Poikkeuksellisesti tämä posti keskittyy lähes yksinomaan pikkuiseemme, joka on kehittynyt ihan hurjasti lyhyen ajan sisällä.
Pikkusisko (Pikku-Tiitiäinen) sai ensimmäisen hampaansa samana päivänä, kun täytti 8kk. Toinen hammas tuli neljä päivää sen jälkeen. Nyt hänellä on kaksi alahammasta edessä, joilla hän syö kurkkua hurjan hienosti. Tai siis hän puree siitä paloja pois ja sitten on joskus ongelmissa, kun on suu täynnä kurkun paloja. Niin on siis kerran käynyt tuossa äsken.
Vielä isompana asiana on se, että hän on nyt lähtenyt ihan aikuisten oikeasti liikkeelle. Aiemminkin hän liikkui, mutta nyt jokin on selvästi muuttunut. Nyt hän tutkii. Hän ei enää vain seuraa minua tai isosiskoa tai isiä, vaan lähtee tutkimaan uusia paikkoja ihan hurjalla innolla. Hän yrittää murtautua takapihan kissa-alueelle ja suihkuhuoneeseen, vessaan ja kissojen ruokakuppeihin. Hän repii alakerran isosta kasvista lehtiä. Se on lievästi myrkyllinen, joten piti ottaa se ylös. Hän lähtee kissojen perään ja leikkihuoneeseen.
Lisäksi hän selvästi harjoittelee liikkumista epätasasilla alustoilla. Hän esimerkiksi menee kontaten toistuvasti minun jalkojen ylitse edes takaisin. Nukkumaan mennessä ylhäällä sekä illalla että torkuilla hän leikkii kissojen "oven toisella puolella"-leikkiä, mutta niin, että omassa sängyssä eikun sylissä eikun... Tänään hän konttasi kiipeilytelineen läpi kahden puolan välistä niin hienosti, että ihan häkellyin. Hän kiipeilee leikkihuoneen patjoilla ylös ja alas.
Lisäksi hän on alkanut kommunikoida, tahtoa ja kertoa. Hän näyttää käsillä, että nosta minut syliin. Se on tavattoman hellyyttävää. Hän yrittää kiivetä syliin. Hän ei halua antaa esim. minun aurinkolaseja pois ja vie selvästi niitä kauemmas. Hän nappaa ne minun päästäni ja haluaa lattialle leikkimään niillä. Hän mönkii sylistä pois, kunnes pääsee. Sitten hän päästää niistä irti ja laitan ne takaisin päähäni, jolloin hän taas haluaa tulla syliin ottamaan ne pois (tätä leikimme junassa matkalla kotiin Helsingistä). Hän nyrpistää nenäänsä ja suutaan ruoalle, jota ei halua, ja avaa suunsa isoksi ruoalle, jota haluaa (kuten tämän iltainen pasta).
Lisäksi hän yrittää kovasti nousta pystyyn. Hän harjoittelee edelleen nousua ylös ja laskeutumista alas. Hän alkaa olla siinä jo tosi hyvä. Hän kulkee huonekaluja pitkin hieman ja taluttaessa ottaa jo varmasti askelia.
Ja hän lähtee ihan eri suuntaan, kun luulisi eli juuri sinne, minne haluaa eikä enää sinne, missä minä olen. Hän alkaa ottaa haltuunsa alakertaamme. Junassa hän lähti yrittämään portaitakin ylös, mutta sitä hän ei onneksi vielä kotona tee.
Yhtäkkiä hän on ihan kokonainen henkilö eikä vain enää vauva. Yhtäkkiä hän tuntuu niin isolta. Miten tässä näin kävi?
