Aika on taas kulunut ja Puolison työkiireistä ja omasta flunssasta johtuen viikkoposti on jäänyt ja taitaa jatkossakin jäädä. Luultavasti palaan siis lyhyisiin posteihin, kun niitä ennätän ehkä kirjoittaa. Puolentoista viikon aikana olen oppinut hieman lepäämään ja Tiitiäinen touhuamaan itsenäisemmin. Hän tuo minulle kirjoja, joita sitten luemme, mutta aina välillä hän lähtee hetkeksi johonkin ja sitten lepään hetken kuunnellen tytön pitämiä ääniä. Hiljaisuus saa aina lähtemään liikkeelle.
Kissat ovat tytöstä edelleen kovin kivoja ja hän osaa heitä silittää ja leikkii heidän kanssaan myös Kukkuuta, mitä kissat eivät ihan ymmärrä, mutta tytöllä on kivaa. Nyt on alettu myös tyhjentää ja täydentää laatikoita. Keittiöstä on siis tullut uusi leikkikenttä. Asianpesukoneen täytössä ja tyhentämisessä pitäisi aina päästä auttamaan ja puhtaiden astioiden kanssa pyrinkin antamaan pienen auttaa. Tuttilaatikkoa on myös kiva tyhjentää tuteista ja sitten laittaa niitä sinne takaisin.
Hän on oppinut laittamaan kaikki eriväriset ja -kokoiset renkaat tappiin ja on alkanut laittaa kuppeja (joista muodostuu torni) sisäkkäin. Näitä taitoja harjoitellaan kovasti edelleen.
Hän osaa ottaa minulta sukat jalasta ja tänään oppi ottamaan myös omat sukkansa jalasta. Luonnollisesti hän oppi sen ennen torkkuja, jolloin torkut viivästyivät, mutta sellaista sattuu. Hän osaa ottaa tuttipullon korkin pois ja laittaa sen paikalleen.
Olemme harjoitelleet sitä, että hän nukahtaa itsekseen ja nyt kahtena päivänä peräkkäin päivällä hän on nukahtanut itse tutti suussa ilman, että nukutan häntä. Olen vain paikalla ja katson, että hän pysyy paikalla ja turvassa. Ja teeskentelen nukkuvaa, mikä käy sekin levosta. Muuten hän ei tuttia juuri käytä, mutta mukavaa, ettei rintaa enää tarvita siihen samalla tavalla. On se edelleen kädessä, mutta ei enää suussa. Illalla hän nukahtaa myös itse (joskin ilman tuttia) ja eilen nukkui 5t yhtämittaa, mitä ei ole vähään aikaan tapahtunut.
Hän edelleen tekee hampaita. Neljä hammasta on tullut läpi joulun jälkeen ja kaksi on tulossa alas. Yksi näkyy jo ikenen läpi, mutta ei ole vielä puhkaissut ientä.
Hänen flunssansa onneksi jo parani, mutta yöunet ovat olleet haastavia nyt jo pari kuukautta. Sen takia hänen on ollut pakko opetellakin hieman touhuamaan itsekseen, kun kaipaisin kovasti enemmän unta, kuin mitä tällä hetkellä saan.
Kävelemään opettelu edistyy myös. Kaksi päivää sitten hän käveli, pysähtyi ja ensimmäistä kertaa jatkoi taas kävelyä. Lyhyet matkat menevät jo aika luontevasti kävellen - sellaiset 2-4 askeleen matkat. Pidempiä ei oikein edes yritetä. Hän on varovainen luonteeltaan, onneksi. Minulla ei ole enää kiire, sillä hän on kovin nopea konttaamankin enkä oikeastaan kaipaa edes lisää nopeutta.
Potta on käytössä ja sen yhteydessä hän on aina valmis pakenemaan. Ennen vaippaa, vaipan jälkeen ennen vaatteita ym. Hänet saa konttaavana vielä kiinni ja se on yksi leikki, jota jaksan usein, joskaan en aina, leikkiä.
Hän on edelleen hyvin suloinen ja onneksi yöt alkavat ehkä taas sujua. Toisaalta sekin on hivenen surullisen mukavaa, koska jokainen itsenäisyyden askel vie hänet kauemmas siitä ajasta, kun hän oli minun vauvani.
