miten päivä etenee. Menin aina välillä kauemmas ja tyttö touhusi sekä tätien että muiden lasten kanssa ja aina sitten palasin takaisin taas. Se päivä oli meille molemmille melko helppo.
Toisen päivän aamuna ensin ihailimme hurjaa ukkostelua ja lähtiessämme päiväkotiin tyttö sanoi, ettei halua mennä päiväkotiin ja sydämeni romahti, että nytkö se jo alkaa. Hän ei kuitenkaan tapellut tai kiukutellut. Hän vain sanoi, ettei halua mennä ja meni ensin piiloon, mutta tuli kuitenkin kiltisti. Päiväkodissa olin hänen kanssaan, kun hän mietti muiden lasten itkusta huolestuneena, että onko hätää. Ei ollut hätää ja siinä vaiheessa, kun sitten lähdin pariksi tunniksi pois, hän jo leikki iloisena yhden tädin kanssa ja takaisin tullessani kuulin, ettei hän ollut itkenyt lainkaan vaan oli leikkinyt ihan iloisena ja reippaana. Tullessani he leikkivät ulkona iloisesti sadevesilammikoissa ja olimme siellä välipalan ylitse nähdäksemme, miten se toimii. Kävimme kotiin tullessamme ostamassa hänelle päiväkotisadevaatteet, ettei niitä tarvitse aina rompata edestakaisin ja hän oli riemuissaan uusista ihanista vaatteistaan.
Kolmantena päivänä hän taas sanoi, ettei halua päiväkotiin ja meni piiloon, mutta lähti tappelematta tai kiukuttelematta kuitenkin. Sovimme, että palaan ennen välipalaa takaisin. Päiväkodissa olin hetken hänen kanssaan, mutta vähemmän aikaa kuin edellisellä kerralla, kunnes he siis menivät ulos. Ulkona hän halasi minua ja kysyi toiselta tytöltä, tulisiko tämä hänen kanssaan rakentamaan hiekkalinnaa. Toinen tyttö tuli ja minua ei enää kaivattu. Itkin kotiin tullessani ja alankin tänään neljäntenä päivänä olemaan varma siitä, mitä eilen epäilin, että tämä on minulle vaikeampaa kuin hänelle. Puoliso sanoi aina tienneensä, että se olisi vaikeampaa minulle kuin hänelle. Menin takaisin ennen välipala-aikaa pyörällä. Siellä tyttö tanssi riemuisasti ja oli ilmeisesti tanssinut hurjasti jo 45min. Hän kutsui minutkin tanssimaan ja niin tanssin yhdessä hänen ja muiden lasten kanssa, jotka huomasivat minun pyörittävän tytärtäni ja halusivat hekin pyörittämistä. Täti kertoi, että tyttö on ollut hurjan reipas ja kertonut muille itkeville lapsille, ettei ole hätää, että heidän äitinsä tulee pian takaisin niin kuin hänenkin äitinsä. Kun lounas oli syöty, hän halusi näyttää tanssiaan tädille ja kun heidät vietiin tanssimaan jumppasaliin, tyttö oli kutsunut kaikki muutkin mukaan. Ihana pieni. Sitten tanssiessa tytölle iski ylikuumuus, väsy, jano ja nälkä ja tuli ihan hurja itku tyttärelle, kun tuli pieni vastoinkäyminen. Hän vain itki ja itki, mutta ei sillä lailla lohduttomasti, kun olen kuullut muiden itkevän vaan vain itki minun sylissäni. Kysyin, halusiko hän lähteä kotiin vai olla täällä, kunnes hän rauhoittuu ja hän halusi jäädä päiväkotiin, kunnes rauhoittui. Kun hän vähän ensin rauhoittui, olin viemässä häntä vessaan ennen meidän jatkoseikkailuja. Hän ei halunnut mennä meluisaan vessaan vaan halusi rauhalliseen vessaan eli odottelimme ja makoilimme, kunnes vessa tyhjeni. Taitaa päiväkodin melutaso olla sen verran korkeampi kuin kodin, että sitä ei siinä kohtaa jaksettu enää. Vessassa sain sen täysin hengittämättömän mekon pois hänen päältään ja hän oli jonkin aikaa pikkuhoususillaan ja alkoi viimein viilentyessään rauhoittua. Sitten vaatteet päälle ja uutta puistoa kokeilemaan ja välipalaa syömään ja kotiin pyörällä. Illalla kävi ilmi, että hän luuli minun tulevan jo lounasaikaan ja ajatteli minun olevan myöhässä, kun en tullutkaan.
Tänään hän ei enää sanonut, ettei haluaisi päiväkotiin vaan lähti sinne ihan mielellään, kun oli isin kanssa leikkinyt aamulla ja minunkin, piirtänyt kuvan pupulle, joka on päiväkodissa repussa, ettei tämä olisi yksinäinen. Päiväkodissa kävimme 3-4 kertaa läpi tarkkaan sen, miten päivä etenee ja koska olen tulossa hakemaan. Sitten hän pusutti ja halasi minua ja oli ihan valmis leikkimään. Lähti vallan iloisena. Automatkalla sinne kysyessäni, haluaako hän huomenna olla äiti-tyttö päivässä vai mennä päiväkotiin hän halusi mennä päiväkotiin. Nyt on aivan selvää se, että minulle tämä on vaikeampaa kuin hänelle. MInä palaan kotiin ja hetki menee, ennen kuin voin tarttua mihinkään. on niin orpo olo. Mitä minä nyt teen? On hieman eksynyt ja orpo olo. Se menee kuitenkin nopeasti ohi ja sitten on kaikkea, mitä tehdä. Puoliso lohduttaa, että tyttö viihtyy, hän tykkää leikkiä oman ikäistensä kanssa ja hän on huomannut, että nyt hänen kanssaan leikitään enemmän, kun hän on kotona. Järjestän aina jotain kivaa päiväkodin jälkeiseen aikaan. Tänään leivotaan tiikerikakku. Eli on hauskaa koko päivän ja sitten vielä kotona myös. Eli niin meillä toistaiseksi on alkanut päiväkoti.
