Tänään on ollut hieman haastava päivä ja samalla täynnä pieniä ihania asioita. Tiitiäinen on huonolla tuulella ja läheisyyskipeä ja oletettavasti hampaiden takia. Kolme poskihammasta tuntuu jo selvästi ikenen alla, joskin ne tuskin ovat vielä tulleet läpi. Neljäs vastaava on turvoksissa. Tiitiäinen reagoi tosiaan siten, että hän lyö (läimäisee) useasti ja aina välittömästi kiellon jälkeen (jos siis kieltää lyömästä). Hän muutenkin tuntuu tietoisesti tekevän tuhmia asioita (olemme keskustelleet kovasti kilttien asioiden tekemisestä ja tuhmien asioiden tekemisestä). Parhaimmillaan hän ottaa sellaisen ilmeen, missä hän työntää leuan eteen ja irvistää niin, että etuhampaat näkyy. Kovat äänet ahdistavat taas. Sylissä pitäisi olla. Vietämmekin hämmentävän pitkiä aikoja vessan lattialla istuen sylikkäin, koska hän ei halua nousta sylistäni edes siksi aikaa, että itse nousisin ylös. Valitettavasti menetän välillä malttini. Joskus ärjähdän. Välillä hän vain nauraa sille, useimmiten ei tunnu välittävän (toivottavasti ei myöskään välitä). Pyydän aina anteeksi. Opetamme häntäkin pyytämään aina anteeksi, kun on lyönyt ja osaa hän jo viittoa sen jotenkin. Samoin hän osaa viittoa kiitos (ja istua - ei liity tähän, tuli vaan mieleen). Tänään hänen hampaiden saanti ja minun väsymys osuivat yhteen ja olemme viettäneet päivän aikalailla sisätiloissa. Kävimme hetken aamulla ulkona, mutta enimmäkseen olemme vaan olleet kotona. Katselimme yhdessä Ruohonjuuritasolla (animaatioita ötököistä), leikimme erilaisia juttuja, laitoin ruokaa, otimme yhteen, jne. Parhaimmillaan päivä oli sitä, että istuimme ihan sylikkäin ja selitin hänelle, mitä ötökkä teki. Pahimmillaan päivä oli, kun yritin laittaa ruokaa ennen kuin hän on järjettömän nälkäinen, hän halusi minut kokonaan itselleen, hellalla oli kaksi asiaa, jotka vaativat huomiotani ja puhelin soi. Siinä kohtaa kävi sitten ilmi, että tyttö osaa rauhoittaa itsensä isosta itku/kiukku-kohtauksesta. Hän siis ihan aiheesta alkoi kiihtyä, koska en tulkinnut tilannetta oikein. Hän oli kiipeämässä ylös jakkaralle katsomaan, mitä tein. Hän jäi jumiin, enkä nähnyt hänen olevan jumissa, joten neuvoin häntä kuin hän ei olisi jumissa. Hän ei päässyt ylös- eikä alaspäin, eikä voinut päästää irti eli oli pulassa. Huomasin lopulta ja autoin irti, mutta en pystynyt (hellalla ruoka palamassa pohjaan - ja edelleen kiire saada se valmiiksi) heti keskittymään täysin ja riittävän kauan häneen. Joten hän hermoistui. Halasin häntä kyllä hetken. Hermoistuin myös. Kumpikaan, kumma kyllä, ei auttanut. Sitten sanoin sen, mikä on yleensä se minun viimeisin oljenkorsi tilanteessa, jota ei vain tunnu voivan voittaa: äiti ei kuule, kun huudat niin lujaa. Yleensä jatkan vielä, että äiti haluaisi auttaa, mutta ei nyt kuule, kun huudat. No, hän huusi jonkin aikaa. Sitten hän alkoi touhuta edelleen huutaen. Hiljalleen huuto rauhoittui ja touhuaminen lisääntyi. Itse hän itsensä rauhoitti (upeaa, että hän osaa tämän, vaikka pienenä saikin lähes poikkeuksetta hermostuessaan tisukkaa). Sitten hän toi minulle kiinni olevan purkin ja sanoi "awa" eli siis avaa. Avasin sen ja touhuaminen jatkui.
Hän puhuu itse asiassa jo kovinkin paljon. Hän meni tänään (tai eilen, muisti ei vieläkään yhdisty päivämääriin) kaapin ovelle ja sanoi, että awa. Avasin oven ja hän hetken tutki sisältöä (kaappi oli se, missä on meidän muoviastiat, tytön astiat ja nokkamukit, välipalat jne.). Sitten hän kurotti ja älähti (yleinen - nyt tarvitsen jotain - ääni). Kysyin, auttaako äiti. Hän vastasi aua (auta). Katselin kaappia ja kysyin, haluaako hän vettä - näytti siltä, että ehkä hän osoitti nokkamukeja. Hän viittoi janoa. Annoin hänelle vettä ja hän jatkoi tyytyväisenä touhuamista. Hänen uusin sanansa on hissi (issi). Hän ei tykkää käyttää sanoja, joita ei vielä osaa hyvin - hän ei siis toista niitä pyydettäessä. Tuttuja sanoja tulee varmasti ja usein. Näitä ovat äiti, isä/isi, mummu, hauva, auto (paino tavulla au - tosi suloista), amme, avaa, auta. Tuntuu, että niitä tulee jatkuvasti kuitenkin lisää. Tyttö myöskin puhuu kokonaisilla sanoilla toisin kuin yksi hänen kaverinsa, joka sanoo sanasta ensimmäisen tavun. Tytöltä vaan puuttuu vielä joitain kirjaimia, mutta kyllä nekin sieltä tulee. Hän osaa myös sanoa oman nimensä (etunimen, vain ensimmäinen kirjain puuttuu).
Eilen kävimme taas vauvauinnissa. Jälleen huomasin, että tyttö tykkäisi touhuta rauhassa eikä oikein viihdy parhaimmalla mahdollisella tavalla tilanteessa, jossa aktiviteetit vaihtuvat koko ajan. Hän tykkästi kovasti kaataa vettä itsensä ja äidin päälle ämpärillä. Hän tykkäsi uida kellukkeet käsissä ja hän tykkäsi kovasti pallojen keräämisestä vedestä. Hän myös tykkäsi hypätä altaan reunalta äidin syliin. Hän ei ollut ollenkaan varma kaikista laululeikeistä (erityisesti ei siitä, jossa hän ratsasti äidillä ja äidin piti pitää käsistä kiinni - ei ole koskaan oikein pitänyt siitä, että käsistä pidetään kiinni - hän voi pitää isiä tai äitiä kädestä, mutta ei halua toisin päin). Hän ei lainkaan tykännyt uimarenkaasta. Uimisen jälkeen jäimme hetkeksi vielä sinne, koska tyttö halusi harjoitella taas portaita, jotka nousivat lasten altaaseen ja sieltä pois. Hän siis käveli portaita veden alla ja veden päällä. Sitä harjoittelua kesti sen 20min ennen kuin totesin sen muuttuneen sellaiseksi, jonka voi keskeyttää. Ensi kerralla pitää vaan muistaa sanoa ohjaajille, etteivät tulisi niin nopeasti niin lähelle. Tyttö ei, varsinkaan ollessa hieman kipuisa, pidä siitä, että tullaan iholle. Hän haluaa rauhassa itse katsoa ensin. Fiksu lapsi.
Nyt siis kuitenkin tekee poskihampaita ja niitä tehdessä on samalla sekä ärsyttävä että käsittämättömän suloinen. Ärsyttävyys tulee siitä, kun hän ns. acts out ja läimii. Käsittämättömän suloinen hän on kaivautuessaan ihan syliin ja lähelle. Hän tulee parhaimmillaan sellaiseen vauva-apina-asentoon, jossa kädet ja jalat menevät vatsan molemmille puolille käsien alta ja pää painuu rinnalle. Niin keinumme isojen keinussa yhdessä ja niin aina välillä istumme, kun hän ei voi hyvin. Ihana pienoinen. Läimiminen taas rauhoittuu ihan varmasti, kun hän voi taas paremmin. Valitettavasti samalla myös sylissä istuminen vähenee, kun taas tulee itsenäisyys-jakso. Näin on ainakin aiemmin käynyt. Silloin tulee muut suloisuudet taas vallitseviksi ja sylissä istuminen vähenee taas hetkeksi. Kaikessa on aina puolensa ja puolensa :).
