Joulu on sujunut varsin rauhallisesti. Olemme olleet enimmäkseen kotona, tehneet palapelejä, syöneet ihan koko kinkun ilman edes pitsan tekemistä (harvinaista, mutta oli hyvä kinkku - ei kinkkurulla, mehukas ja 5kg meni ilman ongelmia), pelanneet pelejä, katsoneet pari elokuvaa (vähemmän kuin luulin), uineet pariin otteeseen ja vaan nauttineet perheen yhteisestä ajasta. On ollut hienoa. Tytöt ovat taas tottuneet siihen, että isi on kotona ja pikkusiskokin menee taas tosi mielellään isin syliin, kun äidillä on esimerkiksi kiire laittaa ruokaa. Aattona minun vanhemmat olivat käymässä ja ovat nyt muutenkin tulleet muutamaan kertaan pistäytymään. Lisäksi yksi isosiskon päiväkotikaveri tuli leikkimään ja isosisko meni myös sinne leikkimään. Muuten ollaan oltu perheen kesken.
Pikkusisko on oppinut lähettämään lentosuukkoja. Hän laittaa käden suun eteen ja tekee pusutusäänen. Se on suloista. Hän lähettää lentosuukkoja ja vilkuttaa isille ja isosiskolle, kun menemme torkuille yläkertaan. Pikkusisko taas myös nauttii suuresti kärrytorkuista ja lähtee niille mielellään isin kanssa. Uusia sanoja on pao (pallo), vau (kun jokin on ihmeellistä), kakka, potta. Eniten kuulemme joo (woo, joo yms., kun asia sopii pikkuiselle), vau (kun jokin on ihmeellistä) ja o-ou (kun jokin menee pieleen).
Uutena vuotena olimme myös enimmäkseen kotona. Aattona menimme liikunnan ihmemaahan liikuntahallille, mutta siellä oli liikaa ihmisiä lasten mielestä (ja meidän aikuistenkin). Pikkusisko oli tyytyväinen löydettyään pallon ja sitä hän sitten kantelikin ympäriinsä. Trampat olisivat muuten olleet kivoja, mutta siellä pomppi liian paljon lapsia, jotta olisi ollut pikkuisesta kivaa ja puhaltimet, jotka pitivät niitä täynnä pitivät liian kovaa ääntä. Isosisko puolestaan oli tulossa hieman kipeäksi. Menimme sitten ennen ajan loppua jo pihalle, josta isosisko löysi lumivuoren, jota hän valloitti pitkään ja hartaudella sekä laski aina alas välissä. Juhlallisuudet päättyivät lasten ilotulitukseen, joka oli loistava. Isosisko kikatti ja hihkui lähes koko ajan. Pikkusisko oli sylissäni ja ensin vain katsoi. Sitten alkoi taputtaa ja sanoa vau. Molemmilla oli kuulosuojaimet, jotka auttoivat tilanteessa. Kotona, kun ulkona näkyi ilotulituksia, oli molemmat liimattuna ikkunaan ja pikkusisko toisteli koko ajan vau. Tänään hän on useasti käynyt ikkunassa katsomassa, josko taas näkyisi niitä ilotulituksia, kun olivat niin vau. Pitää ehkä sytyttää tähtisädetikkuja tai jotain, jos tarvitsee pientä piristää.
Isosisko on ollut huolissaan mummistaan, jolla on muistisairaus eikä hän aina tunne esimerkiksi ukkia. Olemme tällä viikolla keskustelleet useaan otteeseen siitä, kuoleeko mummi (ei vielä pitkään aikaan) ja mitä nyt tapahtuu. Onneksi isosisko aina rauhoittuu keskustelun myötä. Toinen asia, josta olemme keskustelleet, on äidin riittämätön aika isosiskon kanssa. Isi on ihanasti vienyt pikkusiskoa torkkukävelyille ja olen saanut aikaa kaksistaan isosiskon kanssa. Hänellä on aina pitkä lista asioita, joita hän haluaa sinä aikana tehdä ja niitä sitten teemme. Olemme askarrelleet, tehneet palapelejä, pelanneet, lukeneet, sylitelleet, leikkineet (jossa menestyin huonoiten). Se on valtavan tärkeää aikaa isosiskolle ja sitä pitää jatkossakin järjestää aina, kun vain isi on kotona.
Vielä yhtenä asiana oli, kun pääsimme puolisoni kanssa ensimmäistä kertaa varmaan vuoteen, puoleentoista kahdestaan ulos. Menimme teatteriin katsomaan Taru Sormusten Herrasta. Meillä oli ihana lapsenvahti, joka piti hyvää huolta tytöistä. Molemmat nukkuivat, kun tulimme kotiin ja heillä oli ollut hyvä ilta. Homma oli niin iso menestys, että menemme uuudelleen kuukauden päästä. Kerran kuussa on tärkeää keskittyä parisuhteeseen sen lisäksi, että illalla tytöt nukkuvat puoli yhdeksältä viimeistään ja se jättää mukavasti aikaa jutella yms. jos en opiskele, mikä on suurimpana osana iltoja. Oli kuitenkin ihanaa huomata, että tytöt pärjäsivät, vaikka en ollut siinä. Se teki hyvää omalle stressitasapainolle. Sen jälkeen olen taas nukkunut paremmin. Siitä puheen ollen, hyvää yötä.
