Hän myös on nyt päättänyt istua. Vaunuissa ja Gracon keinussa hän nöpöttää hyvin päättäväisesti istuvassa asennossa. Ihan selältään hän ei vielä istumaan nouse, mutta pienestäkin nojasta kyllä.
Voi olla, että näiden muutosten johdosta elämä on nyt vähän liiankin jännää eikä millään haluttaisi nukkumaan. Nukuttavalle rinnalle on huudettu isolla äänellä nyt parin päivän ajan. Syöminen vielä onnistuu paikassa, jossa ei muita häiriöitä. Eli nyt tapellaan unta vastaan. Eilen lopulta mies sitten laittoi hänet vaunuihin ja sisällä liikutti niitä edes takaisin. Tyttö nukahti niihin parissa minuutissa ilman äpinää. Ja nukkui kaksi tuntia heräämättä. Oloni oli samalla sekä riemastunut (nukkuu viimein), toiveikas (voisiko näin tehdä useammin ja ehkä hän ei enää rintaakaan halua unissaan) ja ärtynyt (miksi olen sitten nähnyt kuukausitolkulla vaivaa, kun se taas kävi näin helposti). Vaunut on taas se kiva paikka, missä nähdään jänniä juttuja ja niissä ei sillä tavalla nukuteta kun sängyssä rinnalla eli ei tarvitse tapella vastaan.
Myös tutti kokee toisen tulemisensa. Eilen illalla tyttö imi tuttia ensimmäisen kerran moneen moneen viikkoon. Nytkin se on auttamassa torkuilla unessa pysymistä rinnan sijaan. Toivottavasti ei herätä. Ehkei se herätä kun siitä ei tule maitoa ja ehkä näin maidosta seuraava röyhäisyn tarve ei sitten myöskään herätä kesken, kuten on viime aikoina usein käynyt.
Niin ja tytöllä on toinen hammas tullut läpi (5.9.). Tämäkin tuli äpinän, huonojen unien ja kärttyisyyden seurana. Tällä kertaa ei jyrsitty äidin rintaa unessa. Ne pienet hampaat alkaa olla tosi söpöjä, kun ne näkyy hymyillessä, mutta toivon etteivät seuraavat tule ihan pian.
Pahimmillaan herään tyttöä syöttämään öisin alle kahden tunnin välein. Se alkaa painaa sekä kehoa että mieltä. Kolmen tunnin pätkä on jo lähes poikkeuksellisen hieno. Onneksi tyttö ei kunnolla itse edes herää, joten pääsen uneen taas pian. Alkaa se silti näkyä aikalailla kaikessa, etten ole nukkunut hyvin ainakaan kesän alun jälkeen.
Tytöllä ei vieläkään ole luotettavaa vuorokausirytmiä ja, varasin minä mihin aikaan vain tapaamisen, se tuntuu aina olevan juuri sinä päivänä huono hetki ajatellen torkkuja ja ruokailuja.
Ja pitää kohta lähteä vaateostoksille. Tyttö ei enää mahdu hyvin kovinkaan moneen 60cm vaatteeseensa. Pitää vaan ensin tehdä tarvekartoitus, jos jossain välissä ehtisi.
Väsyttää niin paljon etten oikein osaa nauttia nyt tästä hetkestä vaikka akuutisti koenkin, miten nopeasti tämä aika kuluu. Tyttö ei ole enää pieni vauva vaan jo yllättävän iso tyttö. Koen jopa nostalgiaa alun aikoja kohtaan. Silti vaan lähinnä tätä äitiä väsyttää. Muistojakaan ei oikein kerry, kun aivot ei tässä univajeessa enää niitä samalla tavalla luo. Ehkä huomenna jaksan taas iloita lapseni riemusta ja kasvamisesta niin, kun lapseni ansaitsee.
