Tänään heräsimme toista kertaa uudessa kodissamme. Emme tainneet tänään käydä parvekkeella katsomassa kaikkea sitä vihreää, mitä talolta näkyy, vaan hiippailimme ulos makuuhuoneesta vessaan. Tyttö on lähes luotettavasti sekä päivä- että yökuiva. Nyt tämän muuton yhteydessä eilen tuli pissa housuun lastenvahdin kanssa, kun on käynyt tässä muutoksessa pieni turvallisuusnotkahdus eli siis turvallisuudentunne on hivenen heikentynyt muutoksen johdosta, vaikka hän muutoksen lopputuloksesta pitääkin. Sitten valitsimme vaatteet. Osallistumme tiistaina kevään jumpan loppuohjelmaan ohjelmanumerossa Eläinlapsia ja tyttö aikoo pukeutua pantteriksi. Joten valitsimme vaatteet hänen tulevassa huoneessaan ja puimme ne päälle. Alakerrassa maalasin hänelle kasvoihin mustan nenän ja viikset. Sitten luimme hetken kirjaa sylikkäin sohvalla, jonka jälkeen laitoin helmipuuroa ruoaksi. Hän söi suhteellisen hyvän määrän, mutta minun piti auttaa, koska hän oli sekoittanut puuron ihan keitoksi. Hän osaa syödä itse, mutta ei aina halua, joten välillä autan ja syötän hänet (tisu on jo päättänyt, että tyttö on liian iso tisulle ja tyhjentynyt ihan kokonaan). Puolison herättyä söimme aamupalaa ja puoliso lähti vanhalle asunnolle pakkaamaan. Me puolestaan hetki leikittiin, kerran harjoiteltiin tanssi, joka tytöstä ei ole hurjan kivaa hommaa, koska siinä pitää seurata ohjeita eikä voi tanssia vapaasti, ja sitten lähdimme kenraaliharjoituksiin kovassa sateessa - onneksi autolla. Emme heti löytäneet oikeaa ovea ja tytöltä tuli ihan pieni itku, kun pelkäsi, ettei pääse mukaan tanssimaan. Oikea ovi kuitenkin löytyi ja olimme paikalla hyvissä ajoin. Katselimme yhden ryhmän tanssia ja sitten oli meidän vuoro. Tyttö tanssi hurjan hyvin. Tanssimme tanssin kolme kertaa ja toivon saavani videon kenraaliharjoituksesta. Saimme spontaanit aplodit yhdessä kohtaa :). Harjoituksen jälkeen olimme lähdössä kotiin, kun huomasimme pikkukakkos-hatun kadonneen. Etsimme joka paikasta ja tyttö jo vähän huolestui, mutta sitten se löytyi kenkien luota, jonne en tiennyt hänen sen laittaneen. Pääsimme hyvin matkaan ja tulimme uudelle kodille syömään lounasta. Matkalla juttelimme sateesta. Täällä ei ole pitkään aikaan satanut ja tyttö ajatteli, että sade johtuu siitä, että taivas on mennyt rikki. Juttelimme sitten sateen syntymisestä ja sitten hän kertoi puolisolle, että pilvet tekee sateen. Lisäksi hän oivalsi, että jos ei ole pilviä, ei kaatosade voi yllättää. Mahtavaa ajattelua pieneltä. Lounaan jälkeen menimme uimaan. Uimassa näkyi, miten valtavasti tyttö nautti taas ollessaan vedessä. Meillä on jäänyt uiminen väliin muutamana viikkona sairastelun ja muuton ansiosta ja nyt tyttö nautti aivan valtavasti. hän sukelteli hyppien ja niin, että lähti sylistä toisen luo siten, että ensin laittoi pään veden alle ja sitten ponkaisi itsensä matkaan. Sitten hän oppi itse uimaan selkää eli pääsee taaksepäin selällään kelluen. Lisäksi hän myös oppi uimaan hurjaa vauhtia eteenpäin. Hän ui ensin kaksi pitkää lenkkiä (varmaan yhteensä mittaa altaan päästä päähän) ja sitten hän alkoi leikkiä leikkiä, jossa hän oli leikki-iso ja häntä ei saanut seurata ja ui altaan oikeasti päästä päähän. Tämän jälkeen hän leikki altaan rampilla pitkän aikaa ihan itse merirosvoa ja kaikkea mahtavaa muuta mielikuvitusleikkiä. Sen jälkeen menimme suihkuun lämmittelemään ja pukuhuoneeseen syömään brunssia (eli siis brunssilta ylijääneitä croissantteja, jota tyttö alkaa kutsua croissanteiksi putkirullien sijaan, joka oli hänen ensimmäinen nimensä niille). Kotimatkalla tyttö nukahti autoon ja sitten menimmekin intialaiseen syömään. Siellä hän oli vielä ihanan uninen alussa ja ihan unenlämmin sylityttö, kunnes ruokaa saapui ja hän halusi oman penkin. Tytön sipuli-allergia alkaa helpottua, joten uskalsin mennä intialaiseen. Siellä tyttö ei ollut ihastunut ruokaan, mutta yle areenan voimalla selvisi riittävästä määrästä ruokaa, että maha tuli täyteen. Sitten hän hyppi lammikoissa ja leikki jonkin aikaa kotona puolison kanssa ennen kuin meni nukkumaan. Kun nukutin häntä, hän ei jaksanut vastata kysymyksiin, vaan päädyin kertomaan hänelle pieniä satuja, kun oli liian pimeää lukea. En muista niitä ensimmäisiä pieniä satuja, koska kerroin hänelle monta, mutta kerroin hänelle mm. tarinaa siitä, kun pieni Satu tyttö eksyi (matkalla Hämeenlinnaan). Sitten kerroin monen monta tarinaa yksinäisistä ihmisistä (ja kuusta hänen vauvahälyttimessään ja talon seinästä). Tarinoissa oli aina sama tarinan kaari. joku oli yksinäinen ja sitten tyttö tuli maisemiin ja sitten ei enää ollut yksinäinen. Kerroin tarinan minusta, hänen isästään, molemmista isovanhemmista, puistotädeistä, hänen parhaasta ystävästään, jolla on sama toinen etunimi ja yhdestä serkusta. Sitten lopulta tyttö nukahti.
Olemme nyt siirtymässä keskusta-asujista lähiöasujiksi. Nyt ikkunoista näkee vihreää kerrostalon seinän sijaan (sivuhuomiona tyttö kertoi, ettei pidä vihreästä, paitsi liikennevaloissa). Ja nurmikolla voi kävellä paljain jaloin pelkäämättä koiran jätöksiä. Ja hänellä on oma tramboliini, hiekkalaatikko, leikkimökki ja pihakeinut ja lähellä on useita pieniä metsiä tutkimista varten. Hän nauttii täällä olosta aivan valtavasti. Sisälle ei malttaisi tulla aurinkoisella säällä eikä täältä lähteä vanhalle asunnolle. Siitä huolimatta muutos on hieman rasittanut. Hänellä on enemmän äiti-olo, joka on ymmärrettävää, kun ajattelee miten paljon aikaa meillä on ollut lapsenvahteja yms. jotta olemme voineet remontoida ja pakata ja purkaa yms. Kakka ei ole muutamaan päivään tullut ja pissavahinko tuli eilen, kun hän ei halunnut mennä lapsenvahdin kanssa vessaan. Hän myös vähän taas jää toistamaan lauseita, kuten aiemmin keväällä, kun hän kovasti änkytti, kun oli paljon muutoksia. Se tuntuu olevan yksi tapa hänellä ilmentää ahdistusta. Se menee aikanaan ohi, kuten meni viimeksikin. Nyt vaan pitää antaa tytölle aikaa ja läheisyyttä.
Tyttö on alkanut ihan kunnolla opiskella kirjaimia. Hän on tykästynyt välillä pelaamaan Ekapeli-nimistä peliä, jossa saman niminen avatar seikkailee ja jonka ulkonäköä ja vaatetusta voi vaihdella ja voi harjoitella äänteitä ja niiden yhdistämistä kirjaimiin. Se on tarkoitettu kouluun tukiohjelmaksi, jos äänteiden tunnistaminen on vaikeaa, mutta näyttääpä onnistuvan myös kirjaninten opetteluun. Hänen ei siis vielä tarvitse niitä osata, mutta onpa hauska juttu tehdä yhdessä. Lisäksi opettelemme yhdessä hieman ruotsia lähinnä lastenlaulujen muodossa. Esim. leikimme tänään Lilla Snigel acta dig laulua, jossa toinen on etana, jonka pitää varoa ja jos ei varo, toinen nappaa.
Sellaisia asioita täällä. Monia muita myös. Olemme käyneet metsäretkillä, taidenäyttelyssä askartelemassa pöllöjä, luonnontieteellisessä museossa yms. Tässä kuvaus yhdestä päivästä ja yritän kirjoittaa useammin jatkossa.
