Tiitiäisen alkutaipaleella meillä oli ongelmia imetyksen kanssa. Hänellä oli aika kapea imuote ja kai suukin oli suhteessa pieni rintaan nähden. Se aiheutti kipua ja halkeamankin toiseen nänniin. No, se parani kyllä rintakumin ystävällisellä avustuksella (sekä Bepantenin ja Lansinohin, ilmakylpyjen ja ajan). Myös Tiitiäisen ote parani ja meillä imetys sujuu nykyisin varsin hyvin.
Nyt sen sijaan on uudet kujeet ja kummallisuudet. Tiitiäisellä alkaa ensinnäkin olla vaikeuksia nukahtaa. Hänen silmistään näkee, että hän tappelee unta vastaan. Melkein jo kiinni olevat silmät rävähtävät auki ja sitten ne katsoo tuhannen mailin ilmeellä maailmaa. Haukotukset ovat niin isoja, että nekin saavat melkein itkemään. Mikään asento ei ole kauaa hyvä, mutta silti ei voi nukahtaa. Tutti on ystävä yhtenä hetkenä eikä ollenkaan hyvä toisena. Rintaa voisi imeä, mutta sieltä pentele tulee sitä maitoa. Otsan silitys toimii myös joskus, joinain hetkinä, muttei ollenkaan aina. Joskus pitää kävellä edes takaisin ja joskus riittää keinuminen keinutuolissa. Sitten, kun hän nukahtaa, hän herää 45+min jälkeen helposti uudelleen eikä nukahdakaan heti takaisin uneen. Tämä siis päivällä. Yöllä hän nukkui (viime yönä) kaksi lähes neljä tuntista jaksoa. Ainoa pitkäkestoiset unet päivällä takaava asia on kävelyt vaunuissa. Sitä sitten tehdään. Tänään mummi tuli ystävällisesti kävelyttämään vauvaa, jotta saan hetken levätä. Huomenna taas minun vuoroni. Saatan tosin lähteä kävelylle jo iltapäivällä, jos uni ei meinaa muuten tulla vauvan silmään. Yliväsyneen lapsen olo on melko kurja varsinkin, jos vatsaa alkaa vääntää. Kuten yliväsyneestä aikuisesta (kuten minusta), lapsestakin kaikki tuntuu isommalta ja kurjemmalta, kun väsyttää hurjasti. Silloin mikään muu ei oikein auta kuin se vaikeasti tavoiteltava uni. On se kuitenkin jännää, että ensin tuntui siltä, että imetän koko ajan. Nyt tuntuu siltä, että nukutan koko ajan. Mikäköhän on seuraava vaihe?
Hänellä on imetyksessä myös jokin vaihe. Hän alkaa usein potkunyrkkeillä rinnalla. Ihan hurja huitominen hänellä meneillään. Joskus kyseessä on röyhyttämisen tarve (hän osaa nykyisin röyhiä jo selkeästi paremmin kuin alussa), joskus asento on huono, joskus minulla ei ole hajuakaan, miksi hän huitoo hurjasti. Toivottavasti tämä vaihe menee ohi pian. Hän nimittäin myös repii välillä vahingossa minuakin eikä se tunnu ihan parhaalta.
Tänään hän kuitenkin hetken jo tykkäsi istua sitterissään, kun keinutin häntä siinä ja juttelimme mukavia. Tai minä juttelin ja hän ihmetteli.
Hänen kasvunsa ja kehittymisensä seuraaminen on oikeasti hyvin hurmaavaa ja kiinnostavaa. Lähes joka päivä tulee jotain uutta. Joskus sitä vaan miettii evoluution ihmeellisyyttä, että tämä viehättävä vaihe tapahtuu aikana, jolloin vanhemmat ovat niin univelkaisia, että melkein menee moiset ohi ja epäilen, että kovin pysyviä muistikuvia ei ennätä syntyä. Sen takia minä tätäkin kirjoittelen, että jälkikäteen jotain muistaisi tästäkin ajasta.
