Tiitiäiseltä on alkanut tulla kyyneliä. Itse huomasin ne neuvolassa, kun lääkäri kiusasi pientä stetoskoopilla. Siippa oli huomannut ne jo aiemmin erään itkupotkuraivarin yhteydessä illalla yliväsyneeltä Tiitiäiseltä. Sekin on edistysaskel.
Tiitiäinen saa vedettyä polvensa koukkuun mahan päälle. Hän tekee sitä vaipanvaihdon yhteydessä. Selkeästi pitkät jumppatuokiot ovat olleet eduksi :). Hän osaa myös keinutella polviaan (kun ne ovat ylhäällä) vatsan päällä. Sekin on pääosin vaipanvaihtojen aikaista touhua. Hän osaa lisäksi painaa polvensa yhteen, mikä tekee vaipan vaihdosta joskus hieman haasteellista :).
Hänelle on nukkumisesta tullut pieni haaste. Erityisesti se on haaste iltaisin, kun äiti ei enää jaksaisi lähteä kävelylle vauvan kanssa. Päivällä hän nukkuu liikkuvassa vaunussa erityisen hienosti. Muualla hieman huonommin. Paljon siis liikuntaa tulee kaikille. Itse harrastan siitä vielä melko vähän, kun lantio vielä palautuu synnytyksestä. Vaunut, tutti ja ulkoilma ovat muutenkin loistava nukkumisyhdistelmä. Sisällä ei ole ollenkaan niin kiva nukkua. Välillä pitää käydä laittamassa tutti takaisin ja heijata hetken, mutta muuten tyttö jaksaa siellä nukkua hyvin. onneksi myös makuuhuoneen sänky on mukava nukkupaikka, muuten yöt olisivat haasteellisia. Tämä unen haasteellisuus (takaisin asiaan) näkyy lähinnä siinä, että unta edeltää taistelu, jossa Tiitiäinen tekee kaikkensa pysyäkseen hereillä ja me teemme kaikkemme, että hän hetkeksi ns. katsoisi muualle ja uni pääsisi yllättämään. Me heijaamme, kävelemme, keinutamme, syötämme, röyhytämme, keinutamme lisää, kääntelemme jne. Aina välillä Tiiti päästää sellaisen sydäntäsärkevän huudon, kun vieläkään ei ole unessa. Onneksi alan tottua siihen ääneen enkä enää luule, että kuolo korjaa kohta pikkuisen.
Nyt Tiiti makaa ulkona vaunuissa tuttia imien. Hän saattaa hyvin olla hereillä ja kuunnella linnun laulua. Olen kuitenkin oppinut yhden tärkeän asian: hiljaista vauvaa ei kannata häiritä. Niin kauan kuin hän on tyytyväinen, kaikki on hyvin eikä tilannetta kannata korjailla. Tarpeeksi pian tulee hetki, jolloin äpinä alkaa ja sitten sitä saakin touhuta. Onneksi tyttö on vähäitkuinen, vaikka se johtaakin siihen, että itkuun reagoi sitten voimakkaammin.
