Heräsimme lauantaina aamulla kaikki yhdessä. Puoliso herätettiin kesken unia ja hän oli väsynyt. Tytär oli äiti-oloisa ja minä hermostuin, kun ei ollutkaan yhdessä rauhallinen perheaamu, vaan kaikki olivat vähän kiukkuisia. Onneksi rauhoituimme, sillä päivä oli täynnä aktiviteetteja ja yhdessäoloa. Aamiaisen jälkeen lähdimme uimaan. Kissat (kellukkeet) olivat unohtuneet, mutta tyttö pärjäsi vallan mainiosti ilman niitäkin. Olimme lasten altaassa, koska monitoimialtaassa oli vauvauinnit, kun olimme niin aikaisin siellä. Tyttö sukelteli renkaita ja pujotteli niitä käsiimme veden alla ja myös omiin jalkoihinsa. Hän oppi tämän edellisellä kerralla ja hämmästytti meidät molemmat. Nyt se sujui jo helposti. Hänellä oli myös uudet uimalasit, joiden ansiosta hän saattoi sukellella vapaasti silmien alkamatta kirvellä. Hän ui ja sukelteli, joskaan tällä kerralla ei niinkään matkaa vaan paikallaan ja myös jatkoi vesitanssiaan pinnan alla, jossa hän haluaa, että sukellamme katsomaan sitä. Sitten ilmeisesti vähän väsähtäessään hän alkoi leikkiä ämpärin ja lapion kanssa jäätelöleikkiä, jossa tilasimme jäätelöä ja hän teki sitä ämpärillä ja lapiolla vedestä. Hän myös leikki merenneitoa, mitä hän tekee paljon nykyisin. Olohuoneessa kotona hän haluaa, että kiedotaan peitto jalkojen ympärille pyrstöksi. Vedessä (altaassa tai kylpyammeessa) ei tarvita mitään. Hän on merenneito. Hän on ihan uskomaton vesipeto. Hän alkaa myös kellua yhä paremmin, joten kohta saa nostettua itse päänsä pinnan yläpuolelle.
Uimasta menimme lounaalle kauppahalliin syömään vietnamilaista, josta tyttö tykkää kovasti. Hän edelleen pitää mauista, vaikka onkin herkkä tulisen ruoan kanssa sen yhden ikävän kokemuksen jälkeen, kun sai liian tulista ruokaa, kun emme maistaneet etukäteen. Hän kysyi jo kotona etukäteen "onko ruoassa tulta?". Nyt ruoka oli mainiota kaikkien lautasella ja kaikki saivat maistaa kaikkien ruokaa. Kauppahalliin kävellessämme tyttö oli tehnyt patsaan lumessa, jota tänä vuonna satoi poikkeuksellisen aikaisin. Kauppahallista lähtiessämme hän ja puoliso tekivät lumipatsaita matkalla teatteriin. Tyttö teki minullekin "maapallo"-nimisen patsaan. Hänellä oli Olaf-niminen patsas. Olaf jäi odottamaan ulkopuolelle, kun menimme teatteriin katsomaan Joulupukki ja noitarumpu -nimistä näytelmää Turun nuoressa teatterissa. Tykkäsimme kaikki kovasti. Se oli näytelmä, missä kaikki olivat enemmän tai vähemmän kilttejä ja siinä oli onnellinen loppu ja hienoja lauluja. Tytär on kovasti tykästynyt teatteriin ja paljon kotona leikkii olevansa Anna, Elsa, Anne (joka pelkää kovia ääniä), Oona/Ariel (merenneito) ym. Veimme tosiaan taannoin tytön ensimmäistä kertaa elokuvateatteriin katsomaan Tatua ja Patua. Hän kyllä tykkäsi elokuvasta, mutta rupesi itkemään, kun tajusi, etteivät näyttelijät ole tulossa lavalle. Tällöin totesimme, että meidän perhe pitää enemmän teatterista. Tällä linjalla siis jatkamme :).
Teatterista menimme minun vanhempien luokse, mikä on aina tyttärestä ihanaa. Siellä touhuttuamme tulimme kotiin ja pian olikin nukkuaika. Tyttö edelleen menee todella hienosti ja osaa nykyisin vaihtaa itse vaatteet ja tänään sainkin palautetta siitä, että ei saa auttaa, kun hän osaa itse.
Sunnuntaina isänpäivänä isä sai jäädä nukkumaan ja vietimme tyttären kanssa rauhallisen aamun yhdessä. Aamupalan jälkeen lähdimme ulos leikkimään lumessa. Rakensimme ison Olafin (isä teki tämän enimmäkseen) ja lumilinnan tytölle ja vain leikimmekin lumessa. Tämä oli nyt kolmas lumiukko tänä vuonna. Ensimmäinen oli hyvin pieni, joka enemmän pohjautui kolmivuotiaan määrätietoiseen päätökseen siitä, että kasaa pienen määrän lunta, etsii sille silmät ja nenän ja toteaa sen lumiukoksi (tai tässä tapauksessa pingviiniksi). Toinen lumiukko tehtiin pakkaslumesta ja minä olin suurin rakentaja, kun kolasin lasten kolalla lunta pihalta sitä varten. Kun olin saanut sen tehtyä, tyttö alkoi heti ottaa siitä paloja ja viedä niitä leikkimökkiinsä. Kysyin miksi ja hän kertoi valmistavansa pihviä. Siihen tarvitaan tietenkin lumiukon lihaa. Mikäs siinä sitten.
Takaisin isänpäivään, jolloin lounaan jälkeen lähdimme vielä pulkkamäkeen. Tyttö laski itse pulkalla ja meni vähän minne sattui. Enemmän hän tykkäsi laskea isin ja äidin kanssa ja mentiinkin lujaa. Se oli kaikista kivaa ja sitten tulimme kotiin syömään pullaa ja lämmintä kaakaota. Muuten olikin leikkiä ja lepoa.
Sunnuntaina illalla tyttö alkoi nukahtaessaan yskiä tosi paljon ja olikin maanantain kotona päiväkodista. Tiistaita vasten yöllä hänelle nousi yli 38 asteen kuume ja lopetimme nukkumisen yrittämisen kolmen maissa ja tulimme alakertaan. Se päivä meni aikalailla sairastellessa. Meinasin viedä tytön sirkukseen, kun ei pärskinyt ja halusi mennä, mutta sitten hän nukahti autoon, mikä oli mahtavaa ja tulimme kotiin. Leikimme kyllä pieniä hetkiä mutta myös paljon hän vain oli ihan pienenä sylissä ja painoi päänsä rintakehää vasten ja oli vain siinä. Tänään meillä on ollut ihana päivä yhdessä. Olemme maalanneet vesiväreillä rakkaussydämiä, olemme opetelleet matematiikkaa ja englantia, kävimme kylvyssä isossa ammeessamme, josta tyttö tykkää ihan hurjasti ("paras amme ikinä"), leivoimme marjapiirakkaa ja leikimme joka välissä ihania leikkejä. Tyttö istui paloauton päällä ja ajeli sillä ja piti poistua piipaa-auton tieltä ja varoa varpaita. Teatterista tuli leikki, jossa toinen aivastaa ja toinen ihan pomppaa. Sitten tyttö hoiti minua lääkärilaukulla ja minä hoidin häntä yms. Ihana pieni. Illalla soittelimme yhdessä pianoa. Hän katsoi nuotteja ja näki siellä karhunuotteja, pupunuotteja ja lintunuotteja ja niitä hän sitten soitteli.
Hän on jo todella taitava leipurikaveri. Tänään hän mittasi veden kattilaan, rikkoi kaikki viisi kananmunaa hienosti, mittasi sokerin ja jauhot. Hän myös auttoi munien ja sokerin vatkaamisessa. Hän on tarkka ja taitava.
Hän myös jatkuvasti haluaa oppia uutta. Tänään hän yritti kantaa kahta muumilautasta kainalossaan sillä lopputuloksella, että molemmat putosivat ja halkesivat. Hermostuin itse, mutta hän oli ihailtavan rauhallinen. Hän vain totesi, että voimme mennä kauppaan ja, jos niitä on, voimme ostaa ne, ja jos ei niitä ole, sitten emme osta. Sitten kerroin, miksi ei saa mennä hajoamispaikalle ja miksi se pitää imuroida ja demonstroin saamani pientä haavaa.
Hän on ihmeellinen pieni. Hän osaa värien nimet neljällä eri kielellä (suomi, englanti, ruotsi ja ranska) ja opettelee numeroiden nimiä. Hän osaa laskea kahteenkymmeneen ja harjoittelee pienten numeroiden yhteen- ja vähennyslaskua. Sitä teemme välillä autossa, kun haen häntä päiväkodista. Hän aloittaa sen kysymällä, mitä tulee, jos nämä luvut yhdistää. Siinä pystyy rattia vasten laskemaan niitä sormilla. Yhteenlasku on helppo ja vähennyslaskussa yritän tehdä sen mahdollisimman konkreettiseksi sillä, että vähennettävä vie sormia toisesta luvusta pois. Hän tuntuu hahmottavan sitä hämmästyttävän hyvin. Englanti kiinnostaa nyt ruotsia enemmän ja sitä sitten harjoittelemmekin. Ranska ei kotona nyt kiinnosta.
Nyt hän on taas ollut paljon kotona päiväkodista, välillä oli enemmän päiväkodissakin. Ainakaan nyt hän ei ole kaivannut takaisin, mutta taas sinne mennessään, menee mielellään ja haluaa, että tulen vasta myöhään hakemaan. Olemme päässeet jonkinlaiseen tasapainoon siitä, että hän menee sinne kyllä, mutta kipeänä ollessaan pidän hyvin herkästi kotona ja se on ihanaa meistä molemmista.
Hän haluaisi kovasti sisaruksen ja leikimme paljon vauvaleikkiä. Hän haluaisi pitää sitä sylissä ja hoitaa ja opettaa sille kaikkia juttuja.
